Tiedotteet

Monty Python -koomikko iloitsee videolla. Eric Idle: Spamalot pääsee vihdoin kotiin, Suomeen

1.2.2019

Monty Python -koomikko Eric Idle.

Brittiläinen koomikkoryhmä Monty Python täyttää 50 tänä vuonna. Juhlavuoden kunniaksi ryhmän kulttielokuviin perustuva broadway-musikaali Spamalot tuodaan Suomeen Törnävän kesäteatteriin Seinäjoelle.

Monty Pythonin Eric Idle ilahtui uutisesta ja lähetti videotervehdyksen, jossa toivottaa yleisön tervetulleeksi Suomen ensiesitykseen ja kehottaa hankkimaan nopeasti liput.
– Monty Python saapuu Suomeen, vihdoinkin! Suomella on ponivaellusten ja tv:n katselun muassa nyt kaikki – myös Spamalot, Idle kehaisee videolla.

Eric Idlen käsikirjoittama ja John Du Prez’n kanssa säveltämä Spamalot perustuu Monty Pythonin Hullu maailma (The Holy Grail) -elokuvaan. Pähkähullussa broadway-musikaalissa mielestään hyvinkin ylväät ja vakavasti otettavat ritarit, muut hullunkuriset hahmot sekä odottamattomat käänteet sekoittuvat mytologiseen Graalin maljan etsintään. Kaiken kruunaa glamööriä tihkuvilla musikaalikliseillä leikittely sekä Mikko Koivusalon hulvaton suomennos.

Spamalot esitetään Törnävän kesäteatterissa kesällä 2019. Ensi-ilta ja Suomen kantaesitys on 6. heinäkuuta. Musikaalin ohjaa tv:stä tuttu stand up -koomikko ja ohjaaja Mika Eirtovaara ja rooleissa nähdään muun muassa Aku Hirviniemi, Anna Victoria Ericksson, Juha Hostikka, Olli Rahkonen, Henrik Hammarberg, Lauri Ketonen, Pihla Pohjolainen, Jyri Numminen, Annina Rubinstein, Eeva Markkinen ja Ville Orttenvuori.  

Musiikin sovittaa Pekka Siistonen, koreografi on Jyri Numminen. Lavastuksen suunnittelee Juho Lindström ja puvut Riikka Aurasmaa.

Osta liput täältä.

Lataa video


Ohjelmistossa

Spamalot

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
22.05.2025 klo 1800 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
23.05.2025 klo 1200 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
23.05.2025 klo 1700 Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt Alvar-sali Varaa
23.05.2025 klo 1800 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
24.05.2025 klo 1100 Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt Alvar-sali Varaa
24.05.2025 klo 1300 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
24.05.2025 klo 1600 Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt Alvar-sali Varaa
25.05.2025 klo 1300 Peukalo-Liisa - Satumainen balettiesitys Alvar-sali Varaa
25.05.2025 klo 1700 Peukalo-Liisa - Satumainen balettiesitys Alvar-sali Varaa
04.06.2025 klo 1815 Vaimoni on toista maata, teosesittely ja avoin harjoitus Törnävän kesäteatteri Varaa

Katso aikataulut