Blogi

ARVIO: Epäkuolleet on karmean hyvä

1.2.2019

Pelolla ja kauhulla on aina hallittu ja viihdytetty kansaa. Ennen vanhaan lapsille ja lapsenmielisille kerrottiin satuja, joissa mystiset peikot ja hiidet kaappasivat ja söivät lapsia ja ehkä muutaman aikuisenkin. Nyt kauhukuvastoon ovat tulleet elävät kuolleet eli zombit.

Ville Koskivaaran käsikirjoittama Epäkuolleet on hurjan hävytön teatteriesitys, jossa katsoja hätkähdytetään paiseilla, valuvalla aivomassalla ja irti leikatulla kädellä. Jymisevä ääni- ja valomaailma ryystää yleisön nieluunsa, jossa selviytyäkseen on pidettävä lukua ruumiinosistaan ja mielenterveydestään.

Tarinan satunnainen pariskunta, mies, R ja nainen, K kohtaavat maailmantuhon jälkeisessä varjoelämässä. Selviytyäkseen heidän on taisteltava kannibaaleina laahustavia zombeja vastaan.

-Meitä on kaks, keksii nainen. Pariskunnasta tulee ehkä uuden ihmiskunnan Adam ja Eeva, vai ovatko he Edam ja Aada? Yhdessä pysytteleminen tarjoaa turvaa ja mielekkyyttä painajaismaisessa kaupunkiviidakossa.

Ääni-, valo- ja videosuunnittelijat Ossi Koskelainen, Tomas Jakobsson ja Ari Auvinen ovat luoneet esityksestä kokonaistaideteoksen. Tapahtumien keskiössä on muoviseinäinen huone, josta selviytyneet löytävät turvapaikan. Seiniin heijastettu video kuljettaa tarinaa eteenpäin. Verisimmät ja mehukkaimmat pursottelut nähdään turvallisesti videolla.

Lavastaja Ari Auvinen, pukusuunnittelija Katri Tuukkanen sekä kampauksista ja maskeerauksesta vastaava Anniina Takala ovat valmistaneet yleisölle yltäkylläisen visuaaliset pidot. Hassut asut ja karmivat maskit tuovat rankkaan tarinaan keventävää huumoria.

Käsikirjoittaja Koskivaara ja ohjaaja Koskelainen eivät ole lähestyneet vakavaa aihetta rypyt otsassa. Kieli poskessa tehty absurdius huojentaa ja helpottaa esityksen seuraamista, mutta ei kuitenkaan vie pohjaa pois Epäkuolleiden rankalta viestiltä. Ydinaseilla leikkiminen voi edelleenkin johtaa maailmantuhoon.

Vahva näyttelijäntyö on kaikesta ulkonaisesta kuorrutuksesta huolimatta kerronnan perusta. Mia Vuorela ja Pekka Johansson tekevät vahvan fyysiset roolityöt. Hienosti toteutettu henkilöohjaus ei kuitenkaan nosta roolitulkintoja irralleen kokonaisilmaisusta.

Epäkuolleiden kauhu saadaan paljolti tapahtumaan katsojan mielessä. Zombit hahmottuvat näyttämön nurkkaan jokaiselle turvallisen kamalina. Katsojan mielelle on jätetty tilaa kuvittaa kerrontaa.

RAIMO HAUTANEN
kriitikko