Blogi

ARVIO: Spamalot on viihdettä hyvällä tatsilla ja sopivan huonolla maulla

24.7.2019

En muista, koska viimeksi olen istahtanut ensi-iltakatsomoon yhtä ristiriitaisin ennakko-odotuksin kuin lauantaina Seinäjoen Törnävällä. Silmien eteen oli aukeamassa Suomen kantaesitys musikaalihupailusta Spamalot, joka perustuu minulle niin rakkaan Monty Python-ryhmän ensimmäiseen pitkään elokuvaan Monty Python and the Holy Grail. Se on hillitön parodia ritariseikkailusta, mutta kaikessa poskettomuudessaankin heikoin sketsisarjallaan tv-historiaan ikuisen jäljen jättäneen MP-porukan kolmesta teatterielokuvasta.

Minua on aina myös arveluttanut se, että 2014 Broadwaylla kantaesitetty Spamalot-musikaali ei ole koko Monty Python -jengin tekosia, vaan sen käsikirjoituksesta vastaa yksin Eric Idle.

Ja ihan erityisesti mietitytti, miten saadaan suomen kielellä toimimaan absurdi Python-huumori, anarkistiset kielipelit ja musikaalien traditioille pyllistävät laulut.

Suomennos Mikko Koivusalo – Ohjaus Mika Eirtovaara – Lavastus Juho  Lindström – Puvut Riikka Aurasmaa – Äänisuunnittelu Sami Lust – Naamiointi Karoliina Mäki – Rooleissa Juho Hostikka, Anna Victoria Eriksson, Aku Hirviniemi, Olli Rahkonen, Lauri Ketonen, Visa Orttenvuori, Henrik Hammarberg, Jyri Numminen, Pihla Pohjolainen, Annina Rubinstein, Eeva Markkinen

Jo väliajalle poistuessani olo oli huojentunut. Ohjaaja Mika Eirtovaaran ja suomentaja Mikko Koivusalon ratkaisut toimivat nautittavasti. Nauru oli taittanut kropan kippuralle. Laulut kulkivat tarttuvasti. Nokkelat viritykset näyttämötekniikasta väkisinkin vajavaisella ulkolavalla yllättivät ja riemastuttivat. Puvut ja naamionti ilahduttivat silmää omalla värikylläisyydellään.

Kun koko esitys oli noin kahden tunnin ja 20 minuutin jälkeen paketissa, en enää ollut aivan yhtä haltioissani, sillä loppupuolellaan musikaalikomedia luiskahteli nauratuskeinoiltaan sketsistiseksi eli löysemmäksi, ja tuntui siksi myös vähän venytetyltä.

Silti suomalainen Spamalot on kaikkinensa hyvin rakennettu kokonaisuus, joka nostaa rimaa koko kesäteatteritraditiossamme. Kesäviihdettä on lupa tehdä näinkin. Huonolla maulla, mutta huolella ja hyvällä tyylillä.

Spamalot tekee häpeilemätöntä pilaa myös kaikista musikaaligenren kliseistä. Moinen reipas oman pesän tahraaminen ansaitsee ehdottomasti hatunnoston.

Pyoreän pöydän pölhöt tien päällä

Jos Monty Pythonin Holy Grail -elokuvassa (suomeksi Monty Pythonin hullu maailma) oli vielä aika selkeänä hahmottuva pääjuoni pyhän Graalin maljan perässä pitkin kuningaskuntaa säntäilevistä pyöreän pöydän ritareista, Spamalotin hurlumheissa juonen seurattavuuden kanssa ei ole niin väliä. Pääasia on, että toinen toistaan tohelommat ritarit kohtaavat matkallaan toinen toistaan oudompia vastuksia.

Liki kaikki elokuvasta tutut hahmot ovat mukana myös näyttämöllä. Pääosissa olevien ritarien ja viehkeän Järven neidon ohella nähdään esimerkiksi rääväsuisia ranskalaisia linnanvartijoita, pönttöpäinen joukko ”ritareita jotka sanovat Ni” ja isänsä torniin sulkema hintahtava prinssinuorukainen. On Troijan hevosen juonta mukaileva puujänis sekä hurja tappajapupu. Välillä ilma on sakeana muutakin faunaa, jota lavastemuurien takaa singotaan  ritarien niskaan. On myös irtopäitä ja -raajoja, joten splatter-osastokin on hanskassa – ja hanska käden kera verisenä kurjaliston kärryissä: ”Ojentakaa köyhille auttava käsi” –  heh.

Esityksen ykköspuolisko on maukkaiden gägien sarjatulta, mutta kakkospuoliskolla nauruja puristetaan siis pakotetummin. Loppukiihdytyksessä Spamalotin alkuperäiskäsikirjoitusta suometetaan sen verran kuin kehdataan, ja näyttämölle pelmahtavat välähdyksenomaisesti muun muassa Jorma Uotisen, Tarja Halosen ja Saara Aallon hahmot.

Dialogin tasolla hölötetään levottomia niin seinäjokelaisesta teatterielämästä kuin vaikkapa edesmenneen helsinkiläisen trendikuppila Lost & Foundin eli ”Lostarin” kantapeikoista. Sateenkaarilippujen liehutusta tai Village Peoplen homodiskoilua gay-prinssin vapautuksen yhteydessä ei sitäkään taida löytyä Eric Idlen originaalikäsikirjoituksesta.

Vähän ahdasta tulee, kun on niin paljon parodioitavaa.

Näyttelijät nautiskelevat

Seinäjoen Spamalotissa siellä täällä viljelty alapää-, homo-, pieru- ja eritehuumori oli jalostetummassa muodossa tuttua Monty Pythonillekin, mutta eritysellä hartaudella koomikkokuusikko paneutui eri kansallisuuksien, ammattiryhmien  ja vähemmistojenkin parodiointiin. Sellainenhan on näinä mielensäpahoittamisen kulta-aikoina aika lailla pannassa, joten Spamalotin epäkorrektius tuo ikään kuin piristävän  tuulahduksen suruttomamman tölvinnän aikakaudelta.

Näyttelijät näyttävät ainakin nauttivan estottomasti, kun saavat painaa niin verbaalisesti kuin fyysisesti urku auki koko kaksituntisen. Esimerkiksi Aku Hirviniemi tekee taitavana koomikkona notkeita muodonmuutoksia Sir Lancelotin ritarihahmostaan milloin mihinkin sivurooliin. Muun muassa Turun kaupunginteatterissa (Tom of FinlandSeitsemän veljestä) hienoja näyttöjä antanut Olli Rahkonen tekee Sir Galahadin komistusroolin makoisalla itseironialla.

Spamalot irvii surutta musikaalien lainalaisuuksille kuten lemmenparien duetoille. Anna Victoria Eriksson ja Olli Rahkonen nautiskelevat tarjotusta tilaisuudesta näytellä ja laulella yli.

 

Kuningas Arthurin johtavassa roolissa nähtävä oopperataustainen Juho Hostikka on vahvimmillaan laulupuolella, mutta esityksen primadonna Anna Victoria Eriksson säteilee sekä laulajana että komediennena.

Valinta Jumalan äänirooliin oli täysosuma. Broadwayn kantaesityksessä sen teki itse John Cleese, se pisin ja rooleissaan raivoisin alkuperäis-Python, mutta väitän, että Seinäjoella pantiin vieläkin paremmaksi. Jumaläänenä kuningas Arthuria ja ritareita evästämässä oli mies Kurikasta, jonka ääni-ilmaisua, murretta ja olemusta ei voi kuvata kuin yhdellä sanalla: karisma. Siis tietenkin Juha Mieto, joka jykevänä istui myös  ensi-iltayleisön joukossa.

Kolmas sesonki kiikarissa

Seinäjoen kaupunginteatterilla on vakava aikomus luoda Törnävän kesänäyttämölle säännöllisesti pyörivä kolmas teatterisesonki. Spamalotin kaltaisilla ohjelmistovalinnoilla yrityksellä voi olla hyvät menestysmahdollisuudet.

Suomalainen kesäteatteritraditiolla on turhankin raskas yhtenäiskulttuurinen leima. Se on totuttanut teatterit tarjoamaan sitä, mitä kansan kuvitellaan kesäteatterilta haluavan: harmittoman hassuja komedioita, joissa ollaan vähän kännissä ja nakuina ja lauletaan paljon.

Spamalot on ”jotain ihan muuta” – kuten Monty Python -sarjan alkujuonnoissa aina luvattiin. Se ei paljon kysele enemmistön makutottumusten perään, vaan kyseenalaistaa. Hyvän maun, hyvät tavat, hyvät traditiot.

 

Ohjelmistossa

Spamalot

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Lue myös