Blogi
26.7.2019
Tänä kesänä teatterikansaa riemastuttanut Spamalot-cast jatkaa Törnävän kesäteatterissa vielä neljän viikonlopun ajan. Myös katsojat ovat huomanneet, että ryhmän positiivinen energia huokuu kaikessa tekemisessä ja tarttuu myös yleisöön. Taiteilijat myös usein jäävät tervehtimään katsojia esityksen jälkeen. Mutta keitä nämä viihdyttäjät oikein ovat ja mitä he ovat tehneet ennen kuin värväytyivät Spamalotin ritareiksi, vedenneidoiksi, sammakkoprinsseiksi tai hipeiksi?
Annina Rubinstein Vaasan kaupunginteatterin farssissa Älä pukeudu päivälliselle. Kuva: Vaasan kaupunginteatteri
Spamalotin ensemblessä esiintyvä Annina on tehnyt musiikkiteatteria vuodesta 2003 lähtien Helsingissä, Turussa ja Tampereella muun muassa Viulunsoittaja katolla Tampereen Työväen Teatterissa sekä Naimakaupat Vegasissa Samppalinnan kesäteatterissa. Lisäksi Anninan on voinut bongata televisiosta mm. Passista ja Hammasharjasta, Takes 2 To Tango Euroviisuvedosta tai Valheen vangeista.
Olli Rahkonen Seinäjoen kaupunginteatterin Tästä asti aikaa -musikaalissa. Kuva: Jukka Kontkanen
Sir Galahadin kuohkean blondia kuontaloa heilautteleva Olli Rahkonen nähtiin Tästä asti aikaa -musikaalin miespääroolissa Seinäjoen kaupunginteatterissa syys- ja kevätkausilla 2018-2019. Sitä ennen Tom of Finland, Seitsemän veljestä sekä Taru sormusten herrasta työllistivät Rahkosta Turun kaupunginteatterissa. Hän näytteli myös Teemu Nikkin 3 Simoa -elokuvassa yhdessä Paula Vesalan, Rami Rusisen ja Antti Reinin kanssa.
Lauri Ketonen on valovoimainen viihdyttäjä.
Musiikkiteatteriin erikoistunut Lauri Ketonen näyttelee Spamalotissa sympaattisen Patsyn roolin. Ilmeikäs ja upeaääninen näyttelijä on esiintynyt musikaaleissa, farsseissa ja näytelmissä ympäri Suomen muun muassa Puhtaana käteen -farssin sekä Herrasmieshuijarit-musikaalin päärooleissa Rauman kaupunginteatterissa.
Jyri Numminen on toiminut sekä koreografina että esiintyjänä.
Spamalotin upeiden tanssinumeroiden takana on koreografi Jyri Numminen. Hän esiintyy myös Spamalot-ensemblessä. Numminen on työskennellyt musikaaleissa ympäri Suomen esiintyjänä, muusikkona sekä koreografina. Lavalta hänet on voinut bongata musikaaleista mm. Helsingin Kaupunginteatterissa (Tohtori Zivago, Viulunsoittaja katolla), Tampereen Työväen teatterissa (Chicago), Lahden kaupunginteatterissa (Cats, Cabaret) sekä Vaasan kaupunginteatterissa (Viidakkokirja).
Anna Victoria Eriksson Tom of Finland -musikaalissa Turun kaupunginteatterissa. Kuvassa myös Olli Rahkonen. Kuva: Turun kaupunginteatteri
Göteborgin Balettiakatemian musiikkilinjalla 2007-2010 opiskellut Anna Victoria Eriksson saa yleisön haukkomaan henkeään ääniakrobaattisilla laulutaidoillaan Spamalotin Järven neitona. Aiemmin Eriksson on loistanut muun muassa Helsingin kaupunginteatterin menestysmusikaalissa Kinky Boots sekä Turun kaupunginteatterissa Taru sormusten herrasta sekä Tom of Finland.
Henrik Hammarbergin tarkka työskentely toimii näyttämöllä. Kuva: Jukka Kontkanen
Sir Robinin roolissa hauskuuttava Henrik Hammarberg on aiheuttanut paljon kuhinaa etenkin naiskatsojien keskuudessa. Kerroimme aikaisemmassa blogitekstissä, että yleisö on huomannut näyttelijän olevan kuin ilmetty Game of Thrones -tähti Pilou Asbæk. Kepeästi tanssiva Hammarberg on bongattavissa useista suomalaisista sarjoista ja leffoista, kuten Roba, Syysprinssi tai Vares – Pahan suudelma.
Pihla Pohjolainen Anna Kareninassa Tampereen teatterissa. Kuva: Harri Hinkka.
Tuore teatteritaiteen maisteri ihastuttaa Spamalot-musikaalin ensemblessä sekä murteella puhuvana munkkina, joka ojentaa Kuningas Arthurille pyhän käsikranaatin. Pohjolainen on jo opiskeluaikoinaan ehtinyt vierailla muun muassa Tampereen teatterissa Anna Kareninassa (jonka puvustuksesta muuten vastasi pukusuunnittelijamme Leena Rintala!) ja Helsingin kaupunginteatterissa. Lisäksi Pihla on tehnyt suomenkielisiä dubbauksia sekä näytellyt suomalaisissa tv-sarjoissa, esimerkiksi teatterialaa parodioivassa Ylen suosikkisarjassa Melkein totta.
Kuva Improaalto-ryhmän esityksestä. Ville kuvassa oikealla.
Sir Bedeveren roolia näyttelevä Ville Orttenvuori saa yleisön räjähtämään nauruun, kun työntää lavalle valtavan puisen jäniksen, jonka avulla pyöreän pöydän ritarit kuvittelevat valtaavansa ranskalaisten linnan. Orttenvuori on myös nuorten teatteriopettaja ja erinomainen improvisaationäyttelijä ja on tänä kesänä mukana myös Improaalto-nimisessä ryhmässä, joka esiintyy Mallaskosken panimoravintolassa.
Juha Hostikka on Dallapé-tanssiorkesterin solisti. Kuva Marek Sabogal.
Euroopan vanhimman tanssiorkesterin solisti Juha Hostikka saa yleisön haukkomaan henkeään kuningas Arthurin roolissa. Useita oopperoitakin tehnyt tenori takaa osaltaan sen, että katsojat saavat nauttia huippuluokan laulunumeroista. Kansallisoopperan vierailuista mainittakoon Mozartin Taikahuilu, Bizét’n Carmen sekä Tauno Pylkkäsen Sudenmorsian.
Eeva Markkisen ääni on tuttu monista lastenohjelmista.
Spamalotin ensemblessä esiintyvä, valloittava Eeva Markkinen on ollut aiemmin kiinnitettynä näyttelijänä Kouvolan teatterissa. Markkinen ollut myös mukana Time Travel dinner & show’ssa sekä vieraillut muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin Rebecca-musikaalissa, Samppalinnan Kesäteatterin All Shook Up! -musikaalissa ja Tampereen teatterin Eläkepommi-musikaalissa. Markkisen ääni voi olla hyvinkin tuttu perheen pienimmille, sillä hän on antanut äänensä Ryhmä Haun Kajalle sekä Monster High -sarjan Clawdeen Wolfille.
Aku Hirviniemi lukeutuu maan tunnetuimpien näyttelijöiden joukkoon. Kuva: Maaseudun tulevaisuus
Koko kansan tuntema näyttelijä Aku Hirviniemi muuntautuu suvereenisti Sir Robinista Ni-ritariksi tai solvauksia syljeskeleväksi ranskalaiseksi. Lukuisista elokuvista ja tv-sarjoista, kuten Putous, Roba ja Tuntematon sotilas, Hirviniemi on esiintynyt teatterilavoilla aiemminkin, esimerkiksi Kansallisteatterissa sekä Helsingin ja Lahden kaupunginteattereissa. Suositulla näyttelijällä on monta rautaa tulessa. Spamalot-produktion aikana Hirviniemi tekee elokuvaa sekä sarjaa, joista jäämme mielenkiinnolla odottamaan lisätietoja.
Samasta aiheesta
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
18.10.2024 klo 1900 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
19.10.2024 klo 1300 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
19.10.2024 klo 1800 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
25.10.2024 klo 1700 | Teetä ja lämpiöelämää | Elissa-katsomo, numeroimaton | Osta liput |
25.10.2024 klo 1900 | SEILI, (tuoksuton näytös) | Alvar-sali | Osta liput |
26.10.2024 klo 1300 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
26.10.2024 klo 1800 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
29.10.2024 klo 1815 | Eikä yksikään pelastunut, teosesittely ja avoin harjoitus | Alvar-sali | Osta liput |
01.11.2024 klo 1300 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
01.11.2024 klo 1900 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
Vastaa