6.4.2022
Groan Ups – Komedia kypsymisestä -näytelmässä tavataan kolmessa eri ikävaiheessa hahmot, joita esittävät Antti LJ Pääkkönen (vas.), Katriina Sinisalo, Mari Pöytälaakso, Mika Piispa ja Jani Johansson. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard
Groan Ups on komedia ekaluokkalaisista, jotka kasvavat yläkoululaisiksi ja kokoontuvat nelikymppisinä luokkakokoukseen. Mutta aikuistuvatko he koskaan oikeasti?
Näytelmä, joka menee pieleen ja Tämä on ryöstö! –komedioiden tekijät, Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields, ovat jälleen luoneet jotain pienesti erilaista: Groan Ups on hulvaton oppitunti aikuiseksi kasvamattomuudesta. Vuonna 2019 Lontoon West Endissä kantaesitetty komedia saa Suomen kantaesityksensä marraskuussa Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
Komedia seuraa viittä luokkakaverusta ja sitä, miten heidän välisensä suhteet muuttuvat vuosien mittaan. Jokainen meistä muistaa, ettei koulumaailma aina päästä helpolla. Kiusatutkin ”valitaan” sattumanvaraisesti.
– Näytelmä näyttää, miten kouluaikana valttia olleet ominaisuudet ja ihmissuhdetaidot eivät riitäkään aikuisten maailmassa. Esimerkiksi yksi saa huomata, ettei nuoruuden kauneuskuningattaren titteli lämmitä työelämässä, ohjaaja Olka Horila kertoo.
Toisaalta, nuoruuden rooleista on mahdollista pyristellä irti. Horila lähettää terveisiä nykykoululaisille:
– Jaksakaa, elämä ei jatku samanlaisena ja kaikki kyllä helpottuu, kun aikaa kuluu ja pääsette elämään aikuisuutta omien parissa.
Groan Ups – Komedia kypsymisestä yltää näihin päiviin, jolloin tarinan viisikko kokoontuu luokkakokoukseen. Roolihahmoilla on sen suhteen omat jännitteensä – ja niin on oikeassakin elämässä.
– Luokkakokous on paikka, jonne mennään esittämään itseä, ja sitä ollaan siellä enemmän kuin ehkä muissa oman elämän tilanteissa, Horila on havainnut.
Komedia ihmettelee, kasvammeko me koskaan todella aikuisiksi? Valitsemmeko itse, mitä meistä tulee isona vai onko elämämme tarina valmiiksi kirjoitettu?
Esitys sopii kaikille, jotka ovat tai ovat olleet lapsia ja nuoria.
– Näytelmän ylöspano ja musiikki tihkuvat pieteetillä toteutettua nostalgiaa, joka lämmittää jokaista ja erityisesti takuulla kasarilapsia ja ysärinuoria.
Rooleissa nähdään Mari Pöytälaakso, Jani Johansson, Katriina Sinisalo, Mika Piispa ja Antti LJ Pääkkönen sekä Henrik Hammarberg ja Sanni Lehto. Komedian on suomentanut Mikko Koivusalo, lavastuksen suunnittelee Juho Lindström, puvut Riikka Aurasmaa ja valot Hannu Raja-aho.
Groan Ups – Komedia kypsymisestä ensi-ilta on 12. marraskuuta 2022 Alvar-näyttämöllä.
Samasta aiheesta
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
21.03.2025 klo 1800 | Eikä yksikään pelastunut | Alvar-sali | Osta liput |
21.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1300 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
26.03.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1215 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
27.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
Vastaa