Blogi

Sohvakriitikolta: Nurista vai kasvaa aikuiseksi?

30.11.2022

Krista ja Arttu luokkakokouksessa eli näyttelijät Mari Pöytälaakso ja Mika Piispa. Kuva: Jukka Kontkanen

Viimeinen muistiinpanoni Groan Ups -komediasta oli seuraavanlainen: ”Miten Seinäjoen kaupunginteatteri onnistuu yhä uudelleen?” Olen tänä syksynä päässyt katsomaan jo Patruunatehdas ja Äitiä ikävä -näytelmät, ja ensin mainitun menin katsomaan toistamiseenkin. Tuorein teos osoittaa, että seinäjokelaiset onnistuvat tekemään myös hulvatonta huumoria. Komedioita kulutan missään kulttuurimuodossa hyvin harvoin, mutta voin myöntää hekottaneeni Groan Upsin sutkautuksille.

Matka ekaluokkalaisesta nelikymppiseksi alkaa olla minulle omakohtaisesti tuttu ja lisäksi koulumaailma on opettajalle samaistuttava. Vuosia yläkoulussa opettaneena erityisesti teini-ikäisiä roolihahmoja oli herkullista seurata – maneerit kun ovat ajattomia. Yhtä lailla vilpittömän (ja liiallisen) avoimet 1B-luokkalaiset olivat juuri oikeanlaisia ymmärtäessään aikuisten maailman omalla laillaan.

Kasarin ja ysärin lapsille ainakin päiväkodista tutut pomppupallo ja kotiavaimen kaulanauha. My Little Pony ja The Turtles (teinimutanttininjakilpikonnat). Äitelät mutta joka kerta vastustamattomat kettukarkit, joiden arkisina vastapainoina täikammat ja astmapiiput. Voi rumasana, miten tuttua!

Nostalgian lisäksi näytelmä tarjoilee kielellä leikittelyä ja lasten suusta kuultuja totuuksia. Isona ekaluokkalaisesta tulee päänimisteri ja demokratia ei toimi, jos on löysä talouspolitiikka. Häissä mennään naimisiin, vain mäntti jättää äänestämättä ja miehet ovat tyhmiä. Että voitaisko me laittaa tämä nuoruuden hölmöilyn piikkiin?

Pienten kriminaalien käsissä luokan hamsteri Rölli-Peikko kokee karun kohtalon (sitä rakastettiin liikaa) ja faijan Fiatin avaimet ovat ritilän takana olevassa salaisessa piilossa. Valta kuulemma korruptoi, eli saako Rölli-Peikon taposta syytetty Simo asianmukaisen oikeuskäsittelyn?

Vaikka ei edustaisikaan 1970–1980-luvuilla syntyneiden ikäluokkaa, onneksi viimeistään Alvar-salissa tulevat tutuksi takavuosien hitit timanttisessa potpurissa. Musiikilliseen yleissivistykseen kuuluvat hitit raikuvat: ”Päät pois, päät pois” ja ”Snack my pizza” kuljettavat oivaltavasti ysiluokan päätösbileisiin.

Silloin elämäntotuudet ovat ihan uudella, diipillä tasolla. Itsestä kuvan ottaminen on niin ankeeta (muistan itsekin, se oli todella noloa!). Voiko kuitenkin Nirvanan covereita soittaa, jos ei ole nokkahuilistia? Entä toimiiko eri kerroksissa koulua käyvien yläastelaisen ja lukiolaisen kaukosuhde? Mihin anatomiseen elementtiin Mika Häkkinen puree Simoa?

Groan Upsin Severi, Maukka ja Arttu aikuisina luokkakokouksessa, eli näyttelijät Jani Johansson (vas.), Henrik Hammarberg ja Mika Piispa. Kuva: Jukka Kontkanen

Esitys pääsee vielä uudenlaiseen vauhtiin, kun Arttu, Krista, Severi, Tuuli ja Simo kokoontuvat luokkakokoukseen entiselle opinahjolleen. Farssin piirteet taipuvat sujuvasti nykyaikaisia teemoja käsitteleväksi draamaksi, jossa romanttinen jännite on kyykkyviinillä kuorrutettua. Kuka rakastaa edelleen ketä, kenen raaka eläimellinen vetovoima tehoaa ja kenen ei?

PS: Vaikka teatteri ei tuntuisi omalta jutulta, niin nyt silti otat ja menet nauramaan kuin (muutkin) boomerit!

PPS: Rehtori Valkonen on koinsyömä fossiili!!!

TARU YLINEN-LUOPA
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2022–2023

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.