Blogi

Sohvakriitikolta: Groan Ups naurattaa ja pistää miettimään

29.11.2022

Groan Ups -komedian Severi ja Arttu ekaluokkalaisina. Näyttelijät Jani Johansson (vas.) ja Mika Piispa. Kuva: Jukka Kontkanen

Mitä on olla normaali? Tätä mietittiin 12.11.2022 ensi-iltansa saaneessa Groan Ups -komediassa.

Hulvaton, mutta samalla ajatuksia herättävä teksti on kolmikko Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin käsialaa, suomennos on Mikko Koivusalon. Näytelmä nähtiin suomalaisella näyttämöllä ensimmäistä kertaa, kyseessä oli siis kantaesitys. Näytelmässä seurataan Tuulin (Katriina Sinisalo), Severin (Jani Johansson), Kristan (Mari Pöytälaakso), Artun (Mika Piispa) ja Simon (Antti LJ Pääkkönen) kasvua ekaluokkalaisista aikuisiksi. Muissa rooleissa nähtiin Henrik Hammarberg ja Sanni Lehto. Olka Horila on taidokkaasti vedellyt naruista ohjaajan roolissa.

Lavastus on täynnä hyviä oivalluksia. Jos täytyy kuvata samankokoisena pysyviä näyttelijöitä ensiksi ekaluokkalaisina ja lopuksi aikuisina, on luontevaa muuttaa lavasteiden kokoa. Lavastuksen on suunnitellut Juha Lindström onnistuen siinä mainiosti. Näytelmän alkupuolella melkein unohti, että lavalla ihanissa kasarityyleissään touhusi ihan aikuiset ihmiset, sillä lavastuksella ja Riikka Aurasmaan suunnittelemalla puvustuksella saatiin luotua niin hieno mielikuva pienistä lapsista.

Nauraa saa usein ja paljon. Pelkkää päätöntä sekoiluhuumoria näytelmä ei missään tapauksessa ole. Se kuvaa osuvalla tavalla sitä, kuinka jokaisella on omat murheensa ja epävarmuutensa, joita ihmissuhteet ja ihmisten väliset ihmeelliset kahnaukset korostavat entisestään. Vaikka tunnumme olevan kauhean huolissamme nykyajan lapsista, jotka viettävät aikaansa sosiaalisen median parissa ja saavat liikaa vaikutteita aikuisten maailmasta, ei tilanne niin kovin erilainen ole verrattuna 80-luvun alun lapsiin. Näytelmä kuvaa hyvin, miten lapset seuraavat aikuisten puheita ja maailman ilmiöitä tarkemmin kuin arvaammekaan. Lasten kehittymättömässä mielessä asiat näyttävät kuitenkin erilaisilta, niissä on aina viattomuutta mukana. Erityisen osuva oli näytelmän alkupuolen potpuri 80-luvun suosituista kappaleista, joiden osin roisitkin sanat eivät tarkoita pienen lapsen mielessä mitään ja toisaalta muunkieliset sanat lauletaan juuri niin kuin ne kuullaan. Tämä kuvasi hulvattomalla tavalla lapsen yksinkertaistavaa mieltä. Musiikki vei monen katsojan  omiin nuoruusmuistoihin. Potpurin on kasannut Antti LJ Pääkkönen.

Iso teema Groan Upsissa on porukkaan kuulumisen tärkeys ja vaikeus. Erityisen tärkeää ja vaikeaa se on usein teini-iässä, jolloin valitettavasti ollaan myös hyvin haavoittuvaisia. Ilkeät sanat ja porukasta pois jättäminen voivat jättää ihmiseen elinikäiset jäljet, mitä näytelmä kuvaa viiltävän osuvasti. Miksi otamme toisen ihmisen pahan olon vakavasti vasta, kun hän uhkaa hypätä ikkunasta kuten yksi näytelmän hahmoista? Miten meidät ihmiset saataisiin ymmärtämään, että kenenkään ei tarvitse muuttaa itseään ollakseen sopiva? Kunpa ymmärtäisimme tämän jo teini-iässä ja muistaisimme sen niin oikeassa elämässä kuin myös some-maailmassa aikuisinakin. Ihmisten ongelmat ovat olleet ennen ja ovat nykyään yllättävän samanlaisia, mutta samalla niin kovin erilaisia.

Vaikka näytelmäteksti käsittelee osin vaikeitakin teemoja, se on tehty huumorin keinoin, jolloin viesti menee ehkä vielä paremmin perille, mutta ei tunnu kuitenkaan liian raskaalta katsoa. Välillä huumori on hyvinkin hurttia, mutta mikäs sen hauskempaa ja piristävämpää näin harmaana ja pimeänä vuodenaikana. Näytelmän edetessä huomaa nokkelaa kerrostumista, mikä on katsojalle palkitsevaa. Kaksi ja puoli tuntia hujahti todella nopeasti. Mieleen jäi ajatus, että jokaisen on syytä varoa omaa normaaliaan, koska eihän sellaista olekaan.

MOONA HAAPOJA 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2022–2023

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.