21.10.2020
Christoffer Strandberg, Jani Karvinen, Antti LJ Pääkkönen, Irina Vartia ja Reeta Vestman riemastuttavat muiden muassa ensi kesänä Something Rotten! -musikaalikomediassa Seinäjoella.
Something Rotten! – Jotain mätää! paljastaa “totuuden” maailman ensimmäisestä musikaalista ja William Shakespearen Hamletin synnystä. Esitys jatkaa Monty Pythonin Spamalotin viitoittamaa, räväkän mahtipontista musikaalikomedialinjaa Törnävän kesäteatterissa.
Something Rotten! sai ensiesityksensä Broadwaylla vuonna 2015. Parhaillaan musikaali kääntyy suomeksi Mikko Koivusalon työpöydällä. Suomentaessaan hän vaalii tarinan illuusiota.
– Englannin maaperällä ja 1590-luvulla pysytään visusti. Tietyt nimet suomalaistetaan, että kielellinen leikittely toimisi, kertoo kokenut kääntäjä, jonka niin ikään Suomen kantaesitykseksi suomentama Spamalot sai runsaasti kiitosta kesällä 2019.
Näytelmäkirjailija Shakespeare oli aikansa suurin stara. Muutkin toki yrittivät kirjoittaa hittejä, esimerkiksi Perän veljetkset, Something Rotten -musikaalin pääpari.
Kirjoitushommien takkuuntuessa turvautuu toinen veljistä ennustajaan. Tämän mukaan tulevaisuudessa siintävät paitsi yleisön mukavuustasoa nostavat teatteritalot plyysipenkkeineen myös täysin uskomaton ja uudenlainen esityskonsepti – musikaali!
Perät pääsevät ennustuksen turvin etumatkalle ja kirjoittavat näyttelemistä, laulua ja tanssia yhdistävän esityksen. Shakespeare on kuitenkin saanut vihiä heidän toimistaan ja ujuttautuu teatteriseurueeseen nuuskiakseen, mistä on kyse.
Esityksen hullunkurisissa käänteissä viitataan niin tunnettuihin musikaaleihin kuin Shakespearen klassikoihinkin. Ja lopulta oikeussalin kautta päädytään tuloksiin, jotka myötäilevät tuntemaamme historiankirjoitusta.
Something Rotten on amerikkalaisveljesten Karey Kirkpatrickin ja Wayne Kirkpatrickin sekä brittiläisen John O’Farrellin yhteinen tuotos.
Törnävän kesäteatterissa musikaalin yleisölle esittää taitava ja nimekäs komediakaarti. Shakespearena ensimmäisen ison musikaaliroolinsa tekee näyttelijä Christoffer Strandberg.
– Olen oikea historianörtti ja siksikin Shakespeare on unelmarooli! On myös hienoa päästä tekemään kesäteatteria.
Ennustaja Nostradamuksen roolissa (kuuluisan kaiman veljenpoikana siis!) nähdään näyttelijä Marko Maunuksela. Tuleva komedia on mielenkiintoinen työ, jolla saa tuottaa iloa ihmisten elämään.
– Nauraminen on vakava paikka ja iso asia. Vuosien myötä ymmärtää, miten arvokasta ilon löytäminen on.
Törnävän kesäteatteri on tuttu paikka Seinäjoelta lähtöisin olevalle näyttelijä Irina Isbergille (ent. Vartia). Niin hän kuin Seinäjoen kaupunginteatterin Evita-musikaalin riveissä parhaillaan nähtävä Reeta Vestman odottavat molemmat innokkaina suomennosta.
– Tekstin verbaliikka on mielettömän hauskaa ja Koivusalo kääntää kaiken takuulla taidokkaasti. Myös musiikki on monipuolista ja ihan mahtavaa.
Kaikkien musikaalin veli – ei kun siis äiti!
Fiilis on, että voi aloitetaan jo!
– Kertakaikkisen hulvaton ja anarkistinen juttu on luvassa. Työryhmässä on liuta hyviä tyyppejä, joiden kanssa on mahtavaa päästä tekemään yhteistä projektia, sanovat Perän veljeksiä esittävät, monista yhteyksistä kansalle tutut näyttelijä Jani Karvinen ja lapualaislähtöinen näyttelijä Antti LJ Pääkkönen.
Musikaalin ensemblessa loistavat Henrik Hammarberg, Elina Haikka, Katriina Sinisalo, Julius Martikainen, Pyry Smolander sekä itse koreografi Jyri Numminen.
Musikaalin ohjaava Pekka Laasonen on työryhmästä innoissaan. Musikaalin harjoitukset käynnistyvät keväällä.
– En olisi koskaan uskonut saavani työskennellä tällaisella porukalla, ihan huikeaa! Komedia-, laulu- ja tanssivoimaa on aivan valtavasti, ohjaaja iloitsee.
Musiikin tuotannosta vastaa Pekka Siistonen. Musikaalin lavastuksen suunnittelee Jani Uljas, puvut Riikka Aurasmaa ja naamioinnin Petriina Suomela.
Something Rotten! – Jotain mätää! saa Suomen ensiesityksensä 10. heinäkuuta 2021 Törnävän kesäteatterissa. Liput tulevat myyntiin tänään.
Christoffer Strandberg, Puntti Valtonen, Irina Vartia, Jani Karvinen, Antti L. J. Pääkkönen ja Reeta Vestman nähdään Something Rotten -musikaalikomediassa kesällä 2021 Törnävän kesäteatterissa. Kuva: Emilia Boulevard ja Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri
Samasta aiheesta
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
28.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
28.03.2025 klo 1800 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
28.03.2025 klo 2100 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
29.03.2025 klo 1300 | Eikä yksikään pelastunut | Alvar-sali | Osta liput |
29.03.2025 klo 1800 | Eikä yksikään pelastunut | Alvar-sali | Osta liput |
29.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
02.04.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
02.04.2025 klo 1800 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
03.04.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
04.04.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
Vastaa