Tiedotteet

Patruunatehdas-näytelmä tarjoaa tilaisuuden muistella

1.9.2022

Patruunatehdas. Esa Ahonen (vas.), Mia Vuorela, Jussi Jätinvuori ja Annika Junno.

Patruunatehdas-näytelmä luo katseen menneeseen. Samassa kohtauksessa kahden eri aikakauden rooleissa näyttelijät Mia Vuorela (vas.), Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori ja Annika Junno. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri

Kotimainen kantaesitys johdattaa Suomen rauhanajan tuhoisimman onnettomuuden raunioille. Patruunatehdas saa ensi-iltansa 10. syyskuuta Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Ensi-iltaa edeltävällä viikolla suurelle näyttämölle on tuotu Patruunatehtaan lavastuksen keskeinen osa: koko lavan leveydeltä raunioita. Ne kuvaavat 13. huhtikuuta 1976 Lapuan patruunatehtaan lataamossa tapahtuneen räjähdyksen jäänteitä.
Onnettomuustutkijaa näyttelevä Mia Vuorela ja tapahtumien aikaista puolustusministeriä näyttelevä Jussi Jätinvuori kohtaavat lohduttoman näyn keskellä. “Meidän pitäisi pitää hiljainen hetki,” toteaa toinen. 

Ohjaaja Panu Raipian mukaan Seinäjoen kaupunginteatteri tekee ei vain maakunnallisesti vaan myös valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriteon tuodessaan tapahtuneen näyttämölle.
– Tämä on hyvin tärkeä näytelmä ja se piti tehdä nyt. Selvästikin Patruunatehtaan tehtävä on lupa muisteluun. Olemme näytelmän yleisötilaisuuksissa havainneet patoutunutta tarvetta saada käydä läpi näitä liki 47 vuoden takaisia tapahtumia. On aika muistella ja siirtää muistoja nuoremmille polville. Juurensa pitää tuntea.

Ohjaaja lupaa näytelmän olevan kokonaisvaltainen elämys.
– Emme kerro pelkästään onnettomuudesta vaan ennen kaikkea ihmisistä, aikalaisista, jotka kokivat sen. Kuinka on menty eteenpäin ja päädytty siihen, missä nyt ollaan.
Näyttämöllä traagista tapahtumaa katsotaan pienen ydinperheen kulmasta.
– Tarinan perhettä kohtaa suru. Poikkeuksellista on, että perheen kohtaloksi koituu tuhoisa onnettomuus. Poikkeuksellista on sekin, miten laajalti onnettomuus koskettaa. Ennen kaikkea Patruunatehdas kertoo rakkaudesta. 

Patruunatehdas. Jani Johansson.

Jani Johansson näyttelee perheenisää Patruunatehdas-näytelmässä. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri

Näytelmän valmistusvaiheessa työryhmä on vieraillut yhdessä ja erikseen Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa, entisen patruunatehtaan sijoilla. Kaikki saatavilla oleva materiaali on katsottu ja käyty läpi.
– Erityisen merkittävää oli, kun tapahtumien aikainen työtekijä vieraili harjoituksissamme kertomassa työnteosta ja arjesta tehtaalla ennen ja jälkeen räjähdyksen.

Tekijät ovat saaneet aiheesta lukuisia yhteydenottoja siitä lähtien kun näytelmä vuosi sitten julkistettiin.
– Tämä maa on tosi pieni. Jokaisella on jonkinlainen kontakti Lapuan onnettomuuteen, joko läheltä tai vierestä seurattuna.
Käsikirjoituksen loppukohtauksen parenteesissa oli maininta arvista erään hahmon kasvoilla.
– Yhdessä työryhmänä teimme kuitenkin päätöksen, että tämän näytelmän arvet ovat sielussa. Siten hahmot edustavat kaikkia niitä aikalaisia, joita asia koskettaa. Emme näytä ulkoisen kautta, miten kävi jollekin, kun niin monen elämä nyrjähti.

Patruunatehdas-näytelmän on käsikirjoittanut Anne Koski-Wood. Näytelmän rooleissa nähdään Annika Junno, Mari Pöytälaakso, Jani Johansson, Marjut Sariola, Esa Ahonen, Jukka Puronlahti, Jussi Jätinvuori, Mia Vuorela, Heikki Vainionpää, Sanni Lehto, Helena Puska sekä Venla Niemistö ja Kerttuli Kivimäki.

Näytelmän on lavastanut Teemu Loikas ja puvut suunnitellut Elina Vättö. Valosuunnittelu on Hannu Raja-ahon, videosuunnittelu Matti Pekkasen, äänisuunnittelu ja sävellys Sami Lustin ja kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Johanna Uusitontin.

Patruunatehdas saa ensi-iltansa 10.9.2022 Alvar-näyttämöllä. Esitykset jatkuvat huhtikuulle 2023.

Patruunatehdas-näytelmän tiedotustilaisuudessa. Mia Vuorela (vas.), Marjut Sariola, Venla Niemistö, Kerttuli Kivimäki, Annika Junno ja Sanni Lehto.

Venla Niemistö ja Kerttuli Kivimäki nousevat ensimmäisen kerran ammattiteatterin näyttämölle Patruunatehdas-näytelmässä, jossa he vuorottelevat Pikku-Annin roolissa. Kuvassa tyttöjen ympärillä Mia Vuorela (vas), Marjut Sariola sekä Annika Junno ja Sanni Lehto. Kuva: Jukka Kontkanen


Ohjelmistossa

Patruunatehdas

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
25.10.2024 klo 1900 SEILI, (tuoksuton näytös) Alvar-sali Osta liput
26.10.2024 klo 1300 SEILI Alvar-sali Osta liput
26.10.2024 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput
29.10.2024 klo 1815 Eikä yksikään pelastunut, teosesittely ja avoin harjoitus Alvar-sali Osta liput
01.11.2024 klo 1300 SEILI Alvar-sali Osta liput
01.11.2024 klo 1900 SEILI Alvar-sali Osta liput
09.11.2024 klo 1800 Eikä yksikään pelastunut, Ensi-ilta Alvar-sali Osta liput
13.11.2024 klo 1900 Ilari Johansson - Someoletettu (K18) Alvar-sali Osta liput
14.11.2024 klo 1300 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput
14.11.2024 klo 1900 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut