fbpx

Teatterin verkkolehti

Blogi

Anne Koski-Wood: KIPINÄ

10.4.2022

Miksi Patruunatehdas? En ole edes Lapualta kotoisin. Kukaan sukulaisistani ei menehtynyt tässä yhdessä rauhanajan pahimmista onnettomuuksista. Ulkoapäin katsottuna minulla ei ole tapahtumaan mitään henkilökohtaista yhteyttä.

Silti, jostain syystä patruunatehtaan onnettomuus nousi mieleeni helmikuussa 2020 kello 5 aamulla ollessani lähdössä Gatwickin lentokentälle, matkalla isäni hautajaisiin.

Isäni muisti hyvin patruunatehtaan räjähdyksen. Hän oli juuri vienyt äitini töihin ja raportoi kuulleensa, miten jokin ”humahti’. Myöhemmin muistan katselleeni hautajaiskuvia sanomalehdestä. Olin silloin 7-vuotias ja yritin ymmärtää mitä kuolema oikein tarkoitti. Ymmärsin asian niin, että äitini oli hengenvaarassa, koska oli tehtaassa töissä, ja tehtaat olivat vaarallisia paikkoja. Muistan katselleeni keittiön ikkunasta äitini töihin lähtöä ja pelänneeni pahinta. 

Löysin sen saman sanomalehden, jonka hautajaiskuvia olin katsellut 7-vuotiaana.  

Aloittaessani Patruunatehdasta, Lontoossa elettiin vielä koronarajoitusten alla. Kaikki paikat kauppoja ja apteekkeja lukuun ottamatta, olivat kiinni. Nuoriso kävi koulua kotona, kaikki pöydät olivat täynnä eri vaiheessa olevia kouluprojekteja ja musiikki raikasi.

Kun ystäväni tarjosi minulle työhuonetta, otin sen kiitollisuudella vastaan. Työhuoneella hän tarkoitti puutarhavajaa, josta tuuli puhalsi läpi talvisin ja jossa kesällä lämpötila kohosi kasvihuonelukemiin. Mutta joka aamu pyöräilin iloisena työhuoneelle intialaisten kangaskauppojen ja turkkilaisten ruokakauppojen ohitse sukeltaakseni pohjanmaalle vuoteen 1976. Kuuntelin 70-luvun hittejä: Katri Helenaa, Taiskaa, luin, haastattelin, imin itseeni materiaalia ja ennen kaikkea haahuilin, mitä kirjoitustyö alkuvaiheessa pitkälti on, ennen kuin löytyy avauskohtaus, josta avautuu pääsy näytelmän sisälle. 

Jokainen halusi auttaa.

Viime kesänä koronarajoituksia löysättiin ja pääsin ensimmäistä kertaa hautajaisten jälkeen Suomeen. Vierailin Paukussa, ja pari päivää sen jälkeen löysin 50 vuotta vanhojen joulukorttien seasta sen saman sanomalehden, jonka hautajaiskuvia olin katsellut 7-vuotiaana.  Sanomalehti oli tärkeä ja se oli päätetty säilyttää. Se kertoo siitä, miten syvästi tapaus oli koskettanut perhettäni, meitä ulkopuolisia.

Ulkopuolisten apu ja hyvät teot ovat toinen asia, joka nousee esiin kaikesta patruunatehtaan onnettomuudesta kirjoitetusta materiaalista. Onnettomuus yhdisti ihmisiä ennennäkemättömällä tavalla. Jokainen halusi auttaa. Päätettiin, että ketään ei jätetä yksin. Sama näkyy tänään tavassa, jolla pohjalaismaakunnat ovat ottaneet vastaan Ukrainan pakolaiset. Jos ei muuta keksitä, niin hommataan vaikka polkupyöriä elämää helpottamaan.

Yrittäessäni ymmärtää, miksi tartuin aiheeseen, löysin viimein vastauksen näytelmän lukuharjoituksia edeltävänä iltana. Törmäsin Marcen Proustin sanoihin: ideat tulevat meille surujen seuraajina, ja surut, hetkellä, jolloin ne muuttuvat ideoiksi, menettävät osan voimastaan satuttaa sydäntä.

Kuoleman vastakohta ei ole elämä, vaan rakkaus.

 

ANNE KOSKI-WOOD 
Patruunatehdas-näytelmän käsikirjoittaja, joka asuu Lontoossa ja vietti lapsuutensa Jurvassa 

Anne Koski-Wood. 
 Anne Koski-Wood työhuoneellaan.

Ohjelmistossa

Patruunatehdas

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.