Väliaika
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
Blogi
Blogiarvio: Kun unelmat räjähtävät pirstaleiksi
11.9.2022

Annika Junnon ja Jussi Jätinvuoren roolihahmot kohtaavat Vanhan Paukun kulttuurikeskuksen avajaisissa. Kuva: Jukka Kontkanen
Patruunatehdas-näytelmä on hurjan onnistunut kokonaistaideteos. Lavastus, puvut, valot ja äänet tukevat esityksen kerrontaa. Kaikkea on riittävästi; ei liikaa, ei liian vähän. Pääosassa ovat kerronta ja näyttelijäntyö.
Anne Koski-Wood on kirjoittanut Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä tiiviin tarinan, jonka keskiössä on Helenan ja Heikin perhe. Kerronnan spiraali laajenee koko tehdasta koskevaksi syyllisten hakemiseksi ja vielä valtakunnanpoliittisiin kiemuroihin. Jokaisen tason ratkaisut koskettavat rajusti yksittäistä ihmistä, tehtaan työntekijää ja hänen lähipiiriään.
Ohjaaja Panu Raipia on rakentanut Koski-Woodin kertomasta tarinasta teatteriesityksen, joka sopivasti etäännyttää katsojan traagisista tapahtumista, mutta pakottaa yleisössä istuvan seuraamaan näyttelijöiden tunneliikkeitä herkeämättä. Elämään kuuluva pieni komiikka antaa kurkussa olevalle palalle tilaisuuden laskeutua hetkeksi alas.
Teemu Loikaksen suunnittelemassa lavastuksessa ei ole mitään turhaa. Patruunatehtaan 70-luvun lataamo muuttuu näppärästi 90-luvun kulttuurikeskukseksi. Helenan ja Heikin keittiössä piipahdetaan ja tanssilavan seinät heijastetaan videokuvana. Näyttämöltä ei tuputeta mitään, vaan jokaisen katsojan luovuuteen ja ajattelukykyyn luotetaan.
Esityksen alussa kiidetään huimalla lentomatkalla lakeudelle ja löydetään sieltä Lapuanjoki. Räjähdyksen pirstoma kuva ja esityksen loppupuolen huikea tulipallo ovat satuttavaa visualisointia. Upean kuva- ja ääniympäristön mestareita ovat Hannu Raja-aho, Matti Pekkanen ja Sami Lust.
Näytelmä ei silottele, vaan auttaa ymmärtämään onnettomuuteen johtanutta tapahtumasarjaa.
Anne Koski-Woodin kirjoittama teksti kuljettaa tapahtumia läpi tunneasteikon, jossa rakkaus ja riemu vaihtuvat suruun, pettymykseen ja vihaan. Syyllisyyden ja sovituksen kautta otetaan vastaan sovitus ja rauha.
Pienen ihmisen tuska polttaa
Näyttelijät ovat hienosti sisäistäneet tulkitsemansa roolit. Mari Pöytälaakson Helena hehkuu nuoruuden intoa. Jani Johansson tekee Heikin roolissa vähäeleisen mutta vivahteikkaan työn. Heikin ahdistus, tuska ja ikävä välittyvät vahvasti.
Helenan äidin, Helvin osaan on löydetty Marjut Sariola, joka hallitsee topakasti äitinsä menettänyttä perhettä. Helvi ei epäröi vaatia Luojaansakaan tilille epäoikeudenmukaisesta tapahtumasta.
Lapuan patruunatehtaan esimies Koski loukkaantuu räjähdyksessä. Eniten häntä jäytävät syyllisyys ja poliittisiin päättäjiin kohdistuva epäluulo. Esa Ahonen tekee Kosken nahoissa komean tulkinnan.
Nykyaikaa edustavat Helenan ja Heikin tytär Anni ja kulttuurikeskuksen tarjoilija Jussi. Annika Junno on tinttaileva ja pirskahteleva nuori nainen, joka yrittää vetää tuskan sisimpäänsä kätkenyttä isäänsä avautumaan.
Nuorilla on uusi alku
Jussi Jätinvuori tekee Anniin ihastuvan Jussin osassa raikkaan roolityön. Jätinvuori muuntautuu vielä näppärästi kahdeksi puolustusministeriksi. Pikku-Annin herkässä roolissa vuorottelevat Venla Niemistö ja Kerttuli Kivimäki.
Onnettomuustutkijaa, opasta ja tarkastajaa esittää topakan asiallinen Mia Vuorela. Jukka Puronlahti on ketku puolustusministeri. Hän tekee myös empaattisen opettajan ja työntekijä Torstin vakuuttavat roolit.
Heikki Vainionpää muuntuu riehakkaasta asentajasta järkyttävän tehtävän saaneeksi papiksi. Yhteisön tukeminen surutyössä on kova posti papille. Helena Puska ja Sanni Lehto muuntautuvat moneen tärkeään ja keskenään erilaiseen rooliin.
Patruunatehdas on taideteos, joka etsii ja antaa vastauksia lapualaisten mieltä riivanneisiin kysymyksiin. Kuka oli vastuussa räjähdyksestä ja kenen pitäisi pyytää anteeksi? Näytelmä ei silottele, vaan auttaa ymmärtämään onnettomuuteen johtanutta tapahtumasarjaa.
RAIMO HAUTANEN
taidekriitikko
Ohjelmistossa
-
Blogi
23.9.2022
Sohvakriitikolta: Patruunatehdas on näytelmä, joka saa tipan linssiin jo ennen väliaikaa
-
Blogi
20.9.2022
Sohvakriitikolta: Se hetki, kun täydessä teatterisalissa kukaan ei taputa
-
Blogi
13.9.2022
Sohvakriitikolta: Patruunatehdas on täynnä inhimillisyyttä
-
Blogi
13.9.2022
Sohvakriitikolta: Elämä jatkuu ja uusia yhteyksiä voi löytyä tragediankin jälkeen
-
Blogi
13.9.2022
Sohvakriitikolta: Koskaan ei ole myöhäistä puhua
-
Blogi
7.9.2022
Lapuan räjähdys sai vakoiluteoriatkin vauhtiin
-
Blogi
2.9.2022
Ohjaajalta
-
Blogi
2.9.2022
Me teemme Patruunatehdas-näytelmän
-
Podcast
2.9.2022
Lämpiöelämää 3.1: Tositapahtumat näyttämöllä – iso haaste tekijöille
-
Tiedote
1.9.2022
Patruunatehdas-näytelmä tarjoaa tilaisuuden muistella
-
Blogi
30.8.2022
Toimittaja muistelee: Lapuan katastrofi kosketti laajalti
-
Blogi
10.4.2022
Anne Koski-Wood: KIPINÄ
-
Tiedote
13.8.2021
Tulossa kotimainen kantaesitys: ”On aika tehdä Patruunatehtaasta näytelmä”
Samasta aiheesta

Vastaa