Väliaika
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
Blogi
Sohvakriitikolta: Taidolla ja tunteella
25.9.2023
Seinäjoen kaupunginteatteri juhlistaa kuusikymppisiään tarjoamalla yleisölleen Tuomas Parkkisen ohjaaman Niin kuin taivaassa -musikaalin. Syyskuusta 2023 huhtikuuhun 2024 saakka ohjelmistossa oleva spektaakkeli tuo lavalle runsaslukuisen joukon taidokkaita esiintyjiä kertomaan sanoin, sävelin ja liikkein, mitkä asiat ovat elämässä merkityksellisiä.
Kay Pollackin ohjaama elokuvaversio Så som i himmelen julkaistiin vuonna 2004. Leffan katsoneet huomaavat Niin kuin taivaassa -musikaalin tarinan olevan hyvin uskollinen elokuvan juonelle. Kantavia teemoja ovat muun muassa rakkaus, ystävyys, yhteisöllisyys, avunanto sekä vaikeuksista selviytyminen. Elämän nurjaa puoltakaan ei jätetä käsittelemättä, mukaan mahtuu kiusatuksi tulemista, perheväkivaltaa, pelkoa, häpeää, moraalittomuutta, kipua ja kuolemaa. Isoja asioita, suuria tunteita. Ihmisten elämää.
Elämällä on tapana kantaa.
Tarinan pääosassa on maailmankuulu kapellimestari Daniel Daréus (Peter Nyberg), joka terveytensä menettäneenä palaa maailman taidemetropoleista kotiseudulleen, pieneen maalaiskylään Pohjois-Ruotsiin. Maestron ainoana tavoitteena on löytää itseään kuuntelemalla oma sisäinen äänensä. Elämä päättää kuitenkin toisin. Daréus ajautuu vastentahtoisesti johtamaan kylän kirkkokuoroa, joukkoa mitä erilaisimpia persoonia. Kuorolaiset muodostavat tiiviin yhteisön, joka lopulta lähtee rohkeasti tavoittelemaan menestystä Wienin laulukilpailussa. Maestron liittyminen kyläyhteisöön muuttaa lopulta monen kyläläisen elämän pysyvästi.
Väliaikoineen lähes kolmen tunnin pituinen esitys sisältää lahjakkaiden laulajien ja taidokkaan orkesterin esittämää musikaalimusiikkia. Kenraaliharjoituksessa laulutaidoillaan säväyttivät muiden muassa Natalil Lintala (Lena) ja Anna-Maija Jalkanen (Gabriella). Myös komeat kuoro-osuudet saivat kylmiä väreitä aikaan ja yleisö innostuikin raikuviin aplodeihin jokaisen lauluesityksen jälkeen. Erityismaininnan koskettavasta roolisuorituksestaan ansaitsee Jussi Lukács Torena. Jukka Haapalaisen koreografiat tukevat tarinaa hienosti. Oivaltavan lavastuksen (Marjatta Kuivasto) avulla tapahtumaympäristö vaihtuu nopeasti kylän raitista kirkkoon ja kauppapuodista rantakaislikkoon.
Niin kuin taivaassa -musikaali koskettaa, naurattaa, lohduttaa ja hätkähdyttää. Ennen kaikkea se antaa kokijalleen ajattelemisen aihetta. Tuli mitä tuli, kenenkään ei pidä menettää toivoa paremmasta – elämällä on tapana kantaa.
KATI JOKIAHO
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2023−2024

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.
Ohjelmistossa
-
Podcast
16.4.2024
Lämpiöelämää-podcast 4.4: Parrasvaloissa-erikoisjakso
-
Podcast
26.1.2024
Lämpiöelämää-podcast 4.3: Paljon asiaa ystävyydestä
-
Blogi
28.9.2023
Sohvakriitikolta: Omaa taivasta etsimässä
-
Blogi
24.9.2023
Sohvakriitikolta: Yhteisöllisyys on liikkeelle paneva voima
-
Blogi
22.9.2023
Sohvakriitikolta: Niin kuin taivaassa -musikaaliin mahtuu koko elämä ja ihmisyys
-
Blogi
21.9.2023
Sohvakriitikolta: Musikaali antaa samastumispintaa moneen elämäntilanteeseen
-
Blogi
21.9.2023
Blogiarvio: Musikaali on huima kokonaistaideteos
-
Video
19.9.2023
Haastattelu: Näyttelijät Peter Nyberg ja Natalil Lintala
-
Video
18.9.2023
Haastattelu: Koreografi Jukka Haapalainen
-
Video
17.9.2023
Haastattelu: Näyttelijät Lauri Ketonen ja Ami Aspelund
-
Video
17.9.2023
Haastattelu: Ohjaaja Tuomas Parkkinen
-
Video
16.9.2023
Haastattelu: Vastaava kapellimestari Eeva Kontu
-
Blogi
15.9.2023
Niin kuin taivaassa -laulut
-
Blogi
15.9.2023
Me teimme Niin kuin taivaassa -musikaalin
-
Blogi
12.9.2023
Ohjaajalta: Kun teatteri koskettaa
-
Tiedote
6.9.2023
Niin kuin taivaassa jokainen voi löytää oman äänen ja kannatella toista
-
Podcast
30.8.2023
Lämpiöelämää 4.1: Maan päällä niin kuin taivaassa – vai musikaalissa?
-
Tiedote
17.8.2023
Syyskaudella teatterissa olemme yhdessä enemmän
-
Video
12.5.2023
Laulu: Nyt on se aika jonka sain
-
Video
11.5.2023
Laulu: Se ansiota on vain sun
-
Tiedote
23.11.2022
Niin kuin taivaassa tuo kovat tekijät jälleen Seinäjoelle
Samasta aiheesta

Vastaa