Väliaika

Blogi

Sohvakriitikolta: Niin kuin taivaassa -musikaaliin mahtuu koko elämä ja ihmisyys

22.9.2023

Seinäjoen kaupunginteatterin juhlavuoden musikaali Niin kuin taivaassa ihastuttaa olemalla niin kokonainen. Kay ja Carin Pollakin käsikirjoittama musikaali kertoo maailmankuulusta kapellimestarista, Daniel Daréuksesta, joka oltuaan vuosikymmenet pois kotikylästään, palaa tunnistamattomana pieneen maalaiskylään ja alkaa luotsata sen kirkkokuoroa. Tapahtumapaikkana on fiktiivinen ruotsalainen maaseutu, mutta yhtä lailla tarina voisi sijoittua vaikka Vimpeliin tai Kortesjärvelle, sillä maaseutuyhteisön piirteissä on universaalia tunnistettavuutta. Kylän kirkkokuoro koostuu erilaisista, omalaatuisista persoonista, jotka hitsautuvat yhteen yhteisen päämäärän vuoksi.

Jokaisesta suuresta tarinasta voi löytää monia eri teemoja. Itselleni Niin kuin taivaassa on ensisijaisesti kertomus rohkeudesta: jokainen musikaalin hahmoista on tavalla tai toisella elämänsä risteyskohdassa, joka pakottaa tekemään päätöksiä. Kuten oikeassakin elämässä, jotkut suhtautuvat muutokseen mahdollisuutena ja toiset koettavat pitää kynsin ja hampain kiinni tutusta tavasta olla ja elää. Muutos voi olla pelottavaa, se voi olla hyppy tuntemattomaan – toisaalta pelottavaa voi olla myös kohdata itsensä sellaisena kuin on ja ehkä huomata, ettei pidä siitä, millaiseksi on elämän varrella tullut. Niin kuin taivaassa kertoo valinnoista, joita teemme elämämme varrella ja jotka määrittelevät, millaisia ihmisiä me olemme ja miten kohtelemme muita. Sitä kautta tullaan musikaalissa myös hyväksynnän äärelle. Moninaisuus on rikkaus ja yhdessä olemme enemmän. Viha ja katkeruus muita kohtaan kumpuaa itseinhosta ja pettymyksestä omaan elämään, mutta alusta voi aloittaa milloin vain. 

Niin kuin taivaassa on teos, jonka haluaa nähdä uudelleen.

Niin kuin taivaassa -musikaalin pääosin säveltänyt ruotsalainen Fredrik Kempe on suurelle yleisölle tuttu Melodifestivalen-kilpailuista sekä esiintyjänä että laulunkirjoittajana. Musiikkipuolella kaikuu vahva ruotsalainen euroviisuosaaminen: tarttuvat melodiat nostavat kohtaukset aivan uudelle tasolle eikä kylmiltä väreiltä voi välttyä. Esityksissä kapellimestarina toimii Aleksi Laukkonen, joka luotsaa liveorkesteria kulisseissa. Vaikka orkesteria ei näe, sen läsnäolon tuntee salin puolellakin. On hieno seurata esitystä, jossa musiikki, lauluosuudet ja koreografiat toimivat niin saumattomasti yhteen kuin tässä musikaalissa.

Esteetikkoa hivelee lavastus ja sen pelkistetty kauneus, joka henkii sekä riisuttua skandinaavista luterilaisuutta että maalaisromantiikkaa. Yksinkertaisuudessa on jotain pyhää ja arvokasta. Lavaa reunustavien lautaseinien harvetessa ylös taivasta kohti tulee tavoittaneeksi kokemuksen omasta pienuudesta tässä maailmassa tähtitaivaan alla. Kontrasti loppunäkymän värien ja materiaalien runsauteen on tehokas, kun muu osuus esityksestä on nähty pelkistetyssä maisemassa. Erilaisten valojen ja valonlähteiden käyttö ohjaa tulkitsemaan esitystä symbolisesti: kunhan vain etsimme, löydämme valoa pimeydestä ja toisinaan löydämme sitä toisistamme.

Ohjelmalehtistä lukiessa ei voi olla vaikuttumatta siitä, että niin moni näyttelijöistä on oman roolinsa lisäksi myös varalla yhden tai useamman hahmon rooliin. Esityskausi on pitkä, joten varamiehitys on tarpeen, mutta Niin kuin taivaassa on moniulotteisempi kuin mikään muu teos, jonka olen hetkeen näyttämöllä nähnyt. Jo yhteen rooliin paneutuminen on näyttelijälle vaativaa, mutta se, että on valmiudessa heittäytyä toisenkin hahmon askeliin, lauluihin ja dialogiin, kertoo syvästä ammattitaidosta. Esitystä katsoessa Natalil Lintala ja Jussi Lukács talon uusina näyttelijöinä nousevat valovoimaisina esiin, mutta muutenkaan ei voi olla toteamatta, että kyllä Tuomas Parkkisella ja Jukka Haapalaisella on ollut ohjattavanaan kovan luokan ammattilaisia. Työryhmästä kertoo jotain sekin, että kun lavalla esitetään yhteisöä, yhteishengen tuntee ja siihen uppoutuu mukaan. Musikaalia seuratessa välittyy tunne, että sitä on tehty rakkaudella ja suurella sydämellä ja siksi se koskettaakin katsojaa niin syvästi.

Niin kuin taivaassa on teos, jonka haluaa nähdä uudelleen. Se jää elämään mieleen, sen lukuisiin hahmoihin ja kipeisiinkin tapahtumiin palaa pohdiskellen jälkikäteen. Jos kuvaisin musikaalia yhdellä sanalla, se olisi nimenomaan “kokonainen”.  Vielä monta päivää esityksen nähtyään huomaa hyräilevänsä itsekseen Elämä kantaa -laulua ja se jos mikä on se pohjimmainen ajatus, jonka teos haluaa katsojalleen välittää. Elämä kyllä kantaa, kun vain uskaltaa elää.

TARU LAAKSONEN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2023–2024

---

 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.