Tiedotteet
Seinäjoen kaupunginteatteriin musikaali Seilin saarelle suljetuista naisista
22.11.2023

Mitä Seilin saarelle suljetut naiset ovat ajatelleet katsoessaan aavalle merelle? Haaveilivatko he vapaudesta tai siitä, että joku tulisi noutamaan? Musikaalissa näyttelevät mm. Natalil Lintala (oik.), Inka Reyes, Anna-Maija Jalkanen ja Heidi Kirves. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard
Satu Rasilan ja Mikko Koukin kirjoittama ja Jussi Vahvaselän säveltämä Seili-musikaali nähdään Seinäjoen kaupunginteatterin kantaesityksenä syyskuussa 2024. Esityksen suurelle näyttämölle ohjaa teatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius.
Seili on koskettavan kaunis ja riipaiseva tarina yhteiskunnan ulkopuolelle eristetyistä naisista, jotka ovat menettäneet elämässään kaiken, ja joiden ainoa toivoa ylläpitävä liekki löytyy omasta pienestä yhteisöstä. Kun mitään muuta ei enää ole jäljellä, yhteisön voima ja tuki kannattelevat. Samalla se on kuvaus mahdottomasta rakkaudesta ja kipeästä rakkauden kaipuusta – ja legendaarisesta Seilin saaresta, jolle kerran joutuneet eivät koskaan palanneet.
Saaristomeren syrjäisellä Seilin saarella sijaitsi Suomen ensimmäinen valtion mielisairaala. Viime vuosisadalla sinne suljettujen naisten kohtalot koskettavat ja ansaitsevat tulla kerrotuiksi.
– Tuntuu vaikealta kuvitella, että puhumme ajasta vain muutama sukupolvi sitten. Osalla Seilin potilaista ei ole merkittynä lainkaan diagnoosia, ja se kertoo karua kieltä siitä, että oli mahdollista joutua mielisairaalan pelkästään väärien valintojen tai epäonnisten sattumien kautta. Seilistä ei ollut tietä pois, sinne matkattiin omat arkkulaudat mukana, ohjaaja Pauliina Salonius kertoo.
Dramatisoidut tarinat pohjaavat arkistoista löytyneisiin potilasasiakirjoihin. 1890-luvulta vuoteen 1962 saakka saarelle suljettiin vain naisia.
– Suurin osa Seilin potilaista oli naimattomia, palvelijoita, tilattomia tai irtolaisia. Äitejä oli neljännes. Viime vuosisadan alun Suomessa aviottoman lapsen saaminen saattoi ajaa naisen yhteisön hyljeksimäksi ja umpikujaan.
Seili kertoo
Sofian tarinan
Musikaali käynnistyy vuodesta 1910. Sofia pakenee omista häistään järjestettyä pakkoavioliittoa ja törmää kiertävään kaupparatsuun, Johannekseen. Pari rakastuu palavasti, mutta lähtökohdat rakkaudelle ovat mahdottomat. Monien epäonnisten sattumien kautta ja ilman edusmiestä Sofiaa odottaa menolippu Seilin suljetulle saarelle.
Seili – musikaali särkyneiden sydänten saaresta saa ensi-iltansa 14. syyskuuta 2024. Sen rooleissa nähdään Natalil Lintala, Kai Bäckström, Inka Reyes, Heidi Kirves, Anna–Maija Jalkanen, Mia Vuorela, Mari Pöytälaakso, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori, Jani Johansson, Pauliina Saarinen ja Pasi Nikula.
Musikaalin säveltää Jussi Vahvaselkä. Koreografi on Marko Carlsson, lavastuksen suunnittelee Jani Uljas, puvut Taija Jokilehto, valot Hannu Raja-aho ja videot Lauri Virkkala.
Seilin liput ovat ostettavissa 12. tammikuuta 2024 alkaen.
Seilin alkuperäinen versio sai ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa vuonna 2014. Nyt Seinäjoella nähtävä teos on kantaesitys uudelleenkirjoitetusta ja uudelleensävelletystä musikaalista.

Seili-musikaalin tekijöitä asettui yhteiskuvaan lokakuussa 2023. Jani Uljas (vas.), Jussi Vahvaselkä, Pauliina Salonius ja Mikko Kouki.
Ohjelmistossa
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
23.1.2025
Säveltäjä Jussi Vahvaselkä
-
Podcast
21.11.2024
Teetä ja lämpiöelämää 5.1: Seili – elämä voittaa sittenkin
-
Video
30.9.2024
Pukusuunnittelija Taija Jokilehto
-
Video
20.9.2024
Koreografi Marko Carlsson
-
Blogi
18.9.2024
Soffkritiker: ”Jag vill inte försvinna”
-
Blogi
18.9.2024
Sohvakriitikolta: ”Mä en halua kadota”
-
Blogi
18.9.2024
Sohvakriitikolta: Toivo – rakkaus – vapaus
-
Blogi
18.9.2024
Sohvakriitikolta: Vesireittejä pääsisi pakoon?
-
Blogi
18.9.2024
Sohvakriitikolta: Mä mistä alkaisin…
-
Blogi
17.9.2024
Blogiarvio: Seilissä eletään veden vankina
-
Video
16.9.2024
Näyttelijät Anna-Maija Jalkanen, Inka Reyes ja Heidi Kirves
-
Blogi
11.9.2024
Me soudamme kanssanne Seilin saarelle
-
Blogi
10.9.2024
Ohjaajalta: Että joku rakastaisi
-
Video
10.9.2024
Näyttelijät Natalil Lintala ja Kai Bäckström
-
Tiedote
9.9.2024
Uutta ja tuttua teatteri-ihanaa tarjolla
-
Video
5.9.2024
Lavastaja Jani Uljas
-
Video
5.9.2024
Ohjaaja Pauliina Salonius
-
Tiedote
13.8.2024
Satu Rasila ja Mikko Kouki kirjoittivat musikaalin vaiennetuista naisista
-
Oppimateriaali
1.8.2024
Oppimateriaali: Seili
-
Tiedote
13.3.2024
Etsimme lapsinäyttelijää Seili-musikaaliin
-
Tiedote
6.2.2024
Kasiluokkalaiset taidetestaajat näkevät ensi vuonna Seinäjoen kaupunginteatterissa Seili-musikaalin
Samasta aiheesta

(Lieneeköhän kuitenkaan kantaesitys, kun on jo Turussa esitetty teos?)
Kyllä, Turussa esitetty vuonna 2014. Seinäjoella nähtävä teos on kantaesitys uudelleenkirjoitetusta ja uudelleensävelletystä musikaalista, mikä tiedotteessakin todetaan.