Väliaika

Blogi

Sohvakriitikolta: Mä mistä alkaisin…

18.9.2024

Jostain syystä Behmin laulun, joka alkaa sanoilla ”Mä mistä alkaisin…” pyörii mielessäni, kun istuin koneen ääreen ja mietin, mitä kirjoittaisin siitä, mitä Seilin kenraalinäytöksessä 13. syyskuuta näin.

Satu Rasilan ja Mikko Koukin käsikirjoittama ja Pauliina Saloniuksen ohjaama Seili vie katsojat Seilin saarelle, jossa toimi Suomen ensimmäinen mielisairaala aina vuoteen 1962 saakka pääosin naisille tarkoitettuna mielisairaalana.

Seili vie mennessään ja vetää sanattomaksi, niin koskettava se on. Tarina on ajankohtainen nyt, aikana, jolloin mielenterveysongelmien ymmärretään olevan sairaus muiden joukossa – ei onneksi enää mikään häpeä tai tabu ja. Onneksi ajat ovat muuttuneet siitä, kun Seilin saarella toimi vielä mielisairaala. Tarina koskettaa varmasti erityisesti meitä, joiden lähipiirissä on mielenterveysongelmien kanssa painivia.

Kukaan muu kuin äärimmäisen lahjakas Natalil Lintala ei voisi herkemmin ja kauniimmin esittää pääosan Sofiaa, jonka kohtalo vie Seilin saarelle. Tarina on koskettava ja surullinen, mutta omalta osaltaan myös todella kaunis. Sofian ja Johanneksen (Kai Bäckström) rakkaustarina kestää vain hetken, mutta kuitenkin vuosikymmeniä.

Seili on myös tarina yhteisöllisyydestä ja siitä, miten yhteys muihin ja jopa ystävyys voivat syntyä missä ja milloin tahansa – myös Seilin saarella. Esityksessä olevien naisten tarinat esitettiin todella koskettavasti ja videoefektejäkin upeasti käyttäen. Näitä katsoessani ja kuunnellessani ei herkistymiseltä voinut välttyä. Ja ajatus siitä, että osa tarinoista pohjautuu Seilin saarella oikeasti olleisiin potilaisiin, herkisti vielä enemmän. Erityisesti Hildan (Inka Reyes) tarina koskettaa, Reyes esittää roolinsa todella herkästi ja tunteisiin vetoavasti. Sigridiä esittävä Heidi Kirves on upea laulaja ja eläytyjä, joka osaa tuoda hyvin esiin Sigridiä kohdanneen tragedian. Alman (Anna-Maija Jalkanen) kohtalo on myös erittäin koskettava ja surullinen. Jalkanen tulkitsee erittäin hyvin kaiken sen tuskan, jota Alma on joutunut kokemaan.

Esityksen ehkä mieleenpainuvin hetki on se, jossa Sofia viedään Seilin saarelle veneellä. Kohtaus toteutetaan niin taitavasti, että tuntuu kuin vene oikeasti lipuisi Turun saaristossa. Myös Alman traaginen tarina esitetään upeasti tehosteita apuna käyttäen.  

Jälleen kerran Seinäjoen kaupunginteatteri on osannut valita juuri oikeat näyttelijät kuhunkin rooliin – kaikki ansaitsevat kiitokset upeasta suorituksesta! Erityisesti haluan kiittää Aarne Mäkirantaa, miten hienosti hän osasi eläytyä pikku-Carlin rooliin. Tunnetusti Seinäjoen kaupunginteatterissa lavastus ja puvustus ovat upeita, eikä niihin kohdistuneisiin ennakko-odotuksiin tarvinnut tälläkään kertaa pettyä. Myös se, että esityksissä on oikea orkesteri soittamassa, tuo esityksiin arvokkuutta. Kapellimestari Aleksi Laukkonen orkesterinsa kanssa tulkitsi loistavasti Jussi Vahvaselän säveltämän musiikin.  

KIRSI HYNNILÄ
Sohvakriitikko 2024-2025

---

 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.