6.2.2024
Seili-musikaali kertoo koskettavan tarinan yhteiskunnan ulkopuolelle eristetyistä naisista. Rooleissa muun muassa Heidi Kirves (vas.), Anna-Maija Jalkanen, Natalil Lintala ja Inka Reyes. Kuva: Jukka Kontkanen
Seinäjoen kaupunginteatteri on jälleen valittu valtakunnallisen Taidetestaajat-hankkeeseen. Tulevana lukuvuonna 100 prosenttia suomalaisista yläkouluista on ilmoittautunut mukaan taidetestaamaan, kaikkiaan yli 70 000 henkeä.
Syyskuussa 2024 ensi-iltansa Alvar-näyttämöllä ensi-iltansa saava Seili-musikaali on jo neljäs Seinäjoen kaupunginteatterin näytelmä, joka on valittu Taidetestaajat-kohteeksi.
Hanke on suunnattu kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen.
– Vierailukohteita haettiin avoimella ohjelmahaulla. Valintaan vaikuttivat taiteellisen laadun ja yleisötyön innovatiivisuuden lisäksi oppilas- ja opettajaraatien hakemuksille antamat kiinnostavuuspisteet, Taidetestaajat-hanketta koordinoivasta Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta todetaan.
Valinnoissa kiinnitettiin myös erityistä huomiota hakemuksessa esitettyyn suunnitelmaan elämykseen kuuluvasta pedagogisesta työstä. Taidetestaajat-ohjelman tavoite on tarjota koululaisille ikimuistoinen taide-elämys, joka voi olla kimmoke elinikäiseen kulttuurin harrastamiseen.
Tätä on taidetestaajat
Taidetestaajat on Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, joka tarjoaa 1–2 vierailua lukuvuodessa korkealaatuisen taiteen pariin.
– Toimintamme tavoittaa vuosittain noin 70 000 henkeä, kaikista Suomen kunnista. Vierailujen määrä ja kohteet vaihtelevat lukuvuosittain saamastamme rahoituksesta riippuen. Toiminnan ydintavoitteena on tarjota nuorille taide-elämyksiä ja työkaluja muodostaa kokemuksestaan perusteltu mielipide. Mitä mieltä he ovat kokemastaan? Lähtisivätkö he uudelleen?
Seili – musikaali särkyneiden sydänten saaresta, kotimainen kantaesitys, kertoo koskettavan kauniin ja riipaisevan tarinan yhteiskunnan ulkopuolelle eristetyistä naisista. Sen ovat kirjoittaneet Satu Rasila ja Mikko Kouki ja säveltänyt Jussi Vahvaselkä. Musikaalin ohjaa Pauliina Salonius. Päärooleissa nähdään Natalil Lintala, Kai Bäckström, Heidi Kirves, Inka Reyes ja Anna-Maija Jalkanen.
Musikaalin kantaesitys on 14. syyskuuta 2024 Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Se on ohjelmistossa keväälle 2025 saakka.
Samasta aiheesta
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
02.05.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
02.05.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
02.05.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Varaa |
03.05.2025 klo 1300 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
03.05.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Varaa |
03.05.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Varaa |
06.05.2025 klo 1200 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
06.05.2025 klo 1800 | Molli ja maan ääri | Elissa-Studio | Varaa |
07.05.2025 klo 0930 | Molli ja maan ääri | Elissa-Studio | Varaa |
07.05.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
Vastaa