Blogi

Sohvakriitikolta: Toivo – rakkaus – vapaus

18.9.2024

Sofia (Natalil Lintala) ei tahdo menettää vapauttaan ja karkaa omista häistään. Kuva: Jukka Kontkanen

Kolme sanaa, joita en osannut odottaa mieleeni nousevaksi, kun mietin mitä olin juuri nähnyt, kuullut ja kokenut Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämön katsomossa.

Seili-musikaalissa on monta tasoa enkä yhtään ihmettelisi, että kerran esityksen nähtyään sen haluaa nähdä uudelleen. Parituntinen esitys piti tiiviisti otteessaan ensitahdeista alkaen ja väliaikakin tuntui tulevan liian nopeasti.

Kun epileptikkona ja parantumattoman sairauden kanssa nykylääketieteen turvin elämään opettelevana huomaa musikaalikatsomossa ymmärtävänsä teoksen neljän päähenkilöhahmon mielenmaisemaa, on muutamassa minuutissa sukellettu tärkeiden ja ajankohtaisten aiheiden äärelle.

Alma (Anna-Maija Jalkanen), Sigfrid (Heidi Kirves), Hilda (Inka Reyes) ja Sofia (Natalil Lintala) tekevät kukin vuorollaan erittäin vahvan vaikutuksen elämän kolhuja kokeneina ja Seilin saarelle tuotuina, hulluiksi leimattuina naisina. Ilman edusmiestä tuon ajan nainen jäi helposti yksin. Ympäristön paineissa häpeän voima saattoi musertaa normista poikkeavan. Toivon ylläpitäminen ja vapaudesta ja rakkaudesta unelmoiminen yhdistävät vahvasti näitä Seiliin suljettuja naisia.

Alman, Sigfridin ja Hildan traumaattiset kokemukset purkautuivat kyyneliksi omille poskilleni useammin kuin kerran. Pitkin kehoa kulkevat kylmät väreet ovat itselleni aina olleet merkki jostain tärkeästä. Tämän esityksen aikana en pysynyt edes mukana laskuissa, niin monet ”kylmikset” koin jo ennen väliaikaa.

Sofian ja Johanneksen (Kai Bäckström) rakkaustarina on kaunis ja koskettava – loppuun asti!

Hienon musiikin (säveltänyt Jussi Vahvaselkä), taitavan orkesterin ja käsittämättömän upeiden visuaalisten taidonnäytteiden yhdistelmä tarjoilee teatterikävijälle huikean ja mieleenpainuvan musikaalielämyksen, johon tekee mieli palata.

Kirkkaimpina omaan solumuistiini tallentuneet hetket tuntuivat rintakehässä ja palleassa asti kumahtelevan musiikin soidessa ja Seilissäkin kuvattujen videoprojisioiden aikana. Noita kohtauksia on vaikea edes kuvailla sanoin – ne täytyy nähdä ja kokea itse!

Teokseen tuo syvyyttä se, että naisten tarinat pohjautuvat todellisiin, Seilin saarella eläneiden naisten potilasasiakirjoihin. Hoitomuodot ovat onneksi kehittyneet. Katsomoon tulevan on hyvä tietää, että musikaalin naisten kokemukset saattavat raapaista auki haavoja sellaisella, jota esimerkiksi oman lapsen menettäminen, rankka perheväkivalta, yhteisöstä eristäminen, tulipalo tai itsemäärämisoikeuden rajoittaminen jollain tapaa koskettaa.

Itse uskon vahvasti siihen, että kipeidenkin kokemusten jälkeen voi halutessaan löytää uudenlaisen vapauden, kun uskaltaa kohdata itsensä ja menneisyytensä. Ammattilaisten apuakaan ei onneksi enää tänä päivänä tarvitse pelätä. Pelon takia en jättäisi tätä esitystä väliin.

Seili-musikaalia katsomaan tulevien alueen kahdeksasluokkalaisten taidetestaajien perheissä kannattaa varautua avoimeen ja rohkeaan keskusteluun omien nuorten kanssa.

Pauliina Saloniuksen ohjaama Seili on ehdottomasti yksi huikeimmista teatterielämyksistä, jonka olen koskaan kokenut!

Tarja Hoppi
Sohvakriitikko 2023-2024

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.