Väliaika
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
Blogi
Ohjaajalta: Että joku rakastaisi
10.9.2024
Ensikohtaamiseni Saaristomeren syrjäisen ja karun kauniin vanhan sairaalasaaren kanssa oli jo ala-asteella, kun teimme Turusta luokkaretken Seiliin. Siellä toimi Suomen ensimmäinen mielisairaala vuodesta 1689 aina vuoteen 1962. Viimeiset 70 toimintavuottaan Seili toimi naisten suljettuna mielisairaalana. Tuosta matkasta muistan saaren ainutlaatuisen ja jotenkin taianomaisen tunnelman sekä vanhan puukirkon, jonka hautausmaalla oli rivissä askeettisia valkoisia puuristejä. Ne olivat Seilin saarelle iäksi suljettujen potilaiden hautoja.
Kun sitten muutama vuosikymmen myöhemmin seisoin samalla hautausmaalla tasan sata vuotta itseäni aikaisemmin syntyneen Pauliina-nimisen naisen haudalla, Seilin naisten tarinat alkoivat kutsua luokseen. Mietin, mikä oli tuonut Pauliinan saarelle 1900-luvun alussa ja mikä oli hänen kohtalonsa? Oliko hän mieleltään sairas vai kokonaan vailla diagnoosia mielen sairaudesta, kuten niin moni Seilin saarelle muusta yhteiskunnasta eristetty nainen, vailla mahdollisuutta enää koskaan palata mantereelle?
Seili kertoo neljän saarelle suljetun naisen tarinan. Ne pohjautuvat arkistoista löytyneisiin potilasasiakirjoihin, joita on dramatisoitu lähtötarinaa kunnioittaen. Seili on myös rakkaustarina, se on tarina Sofiasta ja Johanneksesta, jotka kohtaavat toisensa väärässä ajassa ja paikassa, mutta kohtaaminen kantaa läpi ihmiselämän.
Seilin naisten, näiden rikkinäisten ja rikottujen mielien tarinat ansaitsevat tulla kerrotuksi. He ovat tehneet elämässään vääriä valintoja ja menettäneet elämässään kaiken, ja ainoa toivoa ylläpitävä liekki löytyy saaren omasta pienestä yhteisöstä. Kun mitään muuta ei enää ole jäljellä, yhteisön voima ja tuki kannattelevat. Mitä saarelle suljetut naiset ovat ajatelleet katsoessaan aavalle merelle? Mistä he ovat haaveilleet? Vapaudesta? Että joku tulisi noutamaan? Joku rakastaisi?
PAULIINA SALONIUS
ohjaaja

Pauliina Salonius. Kuva: Jukka Kontkanen
Ohjelmistossa
-
Blogi
23.1.2025
Säveltäjä Jussi Vahvaselkä
-
Podcast
21.11.2024
Teetä ja lämpiöelämää 5.1: Seili – elämä voittaa sittenkin
-
Video
30.9.2024
Pukusuunnittelija Taija Jokilehto
-
Video
20.9.2024
Koreografi Marko Carlsson
-
Blogi
18.9.2024
Soffkritiker: ”Jag vill inte försvinna”
-
Blogi
18.9.2024
Sohvakriitikolta: ”Mä en halua kadota”
-
Blogi
18.9.2024
Sohvakriitikolta: Toivo – rakkaus – vapaus
-
Blogi
18.9.2024
Sohvakriitikolta: Vesireittejä pääsisi pakoon?
-
Blogi
18.9.2024
Sohvakriitikolta: Mä mistä alkaisin…
-
Blogi
17.9.2024
Blogiarvio: Seilissä eletään veden vankina
-
Video
16.9.2024
Näyttelijät Anna-Maija Jalkanen, Inka Reyes ja Heidi Kirves
-
Blogi
11.9.2024
Me soudamme kanssanne Seilin saarelle
-
Video
10.9.2024
Näyttelijät Natalil Lintala ja Kai Bäckström
-
Tiedote
9.9.2024
Uutta ja tuttua teatteri-ihanaa tarjolla
-
Video
5.9.2024
Lavastaja Jani Uljas
-
Video
5.9.2024
Ohjaaja Pauliina Salonius
-
Tiedote
13.8.2024
Satu Rasila ja Mikko Kouki kirjoittivat musikaalin vaiennetuista naisista
-
Oppimateriaali
1.8.2024
Oppimateriaali: Seili
-
Tiedote
13.3.2024
Etsimme lapsinäyttelijää Seili-musikaaliin
-
Tiedote
6.2.2024
Kasiluokkalaiset taidetestaajat näkevät ensi vuonna Seinäjoen kaupunginteatterissa Seili-musikaalin
-
Tiedote
22.11.2023
Seinäjoen kaupunginteatteriin musikaali Seilin saarelle suljetuista naisista
Samasta aiheesta

Vastaa