Blogi

Blogiarvio: Historian väärät valinnat kostettiin naisille

29.1.2024

Jatkosodan aikana Suomi oli kiinteästi Saksan liittolainen, vaikka varsinaista sopimusta ei tehtykään. Aseveljet saivat käyttää Pohjois-Suomen aluetta kuin omaansa. Monet paikalliset naiset työllistyivät saksalaisten palvelukseen esimerkiksi sairaaloihin ja ruokahuoltoon.

Tommi Kinnusen tarina Ei kertonut katuvansa kertoo viidestä naisesta, jotka pääsevät livahtamaan norjalaiselta vankileiriltä. Uuvuttava vaellus kohti kotimaata alkaa.

Viisi naista ovat toisilleen ennestään tuntemattomia. Rankan erämaavaelluksen aikana tarinansiruja purkautuu sieltä täältä. Muutama vaeltajista oli ihastunut saksalaiseen sotilaaseen. Osalla heistä oli perhe kotimaassaan. Sinne ei oikein voinut uutta ihastusta viedä.

Taiteilijaprofessori Mikko Roiha on sovittanut Tommi Kinnusen romaanista näytelmän, joka on yhtenäinen oma juttunsa. Roiha on tehnyt kokonaistaideteoksen, jossa ohjaus, lavastus ja valosuunnittelu rytmittyvät tiiviisti toisiinsa. Tulkinta on paikoitellen pantomiimin kaltaista rytmikästä liikehdintää.

Näyttämön kokonaiskuva on myyttisen hämärä. Väriasteikko vaihtelee niukasti mustasta harmaaseen ja ruskean maanläheisiin sävyihin. Näkymä muistuttaa vanhaa mustavalkokuvaa, joka on vuosikymmenet reissannut ja nuhraantunut kantajansa lompakossa tai käsilaukussa.

Vanhat sota-ajan tarinat ovat vuosien ja kertojiensa myötä muuttuneet. Sankarit ja hyväksikäyttäjät vaihtavat kerrottaessa sujuvasti paikka. Muistikin tekee tepposiaan.

Vivahteikkaat roolitulkinnat

Ei kertonut katuvansa on Suomen teatterihistorian suurin yhteistyöprojekti. Kuudesta teatterista oli sitoutunut näyttelijä mukaan vuodeksi. Tavallaan nuo viisi naista, Mari Turunen, Liisa Peltonen, Mari Pöytälaakso, Tiina Winter ja Ulla Koivuranta olivat teatterivaellukselleen lähtiessään yhtä vieraita toisilleen kuin romaanin pakolaiset.

Jari-Pekka Rautiainen tulkitsee tarinassa peräti kaksitoista roolia. Rautiainen löytää mieshahmoihin erilaisia vivahteita ja on uskottavasti läsnä myös naisena.

Roolisuoritukset toimivat limittäin ja lomittain. Yhteisyyttä korostettiin esimerkiksi hitaalla kävelyllä, jossa naisten jalat liikkuivat rytmikkäästi edeten kuin perhosen toukalla.

Jokaisen naisen persoona tuli kuitenkin napakasti esille. Katsojalle ei jäänyt epäselväksi, millainen tarina oli Irenellä, Siirillä, Veeralla tai Katrilla ja Aililla.

Niukan ekspressionistiseen tyyliin lavasteina oli puulaatikoita ja lautaritilöitä, joita muunneltiin istuimiksi, taloiksi ja korsuiksi. Roolivaatteet ja peruukit kulkevat vaeltajien mukana, kuten aidossakin elämässä.

Syytön kärsii, kihot porskuttavat

Tommi Kinnusen tarina on valitettavan ajankohtainen. Sotia käydään edelleen ympäri maailmaa, ja syyttömät kärsivät. Diktaattorit ja asekauppiaat tekevät tiliä. Ihmiskunta ei tunnu oppivan historiastaan mitään.

Jatkosodan jälkeen saksalaisten kanssa yhteistyötä tehneet miehet pääsivät pälkähästä. Saksalainen konjakki ja tuore tupakka kyllä maistuivat. Toki aseveljiä piti kestitä.

Saksalaisille työskennelleet naiset sen sijaan leimattiin huoriksi. Heidän hiuksensa kerittiin häpeän merkiksi. Hävitty sota kostettiin oman kansan naisille.

Monia huoran leima seurasi hautaan saakka. Jopa isättömät lapsetkin saivat kantaa häpeän poltinmerkkiä. Onneksi tuolloin ei ollut käytössä sosiaalista mediaa.

RAIMO HAUTANEN 
kriitikko