Blogi

Sohvakriitikolta: Outolintu Laatokalta

22.11.2023

Laatokan rannalta viljapellolle Etelä-Pohjanmaalle on pitkä matka. Seinäjoen kaupunginteatterin Ennen lintuja -näytelmä perustuu kauhavalaisen Merja Mäen samannimiseen romaaniin ja kertoo yhden perheen evakkomatkasta talvisodan runtelemasta Karjalasta Seinäjoelle.

Alavan perheen esikoinen on menetetty rintamalle ja samaa voisi sanoa perheen toisestakin pojasta, vaikka tämä yhä hengissä onkin, sillä sodan kauhut ovat vieneet tältä mielenterveyden. Tyttäristä vanhempi, Alli, on tämän näytelmän päähenkilö, jonka kasvutarinaa seurataan katsomosta välillä henkeä pidättäen. Näytelmän alussa Alli opiskelee melko vastentahtoisesti parantajaksi Laatokan järven kuuluisimman parantajan opissa, vaikka oikeasti tahtoisi alkaa kalastajaksi kuten isänsä. Koittaa hetki, jolloin täytyy tehdä päätös jättää koti taakseen ja lähteä turvaan toiselle puolelle Suomea sukulaisten luo. Lempeä isä, ankara äiti ja elämäniloinen pikkusisko kulkevat oman matkansa. Alli, Tuomas-veljen raskaana oleva vaimo Sylvi ja Muurikki-lehmä etenevät Seinäjoelle toista reittiä.

Monien käänteiden jälkeen päästään Seinäjoelle, missä kaiken pitäisi olla hyvin, mutta toisin käy. Se varsinainen taistelu elämästä ja kuolemasta käydäänkin Seinäjoella, kun Allin on pelastettava Sylvin äidittömäksi jäänyt lapsi.

Näytelmän on dramatisoinut Iira Halttunen ja sovittanut ja ohjannut Hanna Ojala. Teosesittelyssä Ojala kertoi kiinnittäneensä erityistä huomiota Mäen tekstin rytmiin ja halunneensa tuoda sitä myös näytelmään. Näytelmä pelaakin paljon rytmillä ja sen vaikutuksella tunnelmaan: toisinaan tapahtumat tuntuvat vyöryvän päälle kuin pikakelauksella tai videopelissä, toisinaan aika tuntuu pysähtyvän.

Allin veli antoi tälle matkalle vahvistukseksi rohkaisupillereitä, rintamamiehille jaettua Pervitin-metamfetamiinia. Kun Alli tiukan paikan tullen nappaa pillerin suuhunsa, muuttuu lava discovalojen ja bassojytkeen avulla toimintaelokuvakohtaukseksi. Muurikki-lehmän poi’ittua kesken matkan pysähdymme seuraamaan koko näytelmän herkintä kohtausta emän ja vasikan välillä. Tiedämme, että tähän ei olisi aikaa, sillä vaara on läsnä kaiken aikaa, mutta syntymä luo illuusion elämän pyhyydestä, kunnes – – Niin, sinun täytyy mennä itse katsomaan näytelmä tietääksesi, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ojala tykittää kohtauksia ja tunnelmia äärilaidasta toiseen ja näytelmän valo- ja ääniefektit tukevat muutoksia niin tehokkaasti, että katsoja huomaa välillä unohtavansa hengittää, kun näytelmän intensiteetti imee mukaansa.

Allin tarina on paitsi selviytymistarina, myös kasvutarina. Alli on outo ja kummallinen, ainakin äitinsä mielestä, ja ulkopuolisuudesta on tullut Allille mukana kannettu identiteetti. Jaetut koettelemukset lähentävät Allia ja Sylviä ja Sylvin vuoksi Allin suojakuori alkaa rakoilla. Yksi näytelmän teemoista onkin se, että ystävällisyydellä ja ystävyydellä voidaan muuttaa ihmiskohtaloiden suuntaa. Kun oma perhe tuntuu kääntäneen Allille selkänsä, tuntemattomien ihmisten ystävällisyys korjaa ja parantaa.

Alli on luonnonlapsi, joka on metsässä juossut hiuksensa takuille kuin linnun höyhensulat. Muuttolintujen lailla Allikin ajattelee olevansa vain käymässä Seinäjoella ja palaavansa kotiin ennen kuin linnut palaavat Laatokalle. Allin hahmon piirteet korostavat hänen ulkopuolisuuttaan, eksotiikkaa ja mystiikkaa, joita tuon ajan evakkoihin muutenkin liitettiin. Karjalaiset esineet, uskonnolliset rituaalit ja loitsuilta kuulostavat murresanat toiseuttivat evakoita kantaväestöstä ja sitäkin tuodaan näytelmässä esiin.

Näytelmällä on raskas aihe, mutta kerronta ja tulkinta on etenevää ja kaikesta sodan kamaluudesta huolimatta tulevaisuuteen suuntaavaa. Jännityksestä huolimatta katsojan olo ei ole raskas. Aija Pahkala tekee Allina huikean roolin ja on lavalla koko näytelmän ajan. Allin rooli on fyysisesti rankka ja vaatii näyttelijältä kykyä monen muotoiseen ilmaisuun. Näytelmässä Allin kasvot ovat se, mistä katsoja hakee vahvistusta tunnelmalle ja Pahkala todellakin elää Allin tarinan kasvoillaan ja koko kehollaan. Näyttelijäsuoritukset ovat muutenkin loistavia, Lotta Lindroos Allin äitinä ja Jukka Puronlahti isänä Kaisla Ollilan Muurikki-lehmän ohella erityisesti mainittuina.

Ennen lintuja ei ole helppo tai perinteinen näytelmä, mutta se antaa paljon pohdittavaa katsojalle. Näytelmästä jää tunne, että sai nähdä juuri jotain tärkeää, jotain, mikä selittää asioita tässä maailmassa. Ei mikään pieni juttu se, vai mitä?

TARU LAAKSONEN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2023−2024

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.