Tiedotteet
Vuokko Hovatta ja Merja Mäki esittävät evakkotarinoita Seinäjoen kaupunginteatterissa
6.9.2023

Kirjailija Merja Mäki ja laulaja-näyttelijä Vuokko Hovatta kertovat kuvitteellisia evakkotarinoita taiteen keinoin. Kuva: Vappu Nalbantoglu
Karjalasta Seinäjoelle -tarinaillassa eläydytään evakkojen kokemuksiin musiikin ja kertomusten avulla. Esitystä varten kerätään siirtokarjalaisten ja heidän jälkeläistensä tosikertomuksia.
Laulaja-näyttelijä Vuokko Hovatta, kirjailija Merja Mäki ja näyttelijä Mia Vuorela herättelevät muistoja karjalaisten evakkomatkasta Seinäjoelle 1940-luvulla.
– Evakkokokemuksen jäljet koskettavat yhä monia eteläpohjalaisia niin yksilöinä kuin yhteisönäkin. Tahdomme tarjota tilaisuuden kokoontua muistelemaan yhdessä, Merja Mäki sanoo.
Maanantaina 11. joulukuuta järjestettävässä tarinaillassa Mäki kertoo palkitun Ennen lintuja -romaaninsa päähenkilön, Allin, vaiheista evakkotiellä ja Seinäjoella. Vuokko Hovatta esittää sota-aiheisia lauluja ja runoja.
– Lukiessani Ennen lintuja äänikirjaksi kyyneleet nousivat monesti silmiini, ja puhuin isäni kanssa useaan otteeseen sukumme historiasta. Mummo ja ukki, Martta ja Vilho oli otettu hyvin vastaan Keski-Suomessa, jossa he elivät aktiivisimman elämänsä Salmista evakuoitumisen jälkeen. Kun Merja kutsui minut laulamaan tarinailtaan, olin hyvin otettu, Hovatta kertoo.
Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijä Mia Vuorela puolestaan antaa äänen siirtokarjalaisille ja heidän jälkeläisilleen lukemalla ennakkoon valittuja evakkokertomuksia.
Karjalasta Seinäjoelle -tarinaillan liput tulevat myyntiin perjantaina 8. syyskuuta. Kahden tunnin mittainen tilaisuus on maanantaina 11. joulukuuta kello 18 alkaen Seinäjoen kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Tarinaillan väliajalla kahvitarjoilu.
Tarinoita otetaan vastaan
Kuka hyvänsä voi kirjoittaa tosikertomuksia perheensä ja sukunsa evakkovaiheista ja lähettää niitä Tarinaillan verkkosivulle (os. seinajoenkaupunginteatteri.fi/karjalasta-seinajoelle) tahi Pointti.fi-sivustolle. Pointti.fi julkaisee muisteloja ja niitä on esillä Ennen lintuja -esityksen yhteydessä Seinäjoen kaupunginteatterin aulatiloissa. Karjalasta Seinäjoelle -tarinaillan esitykseen valittujen kertomusten kirjoittajiin otetaan yhteyttä 20. marraskuuta mennessä.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Merja Mäki ja Seinäjoen kaupunginteatteri. Tapahtumaa on tukenut Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut sekä Kordelinin säätiö.
Romaaniin perustuva, Iira Halttusen dramatisoima Ennen lintuja –näytelmä kantaesitetään 11. marraskuuta Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Näytelmän ohjaa Hanna Ojala.
Ohjelmistossa
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
12.1.2024
Blogiarvio: Tuskaisan hurja teatterileikki
-
Blogi
27.11.2023
Sohvakriitikolta: Onnea mä metsästän – tahdon saada suuren
-
Blogi
22.11.2023
Sohvakriitikolta: Outolintu Laatokalta
-
Blogi
13.11.2023
Sohvakriitikolta: Vaikuttavaa ja liikuttavaa teatteria!
-
Blogi
13.11.2023
Sohvakriitikolta: Sydänjuurilta turvaan
-
Blogi
9.11.2023
Ohjaajalta: Lähimmäisenrakkaus näkyy siirtolaisten vastaanotossa
-
Blogi
9.11.2023
Me teimme Ennen lintuja -näytelmän
-
Blogi
13.9.2023
Allin matka Laatokalta lakeudelle
-
Blogi
12.9.2023
Seinäjoen keskeiset paikat Ennen lintuja -tarinassa
-
Oppimateriaali
11.9.2023
Oppimateriaali: Ennen lintuja
-
Tiedote
12.4.2023
Rakastetusta Ennen lintuja -romaanista dramatisoitu kantaesitys Seinäjoen kaupunginteatterissa
Samasta aiheesta

Tuliko mun Karjalasta -Seinäjoelle kirjoitus perille ?
Antti kiitos
kyllä tuli!
Kaunis kiitos osallistumisestasi