Blogi
27.2.2022
Järjen ja tunteen tyttäret -näytelmän tarinan alku on vuodessa 1894, mutta näytelmä käynnistyy vuodesta 1907, kun Suomen ensimmäiset naiskansanedustajat Hilma (Veera Herranen) ja Anna (Henna Sormunen) astuvat virkaansa. Naisen asema yhteiskunnassa oli tähän asti ollut varsin olematon ja käytännössä katsoen he olivat täysin miesten armoilla. Työstä maksettiin paljon vähemmän kuin miehelle ja opiskelu oli vain harvojen naisten etuoikeus. Seksuaalinen ahdistelukin oli arkipäivää. Näytelmä maalaa kouriintuntuvan historiakuvan karusta ja julmasta Suomesta, jossa naisella ei ollut juuri mitään arvoa ja jossa kaikki miehet ovat varsinaisia paskiaisia. Tästä toki poikkeuksena kiltti ja kunnollinen Rantamäen Veikko (Jussi Jätinvuori).
Hilman ja Annan tausta ja yhteiskuntaluokka ovat erilaiset mutta molempia yhdistää rohkeus, edistyksellisyys ja vallankumouksellisuus. Molemmat ajavat oikeaksi kokemiaan asioita pelkäämättä ja vastustuksista huolimatta.
Näytelmän lavastus oli oivaltavaa ja ajankuvalle osuvaa, kuten myös puvut ja kampaukset. Ohjaaja Antti Mikkola on luonut toimivan paketin, joka kuljettaa katsojaansa sopivan verkkaisesti halki tyrskyisten vuosien. Näytelmä ei jää polkemaan paikallaan ja toisinaan pienetkin viittaukset kertovat riittävästi viemään tarinaa eteenpäin. Herranen ja Sormunen olivat molemmat vahvoja rooleissaan, samoin kuin jämäkkää Augusta-tätia esittänyt Mia Vuorela. Virkistävää huumorinpilkahdusta väkevän draaman keskelle toi vanha Kreeta-piika (Sari Jokelin).
Hilman ja Annan tarina on kiehtova, vavisuttava ja voimaannuttava. Se on muistutus siitä, miten kiitollisia meidän tulisi olla näitä aikansa taistelijattaria kohtaan. Ilman annoja, hilmoja ja aikalaisiaan voisi meidän naisten olot olla täällä vielä kovin erilaiset. Kuinka moni nainen olisi valmis alistumaan miehensä holhouksen alaisuuteen? Tai luopua oikeudesta opiskella tai käyttää ääntänsä vaaleissa? En minä ainakaan, piru vie.
PIRITA KIVILUOTO
Kirjoittaja on itsenäinen nainen ja teatterin ystävä sekä Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2020-2022.
Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.
Samasta aiheesta
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
22.05.2025 klo 1800 | Keltainen pallo | Elissa-Studio | Varaa |
23.05.2025 klo 1200 | Keltainen pallo | Elissa-Studio | Varaa |
23.05.2025 klo 1700 | Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt | Alvar-sali | Varaa |
23.05.2025 klo 1800 | Keltainen pallo | Elissa-Studio | Varaa |
24.05.2025 klo 1100 | Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt | Alvar-sali | Varaa |
24.05.2025 klo 1300 | Keltainen pallo | Elissa-Studio | Varaa |
24.05.2025 klo 1600 | Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt | Alvar-sali | Varaa |
25.05.2025 klo 1300 | Peukalo-Liisa - Satumainen balettiesitys | Alvar-sali | Varaa |
25.05.2025 klo 1700 | Peukalo-Liisa - Satumainen balettiesitys | Alvar-sali | Varaa |
04.06.2025 klo 1815 | Vaimoni on toista maata, teosesittely ja avoin harjoitus | Törnävän kesäteatteri | Varaa |
Vastaa