Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Blogi

Kirjailijalta

4.2.2022

Kirsti Manninen. Kuva: Otava, Jouni Harala.

Kirsti Manninen. Kuva: Otava, Jouni Harala.

Järjen ja tunteen tyttäret -näytelmä pohjautuu Järjen ja tunteen tarinoita -romaanisarjaani, joka ilmestyi vuosina 2004–2007. Olin käsikirjoittanut pari vuotta aikaisemmin dokumenttielokuvan ensimmäisen eduskunnan naiskansanedustajista ja pohtinut, mitä nuo poliittisen taistelun tiimellykseen heitetyt ompelijattaret ja opettajattaret olivat mahtaneet kokea ja ajatella.

Naisten asema oli vielä 1900-luvun alun Suomessa varsin heikko: aviovaimot olivat miehensä holhouksen alaisina aina 1930-luvulle saakka ja naimattomatkin naiset vapautuivat holhouksesta vasta 25-vuotiaina. Käytännössä palvelusväki tai sukulaisten luona asuva orpotyttö tai leskivaimo oli kuitenkin täysin isäntäväkensä määräysvallan alla.  

Tytöt saivat käydä koulua vähemmän kuin pojat ja opiskelu oli vain harvojen naisten oikeus. Yliopistoon päästäkseen nuoren naisen oli anottava erikseen vapautusta sukupuolestaan. Samastakin työstä naisille maksettiin huomattavasti vähemmän kuin miehille. Niinpä moni joutui solmimaan avioliiton vain saadakseen itselleen elättäjän.

Naisen maine tuhottiin helposti. Avioton lapsi oli aina naisen häpeä. Isä saatiin ehkä maksamaan lapsenruokkoja joko vapaaehtoisesti tai oikeuden päätöksellä, mutta aika usein lapsen isyys jäi selvittämättä. Palvelijattariin kohdistunut seksuaalinen väkivalta ei ollut harvinaista ja jos siitä oli seurauksia, ne kohdistuivat yleensä pelkästään naiseen. Säätyläistyttöjenkin maine saattoi vaarantua liian rohkean käytöksen tai mielipiteiden takia.

Mutta annetaanpa Hilma Marian ja Anna Sofian kertoa itse oma tarinansa. Heissä on paljon sitä voimaa, jota olen aina ihaillut oman kotimaakuntani pohjalaisnaisissa. 

KIRSTI MANNINEN alias Enni Mustonen 
kirjailija

 

Katso myös Yle Areenassa Kirsti Mannisen kirjoittama Sankarittaret-dokumentti ensimmäisistä naiskansanedustajista. 

Ohjelmistossa

Järjen ja tunteen tyttäret

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
30.04.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
30.04.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
03.05.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Varaa
06.05.2025 klo 1200 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
06.05.2025 klo 1800 Molli ja maan ääri Elissa-Studio Varaa

Katso aikataulut