fbpx

Teatterin verkkolehti

Blogi

Sohvakriitikolta: Voi Suomen naiset, minkä teitte

1.3.2022

Tänä päivänä tuntuu ihan luksukselta astella teatterisalin pimeään. Mieli iloitsee, että maailma on vähitellen avautumassa koronasta johtuvista rajoitteista mutta samaan aikaan suree maailmalta kuuluvia sotauutisia. Pysytään arjessa ja elämässä kiinni, lausui puolustusministeri ja se on hyvin sanottu se.

Vuonna 1907 Suomen ensimmäisiksi naiskansanedustajiksi valittiin ensimmäisissä yksikamarisissa valtiopäivävaaleissa 19 naista. Noiden kaikkien valittujen naisten tarina olisi kertomisen arvoinen ja onneksi niistä on syntynyt Hannan ja Anna Sofian tarina.

Järjen ja tunteen tyttäret on myös tärkeä muistutus siitä, kuinka ihmisten tavoitteet ja
ihanteet voivat olla samat riippumatta siitä, millaisista lähtökuopista ponnistamme.

Enni Mustosen romaanisarjaan perustuva ja Tommi Kainulaisen sovittama Järjen ja tunteen tyttäret on tarina kahden nuoren naisen koettelemusten matkasta läpi sortovuosien kohti elämää, jossa he vihdoinkin tulevat tunnustetuksi ja kuulluksi. Hilma (Veera Herranen) ja Anna Sofia (Henna Sormunen), tarinan keskiössä olevat naiset, kulkeutuvat molemmat Helsinkiin, samaan talouteen: Hilma piikomaan ja Anna Sofia jatkamaan opintojaan. Kahden eri yhteiskuntaluokasta tulevan naisen ystävyyden kehittymistä on kiehtovaa seurata. Molemmat roolityöt tehdään taianomaisella vimmalla jota voi vain ihailla. Naisten rohkeus, herkkyys ja surukin välittyvät katsojan luihin ja ytimiin asti. Järjen ja tunteen tyttäret on myös tärkeä muistutus siitä, kuinka ihmisten tavoitteet ja ihanteet voivat olla samat riippumatta siitä, millaisista lähtökuopista ponnistamme.

Naiset siipiensä suojaan ottava Augusta Ahlstedt (Mia Vuorela) kääntyy alun kalseuden jälkeen hahmoksi, jolta löytyykin humaania ymmärrystä ihmisiä kohtaan. Vuorelan työskentelyssä on sopivassa tasapainossa ulospäin näyttäytyvää pisteliäisyyttä ja pidättäytyvää lämpöä. Hienoa työtä!

Myös muut näytelmän naiset ovat tärkeässä roolissa kuvattaessa tuon aikakauden naiskohtaloita. Annan äiti (Karoliina Kudjoi) näyttelee varattoman lesken kohtaloon nöyrästi taipuvan roolinsa tunteellisesti. Anderssonskan (Sanna Majanlahti) elämä etenee lähimmäisten armon paloilla ja lohtua tuo taskumatin lämpö. Paluun näyttämölle tekevä Sari Jokelin tulkitsee palvelijatar Kreetan ilmeet ja mutinat hersyvästi tuoden ripauksen tarvittavaa kepeyttä. Eeva Markkinen urakoi useamman roolin topakasti.

Kaikki ikävä ja paha, mikä voi tässä maailmassa ihmisille tapahtua, tapahtuu tämän näytelmän naisille: henkinen ja fyysinen väkivalta, alistaminen, alkoholismi, petetyksi tuleminen…

Naismyrskyn kuohuessa lavalla jää teatterin miesnäyttelijöiden osaksi tällä kertaa tulkita kaikkea pahuutta. Onneksi kuitenkin hyvyys nousee karskimmankin miehen pintaan. Artturi Mäkelä (Ville Orttenvuori) hurmaa Hilman puheillaan mutta hylkää perheensä omaa unelmaansa tavoitellessaan. Hänen roolityössään on rempseää miehekkyyttä, joka pehmenee loppua kohti. Onnistuneet roolityöt tekevät myös Topi Kohonen etäisenä lehtori Begrströminä ja Jussi Jätinvuori lempeänä Veikkona. Esa Ahosen kaikki hahmot huokuvat vihaa ja itsekkyyttä. Myös Jukka Puronlahti taituroi useassa roolissa, mieleenpainuvin niistä on lipevä paroni. Kaikkien näiden miestyyppien keskellä maailmaa tutkailee ja tulevaisuuttaan pohtii Voitto-poika, jonka roolissa vuorottelevat Viljami Käpyaho ja Konsta Niemelä.

Ohjauksesta vastaa Antti Mikkola. Hänen käsissään on syntynyt näytelmä, jonka jokaisessa kohtauksessa huokuu työryhmän syvä sitoutuminen roolihahmojen takana oleviin ihmisiin. Heidän tarinansa otetaan todesta ja kerrotaan yleisölle kunnioittaen historiaa. Ohjaus- ja näyttelijätyön suitsutuksen rinnalle on nostettava lisäksi tarinaa tukevat lavastussuunnittelu, audiovisuaalinen maailma ja pukusuunnittelu.

Kuuntelin äsken historioitsija Teemu Keskisarjaa Ylen Sunnuntaivieras-ohjelmassa. Hän toteaa, kuinka historiaa on aina jalkojemme alla, olit sitten missä hyvänsä. Oman historiamme tuntemusta on hyvä aika ajoin päivittää, jotta emme unohtaisi Suomen naisia ja miehiä sekä heidän saavutuksiaan. Onneksi on kirjat ja teatteri, jotka auttavat meitä muistamaan.

Näin esityksen yleisöensi-iltana 25.2. 2022. Näytelmän tapahtumista on kulunut reilut sata vuotta ja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan reilu vuorokausi. Tuona iltana Seinäjoen kaupunginteatterin seinällä loistivat sininen ja keltainen valo.  On vaikeaa uskoa, kuinka väkivalta ja sota horjuttavat Eurooppaa ja muuta maailmaa. Olo tuntuu pieneltä, mutta on vaan luotettava demokratian, tasa-arvon ja vapauden voittoon.

MERVI SOINI 
Kauden 2021-2022 sohvakriitikko, joka rakastaa yhä vaan Niskavuori-näytelmiä ja komisario Palmu-elokuvia


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.

Ohjelmistossa

Järjen ja tunteen tyttäret

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.