fbpx

Tiedotteet

Näytelmä siitä, miten uusi pelottaa ja lopulta mullistaa kaiken hyväksi

2.11.2020

Pikkukylän ainaiset rutiinit uusiutuvat kerralla kun syrjäiseen majataloon majoittuu ”muukalainen”. Pelkkänä korvana -komedia leikkaa tähän päivään ja koskettaa meistä jokaista. Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä tänä lauantaina, 7. marraskuuta.

Pelkkänä korvana -tarinassa on sama lähtökohta kuin useissa länkkäreissä.
– Pienessä kaupungissa on totuttu elämään tietyllä tavalla. Muukalainen saapuu ja pistää kaiken sekaisin, oikaisee paremmaksi, kertoo ohjaaja Pekka Laasonen.

Yhdysvaltalaisen Larry Shuen kirjoittama komedia vuodelta 1983 ammentaa erilaisuudesta ja ennakkoluuloista. Globaalien teemojensa myötä se on edelleen ajankohtainen ja Teemu Kaskisen vastikään uusima suomennos tuo tarinan tähän aikaan.
– Jokin uusi, jota ei hallitse, saattaa aiheuttaa pelkoa. Reaktio kumpuaa omasta epävarmuudesta, sanoo Laasonen.  

Toiveikas
komedia

Komedian keskiössä on brittiläinen Charlie (Jani Johansson), joka suostuu kaverinsa houkuttelemana pikkulomalle. Masentunut mies kokee itsensä tarpeettomaksi ja tylsäksi. Koko reissu kaduttaa ja häntä kauhistuttaa ajatus joutua seurustelemaan majatalon muiden asukkaiden kanssa.

Jukka Puronlahden esittämä kaveri keksii hätäisen ratkaisun: esittäkööt Charlie kieltä ymmärtämätöntä ulkomaalaista, niin hänet jätetään rauhaan.

Mutta vieraanvaraisen emännän (Mia Vuorela) majatalo on kylän keskus ja pian kaikki ovat ihmettelemässä tulijaa. Kyläläisten elämää seuratessaan Charlie pääsee kuulemaan asioita, joita ei ole tarkoitettu ylimääräisille korville. Hän päättää puuttua tapahtumien kulkuun.
– Sitä herkistyy kuulemaan aidosti, kun oma puheenvuoro jää pitämättä, kuvailee Johansson.

Ryhtyessään lopulta puhumaan itsekin päästelee Charlie outoa kieltä – käsikirjoitettua siansaksaa! – ja löytää sen myötä oman kielensä, itsensä.

Työn alla oleva näytelmä pääsi yllättämään ohjaaja Laasosen.
Pelkkänä korvana on aito komedia, mutta siinä jotain on tavanomaista syvällisempää. Sävyjä saadessaan näytelmä on tullut läheiseksi. Ei näin aina käy komediaa työstäessä. Tarinassa on toiveikkuutta.

Amerikan etelävaltioiden leveä puhetapa kuuluu näytelmässä eri suomalaismurteina. Johanssonin, Puronlahden ja Vuorelan rinnalla näyttämöllä nähdään näyttelijät Jussi JätinvuoriHeikki Vainionpää, Ville Orttenvuori ja MaijuRiina Huttunen.

Lavastuksen on suunnitellut Oskari Löytönen, puvut Tiina Valkama, valot Hannu Raja-aho ja äänet Tomi Rintamäenpää. Kampaus- ja maskeeraussuunnittelija on Johanna Uusitontti.

Pelkkänä korvana eli Ulkomaalainen saa ensi-iltansa 7. marraskuuta 2020 Alvar-näyttämöllä.

Pelkkänä korvana. Maiju-Riina Huttunen (vas.), Jussi Jätinvuori, Jani Johansson ja Mia Vuorela.

Pelkkänä korvana. Maiju-Riina Huttunen (vas.), Jussi Jätinvuori, Jani Johansson ja Mia Vuorela. Kuva: Jukka Kontkanen

Lue lisää täältä

Katso lisää kuvia täällä

 


Ohjelmistossa

Pelkkänä korvana

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
29.09.2023 klo 1900 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
06.10.2023 klo 1900 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
07.10.2023 klo 1300 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
07.10.2023 klo 1800 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
12.10.2023 klo 1815 Kekkosen Tytär, teosesittely Elissa-katsomo Osta liput
13.10.2023 klo 1900 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
14.10.2023 klo 1300 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
14.10.2023 klo 1800 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
21.10.2023 klo 1300 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
21.10.2023 klo 1800 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut