Blogi
22.1.2021
Pelkkänä korvana. Mia Vuorela (vas.), Jussi Jätinvuori, Jani Johansson ja Maiju-Riina Huttunen.
”Ei ole rakkaus rakkautta, jos se muutoksesta muuttuu.”
Nämä William Shakespearen sanat lentelevät Larry Shuen kirjoittaman menestyskomedian alkutaipaleella. Komedia, joka koki ensiesityksensä vuonna 1983 vain muutamaa vuotta ennen kohtalokasta lento-onnettomuutta, joka koitui Larryn kohtaloksi jo hyvin nuoressa iässä.
Tämä hiljattain Teemu Kaskisen uudelleen suomentama ja nyt Pekka Laasosen Seinäjoen kaupunginteatterille ohjaama komedia kertoo nykyiseen elämäänsä kyllästyneestä ja vaimonsa dissaamaksi ja pettämäksi joutuneesta brittimiehestä nimeltään Charlie Baker, joka kaipaa elämäänsä piristystä.
Kun puoliso esittelee jo päälle paritta kymmenennettä kilpakosijaa, tiedelehden oikolujina toimiva Charlie on korviaan myöten avio-ongelmissa, vaikka rakkaus, tuo voimakas tunne ei katoa minnekään. Hän tietää tarvitsevansa hermolomaa… aikaa miettiä elämäänsä. Kuinka ollakaan, kuin tilauksesta hänen kaverinsa ylikersantti Froggy LeSueur päättää tarjota Charlielle irtioton arjesta kutsumalla hänet luokseen eteläiseen Amerikkaan. Komennusreissut kuitenkin kutsuvat Froggya ja hänen on majoitettava Charlie muutamaksi päiväksi hyvän ystävänsä, jo varttuneempaan ikään ehtineen, hyvinkin sosiaalisen tapauksen majatalon emäntä Betty Meeksin ylläpitämään syrjäiseen majataloon.
Elämänsä ongelmien kanssa painiskelevaa ujoa Charlieta majoitus vieraassa majatalossa ventovieraiden ihmisten kanssa ei kuitenkaan nappaa edes ajatuksena, sillä hän ei halua tutustua keneenkään. Mitä hän edes puhuisi toisille. Froggy saa kuin saakin Charlien jäämään majataloon ja erilaisten sattumien kautta Froggy oivaltaa keinon, jolla ainakin hän uskoo Charlien saavan olla majoituksen ajan täysin rauhassa. Hän julistaa Charlien olevan ulkomaalainen, joka ei ymmärrä laisinkaan paikallista kieltä. Tämä vie tilanteen aina siihen saakka, että Charlieta luullaan lopulta salaiseksi agentiksi.
Tätä ystävänsä älynväläystä Charlie ei kuitenkaan sulata, mutta Froggyn joutuessa lähtemään komennukselle Charlien on tyydyttävä kohtaloonsa ja jäätävä majataloon. Hän pääsee majatalon aulassa ollessaan kuulemaan jotain sellaista mikä saa hänet toisiin ajatuksiin. Kuullessaan majatalossa kortteeriaan pitävän majatalon emännän sukulaistytön Catherine Simmsin ja hänen tulevaa mahdollista majatalo-perintöä kärkkyvän laillisuuden rajamailla kirjaimellisesti juoksentelevan sulhasehdokas pastori David Marshall Leen salaisuuden, hänen on suorastaan pakko alkaa olla ulkomaalainen, vailla paikallisen kielen ymmärrystä.
Kun keitokseen lisätään vielä pikkukylän rakennustarkastajaksi itsensä jollain ilveellä taiteillut punaniska, kylänsä sheriffisyydestä haaveileva maalaisjuntti Owen Musser ja hänen taustallaan vaikuttava rasistinen Ku Klux Klan -järjestö, on soppa melkoisen valmis. Charlie saa kirjaimellisesti tuntea miltä tuntuu olla ennakkoluulojen saattelema ulkomaalainen ja pääsee hän kokemaan myös Amerikassa vielä tänäkin päivänä vahvasti esillä olevaa ulkomaalaisinhoa.
Owenin ja Davidin juonitellessa saadakseen majatalo heidän ja edustamansa klaanin haltuun keinolla millä hyvänsä, eteen nousevat kinkkiset haasteet. Kuinka saada paikalle yhtenään ilmaantuva ja vaaralliseksikin todettu ulkomaalainen pois kuvioista? Unohtamatta tietenkään Catherinen hieman jälkeenjäänyttä veljeä Ellard Simmsiä, jolle osuus perinnöstä on myös suuntautumassa.
Keinoja ei kaihdeta, eikä yllätyksiltäkään vältytä, kun Owen lopulta yhdessä Davidin kanssa pistää kaiken peliin muiden huppupäisten klaanilaistensa kanssa. Mutta kuka tai ketkä lopulta selviävät voittajina? Se selvinnee, kun tulet vilkaisemaan Seinäjoen kaupunginteatterille tämän loistavan komedian, josta ei todellakaan huumoria ja vaarallisia tilanteita puutu. Ja hei… mukaan mahtuu myös hiukan taikuutta!
Tämä esitys on pakko nähdä toistamiseen!
Kuin kuuta nousevaa on tullut odotettua Pelkkänä korvana -näytelmän esitysten alkamista. Sen verran paljon on tullut kuultua kyseisen menestyskomedian puolestapuhujia muualta päin Suomea, että odotukset ovat olleet todella korkealla. Ja nyt se hetki koitti, ensi-illan ollessa ovella. Ja täytynee sanoa, että edes nouseva kuu pitkän odotuksen jälkeen ei vedä vertoja sille fiilikselle minkä Pelkkänä korvana jättää. Tämä esitys on pakko nähdä toistamiseen!
Pekka Laasonen on tehnyt hienoa työtä ohjatessaan tämän erilaisuudesta, rasismista ja ennakkoluuloistakin kertovan, nykymaailmaan ajankohtaisesti istuvan menestyskomedian Seinäjoen kaupunginteatteriin.
Näyttelijävalinnat ovat osuneet todella nappiin. Ensi-iltaesityksestä välittyi niin hyvä energia ja fiilis, että yhteistyön näyttelijöiden ja ohjaajan välillä on täytynyt kulkea varsin mallikkaasti tätä taideteosta luodessa. Ei muutoin tällaiseen lopputulemaan päästä. Ei kerta kaikkiaan tietoakaan ensi-illan mahdollisista jännityksistä tai jäykkyyksistä.
Rauhallisesti ja osittain vakavasävytteisestikin starttaava näytelmä luo esitykselle ja hahmoille hyvän pohjan, käydäänhän näytelmän alkuosiossa sen verran kattavasti läpi pienoiset henkilötaustat. Esityksen alun rauhallisuudessa onkin etunsa, se antaa katsojalle aikaa sisäistää lähtökohdat. Mutta ei esitys tylsäksi jää alun rauhallisuudessakaan, sillä nopeasti esitys saa räjähdyksen lailla vauhtia ja tätä komediallista vauhtia tuleekin riittämään aivan esityksen loppuun saakka tahdin vain kiihtyessä.
Erikoismaininnan ansaitsee myös alkuperäisteoksen leveiden eteläisvaltioiden murteiden taittuminen mahtaviin kotimaisiin murteisiimme! Suattapi mukana olla aitoa savvooki vua suattapi olla, ettei olekkaan.
Jani Johansson tekee valloittavan suorituksen Charliena. Tänä ujohkona ja small talk -kammoisena, hieman elämäänsä kyllästyneenä ja itseään sortavana reppanana, josta tarinan edetessä kuoriutuu pikkuhiljaa varsinainen sankari. Melkein voisi sanoa Johanssonin esittämästä Charliesta, että siinä pienen masistelu-twistin kera kuvastuu myös perinpohjaista suomalaisuutta, vaikka kyseessä onkin alkujaan brittiläistä kuvaava hahmo. Ollaanhan me suomalaiset joskus vähän hiljaista, juroa ja ventovieraita karttavaa sakkia siihen saakka, kunnes päästään kunnolla vauhtiin… jos päästään.
Se kuinka Johansson eläytyy roolihahmon vietäväksi, on ilo silmälle. Hänen eläytymisensä, ilmeiden ja eleiden kautta luoma sanaton viestintä uppoaa takuuvarmasti katsojiin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Johanssonin esittämä Charlie alkaa availla ”ulkomaalaisena” äidinkielensä saloja, alkaa naurahdukset kuulua jo tosikommankin katsojan suunnalta. Onhan hänen ”äidinkielensä” kirjaimellisesti täyttä venäläisvivahteista siansaksaa. Puhumattakaan hetkestä, jolloin aletaan opiskella paikallista kieltä. Ei voi kerta kaikkiaan muuta kuin hattua nostaa tästä suorituksesta Janille. Aivan uskomatonta lavatyöskentelyä ja kielitaituruutta. Vastaava suoritus samalla laadulla ei kaikilta onnistuisi!
Ylikersantti Froggy LeSueur – mikä roolihahmo olisikaan parempi sujauttaa Jukka Puronlahden tekemäksi kuin tämä jämäkän roisi kapiaisen rooli. Puronlahti sulautuu särmikkäällä olemuksellaan rooliinsa niin hyvin, että ellei tietäisi kyseessä olevan näytelmä, voisi häntä luulla aidoksi kapiaiseksi. Puronlahden hahmo antaa tarinaan mukavasti aika-ajoin vauhtia ja suuntaa.
Mia Vuorela on ottanut majatalon emännän Betty Meeksin jokseenkin jopa rauhattoman roolin taitavasti omakseen. Vuorelan roolisuorituksessa kuvastuu huikeasti yksinäisyyttäkin potevan emännän ihmiskaipuu, välittävyys ja aitous. Näitä vaihtelevia tunneskaaloja läpikäyden ja paikasta toiseen sinkoillen Vuorela tekee vakuuttavan suorituksen Betty Meeksin roolissa.
Pimeydenkin rajamailla liikkuva pastori David Marshall Lee on saanut saappaisiinsa näyttelijä Ville Orttenvuoren. Tämä vakaan ja rauhaisan äänen omaava ryhdikäs Orttenvuori lennähtää sporttisen pastorin rooliin niin vakaasti ja huolitellusti, että pääsee yllättämään katsojat raottaessaan pikkuhiljaa roolihahmonsa epäpyhää todellisuutta. Orttenvuori osaa luoda hahmolleen taitavasti kaksi tyystin eri maailmaa: hyvän ja pahan. Monipuolista ja laadukasta tekemistä Orttenvuorelta!
Eikä katsojien lisäksi yllätyksiltä pääse välttymään myöskään pastorin mielitietty Maiju-Riina Huttusen esittämä Catherine Simms, jonka roolissa Huttunen tekee vahvan monisävyisen suorituksen.
Orttenvuoren ei tarvitse suinkaan yksin johdattaa esityksen pimeämpää puolta, sillä Heikki Vainionpää on päässyt otolliseen rooliin Owen Musseriksi, toiseksi pahikseksi. Vainionpää pääsee roolissaan toteuttamaan ilmeikäistä ja vetkuilevaa esiintymistyyliä. Maailmavalloittajaolemuksellaan Vainionpää osaa luoda hahmollaan juuri oikeanlaisen vaikutelman pikkupaikkakunnan juntista, jonka härskihköillä, ajoittain jopa sortavilla puheilla ja suunnitelmilla ei ole mitään rajaa.
Jussi Jätinvuori luo oman, koko esitystä suuresti hauskuttavan panoksensa Catherine Simmsin jälkeenjääneenä veljenä Ellard Simmsinä. Yhteiset kohtaukset etenkin Johanssonin esittämän Charlien kanssa jäävät takuulla verkkokalvoille ja ajatuksissa hymyilyttämään vielä pitkäksi aikaa esityksen jälkeen. Jätinvuori onnistuu komediallisen hyvin roolisuosituksessaan saaden yleisön nauttimaan tämän hieman hitaasti käyvän Ellardin toimista.
MIKKO VALKEINEN
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2020–2021
Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.
Samasta aiheesta
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
30.11.2023 klo 1300 | NIIN KUIN TAIVAASSA | Alvar-sali | Osta liput |
30.11.2023 klo 1900 | NIIN KUIN TAIVAASSA | Alvar-sali | Osta liput |
01.12.2023 klo 1900 | Ennen lintuja, tuoksuton esitys | Alvar-sali | Osta liput |
01.12.2023 klo 1915 | Kekkosen Tytär, tuoksuton esitys | Elissa-katsomo | Osta liput |
02.12.2023 klo 1300 | Ennen lintuja | Alvar-sali | Osta liput |
02.12.2023 klo 1315 | Kekkosen Tytär | Elissa-katsomo | Osta liput |
02.12.2023 klo 1800 | Ennen lintuja | Alvar-sali | Osta liput |
02.12.2023 klo 1815 | Kekkosen Tytär | Elissa-katsomo | Osta liput |
03.12.2023 klo 1900 | Lasse Hoikka & Souvarit 45v.-juhlakonsertti | Alvar-sali | Osta liput |
07.12.2023 klo 1300 | Ennen lintuja | Alvar-sali | Osta liput |
Vastaa