Blogi

Sohvakriitikolta: Pelkkänä korvana eli ulkomaalainen nauraa meille kaikille

22.1.2021

Pelkkänä korvana. Jussi Jätinvuori ja Jani Johansson.

Pelkkänä korvana eli ulkomaalainen lähtee liikkeelle verkkaisesti ja ehkä jopa hieman vaivaannuttavasti: kovien munien -huumori ei vielä alkuun naurattanut. Mutta sellaistahan uuteen tutustuminenkin usein on: käynnistytään hitaasti mutta pian päästään vauhtiin. Ja voi pojat, millaiseen vauhtiin näyttelijäjoukko tarinan kiidättää. Ihan alkoi hitaampaa hengästyttää.

Brittikaksikko Charlie (Jani Johansson) ja Froggy (Jukka Puronlahti) matkaavat USA:n syvään etelään, ensimmäinen tutkimaan alakuloisena elämäänsä, toinen työkeikalle. Majapaikassa on vastassa ehtoisa emäntä Betty (Mia Vuorela) ja joukko muita majatalon asukkaita: ihanasti omalaatuinen Ellard (Jussi Jätinvuori) ja hänen höynäytetyksi tullut sisarensa Catherine (Maiju-Riina Huttunen) sekä lipevä pastori-David (Ville Ortenvuori). Talossa vierailee myös hämärissä liikeasioissa paikallinen punaniska Owen (Heikki Vainionpää). Froggy keksii valkoisen valheen Charlien kielitaidottomuudesta ja tapahtumat lähtevät vyörymään kuin karjalauma. Kaikki farssin tunnuspiirteet täyttävän komedian juonikuvioon kuuluvat lisäksi koko ihmisen tunnekirjo: ujous, pelko, rakkauden kaipuu, himo, rohkeus, epävarmuus ja kaikki loputkin näiden väliltä.

Näyttelijätyö on pelkkää priimaa. Jani Johansson Charlien roolissa tekee suurimman vaikutuksen. Hän ei kaikissa kohtauksessa sano paljoa mutta sanoo kuitenkin koko ajan jotakin. Hän on tavattoman ilmeikäs ja saa sanattomalla, fyysisellä ilmaisullaan yleisön hyppysiinsä. Tämän nörtin scifi-sarjakuvien oikolukijan itseluottamus kasvaa kohisten sankaritekoihin oikeiden tukijoukkojen sattuessa ympärille.

Jussi Jätinvuoren hahmo Ellard on kuin kaikki söpöys olisi laitettu samaan pakettiin. Mutta hän onnistuu hahmonsa kautta välittämään myös kallisarvoisen viestin meille kaikille: suhtaudu asioihin avoimesti ja ilman turhaa stressiä niin opit paljon uutta. Johanssonin ja Jätinvuoren yhteistyö lavalla on herkullista seurattavaa. Ajoitukset, eleet ja katseet ovat synkassa ja se kertoo luottamuksesta näyttelijäkollegaan.

Mia Vuorelan Betty-rouva on kuin Muumi-mamma vaikka puhuukin paljon enemmän. Hän on huolehtivainen ikiliikkuja joka haluaa kaikille kanssaeläjilleen hyvää. Vuorela saakin hahmoonsa rutkasti lämpöä ja mutkattomuutta. Kaiken hössötyksen keskellä joskus haastavilta tuntuvat murrerepliikit osuvat myös nappiin.

Maiju-Riina Huttusen tulkitsema Catherine rakkautta kaipaava herkkä ”southern belle”, joka joutuu sulhasensa pettämäksi. Huttusen hahmo kasvaa kuitenkin tarinan myötä itsevarmaksi ja itsenäiseksi naiseksi joka ottaa ohjat omiin käsiinsä eikä kukaan enää epäile hänen selviävän tulevasta.

Näytelmän pahiksen roolit lankeavat Heikki Vainionpäälle (Owen) ja Ville Orttenvuorelle (pastori-David). Vainionpään onnistunut roolityö Owenina on juntin rasistin ilmentymä, joka kaivaa heikoimmistaan esille kaikista haavoittavimmat asiat. Olemuksessa on tosimachon uhoilevaa elekieltä. Bootseissa rehvastelu ja aseen holtiton heiluttelu onnistuivat lisäämään vastenmielisyyden tunnetta. Orttenvuoren pastori-David on myös taidokas hahmo: liukas mielistelijä joka sopisi suoraan taivas-TV:n kanavalle. Pointsit myös näyttävistä jumppaliikkeistä ja Elvis-tukasta.

Onneksi kaikki mieshahmot eivät ole läpeensä pahoja. Mukaan mahtuu vielä Charlien ystävä Froggy. Jukka Puronlahti on roolissaan sotilaallisen jämpti mutta myös pehmeämpää puolta päästään näkemään: mitäpä sitä ei hyvä mies ystävänsä pelastamiseksi keksisi.

Näytelmän tapahtuvat keskittyvät yhteen huoneeseen joka on onnistuttu lavastamaan takan ja tumman puun ansiosta amerikkalaiseen tunnelmaan. Valo- ja äänisuunnittelun avulla katsojalle saadaan myös luotua luonnonvoimien myllerrystä kodikkaan sisätilan rinnalle. Varaisin kyllä huoneen itselleni tästä paikasta.

Seinäjoen kaupunginteatteri on onnistunut osumaan ajan hermoon alun perin amerikkalaisella komedianäytelmällä. Syvällä Amerikan etelävaltiossa tavoitellaan valkoisen rodun ylivaltaa ja samalla pyritään ”tekemään Amerikka taas suureksi”. Näytelmässä sekoilevan Ku Klux Klaanin jäsenen suusta kuultuna se kuulostaa hyvinkin koomiselta vaalilauseelta, mutta onkin nykyhetkeä kuin uskallamme ajatellakaan.

Rasismi on edelleen tätä päivää. Ennakkoluulot, erilaisuuden hyväksymisen vaikeus ja toisten aatemaailman kunnioittamisen haasteellisuus asuvat meissä kaikissa vaikka sitä on niin vaikeaa tunnustaa. Mutta jos heitämme pois edes osan ennakkoluuloistamme, saamme tilalle täydennykseksi lämpöä ja uusia kokemuksia.  Näytelmä onnistuu herättämään kysymyksen: miksi minun on niin helppoa tuomita mutta vaikeaa ymmärtää?

Vaikka kasvomaskit hieman ehkä vaimensivat yleisön reaktioita, sai Pekka Laasosen tarkkasilmäinen ohjaustyö aikaan iloisia naurunpyrskähdyksiä. Vakavana ja naama peruslukemilla esityksen verbaalista ilotulitusta pystyi tuijottamaan ainoastaan pihvikarjasonni seinällä. Vai pitäisikö sanoa itikka, kun Etelä-Pohjanmaalla ollaan?

MERVI SOINI 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2020–2021
ja harrastajateatterilainen, joka rakastaa Niskavuori-näytelmiä ja Komisario Palmu-elokuvia

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.