Blogi

Sohvakriitikolta: Varo sormiasi kun virität hiirenloukkua!

29.9.2021

Jussi Jätinvuori ja Henna Sormunen nähdään Hiirenloukku-jännärissä. Kuva: Jukka Kontkanen

29On tapahtunut murha.  Siinä alkuasetelma Seinäjoen kaupunginteatterin näytelmälle nimeltään Hiirenloukku. Käsikirjoitus on itsensä Agatha Christien tekemä, ”rikosten kuningatar” riimitteli tekstin vuonna 1947 kuningatar Maryn 80-vuotispäivän kunniaksi. Kuunnelma ensiesitettiin Englannin radiossa BBC:ssä nimellä Three Blind Mice, Kolme sokeaa hiirtä, jonka jälkeen Christie muokkasi siitä novellin nimellä The Mousetrap, Hiirenloukku. Siitä tehty näytelmä sai ensi-iltansa Lontoossa 25.11.1952. Menestys oli huikea, ja on edelleen. Esitykset ovat jatkuneet samassa teatterissa keskeytyksettä koronan puhkeamiseen saakka. Varmasti jatkuvat taas tautitilanteen hellittäessä. Huh, lähes 70 vuotta, siinä on jo näyttelijäkaarti vaihtunut useampaan kertaan.

Tämä menestysnäytelmä on siis Seinäjoella nähtävissä. Ja vain teatterissa, Christien pyynnöstä novellia ei ole koskaan julkaistu, eikä näytelmää filmatisoitu. Vuosikymmenien perinteenä on myös, että esityksen nähneitä pyydetään olemaan paljastamatta murhaajan henkilöllisyyttä kenellekään ulkopuoliselle. Tämäkään kirjoitus ei sisällä juonipaljastuksia, ei ainakaan loppuratkaisua.

Christien teksti perustuu tosielämän rikokseen, vuonna 1945 Englannissa huostaanotettu ja uuteen kotiin sijoitettu lapsi kuolee kaltoinkohdeltuna epämääräisissä olosuhteissa. Lähtötason jälkeen kirjoittaja on yhdistellyt faktaa ja fiktiota tunnetulla taidollaan. Kuten aina Agatha Christien dekkareissa, murhalla ja väkivallalla ei mässäillä, vaan niissä keskitytään ihmissuhteiden kiemuroihin ja rikoksen ratkaisuun. 

Kaikki näytelmän tapahtumat sijoittuvat Englannin maaseudulle Monkswellin kartanoon perustettuun täysihoitolaan. Näyttämönä on kartanon olohuone. Eletään 1950-lukua. Ohjaaja Mikko Korsulainen on säilyttänyt alkuperäisen ajankuvan, tekstin nykyaikaistaminen ei sopisikaan tähän näytelmään.  Silti teksti ei ole mitenkään vanhahtavaa, sopivilla nyansseilla näytelmään on saatu elävyyttä. 

Kartanoon kerääntyy lumimyrskyn vallitessa sekalainen sakki lomailijoita. Henkilöiden taustat avautuvat vähitellen, jokainen vaikuttaa jotenkin irralliselta, vähän kummajaiseltakin. Katsojalle tarjotaan palasia, luurankoja paljastuu jokaisen kaapista, mutta myös alibeja. Kuka vaikuttaa puhtoiselta, kuka juonittelijalta, kuka piilottelee jotain, kuka myötäilee, kuka kukkoilee? Kaikki piirteet sekaisin eri henkilöissä ja vaihtuen henkilöstä toiseen tilanteen mukaan. Tihenevä jännitys pitää otteessaan loppuun saakka. 

Kaikki näyttelijät tekevät erinomaista työtä. Roolit on sisäistetty, replikointi luontevaa, teksti ja toiminta elää ja hengittää upeasti. Koko näyttämö on käytössä, enemmänkin, ihmisiä tulee ja menee ovista eri puolilla näyttämöä. Muita huoneita ei näytetä, roolihenkilöt ilmestyvät tahoiltaan tilanteen mukaan. Näyttelijöiden laadukas työ takaa nautittavan teatterielämyksen. Minulle parhaiten jäi mieleen Mari Pöytälaakson Rouva Boyle. Tämä kopea, kaikkeen tyytymätön, röyhkeä moitiskelija oli Pöytälaaksolta nautittava nappisuoritus. Riikka Aurasmaan suunnittelema lavastus ja puvustus vei mielestäni osuvasti 1950-luvun englantilaiskartanoon.

Mistäkö nimi Hiirenloukku? Agatha Christien lähtökohtana oli 1600-luvulta peräisin oleva sävelletty lasten loru, Kolme sokeaa hiirtä. Karmaiseva runo luo osaltaan tihenevää ja uhkaavaa tunnelmaa, novellissa nimi kuitenkin vaihtui Hiirenloukuksi. Nimen tarkoitus selviää kun käytte katsomassa näytelmän. Jos tästä näytelmästä tehtäisiin eteläpohjalainen kesäteatteriversio, sen nimi olisi epäilemättä hiirenkillerö. 

JUSSI UUSIMÄKI
Keski-iän jo ylittänyt sohvakriitikko, josta ei näemmä olisi rikostarkastajaksi… 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.