Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Blogi

Blogiarvio: Pelkoa ja kauhua eristyksissä

29.9.2021

Hiirenloukku. Jukka Puronlahti ja Mari Pöytälaakso.

Jukka Puronlahti ja Mari Pöytälaakso nähdään Hiirenloukku-näytelmässä. Kuva: Jukka Kontkanen

Agatha Christien Hiirenloukku on elävää teatterihistoriaa. Jännittävää murhatarinaa on esitetty lontoolaisteatterissa yhtäjaksoisesti pian 70 vuoden ajan.

Seinäjoen kaupunginteatterin tulkinta on huolellisesti toteutettu ja uskollinen Christien tekstille. Ohjaaja Mikko Korsulainen on työryhmineen tehnyt huikean tarkkaa työtä. Lavastus- ja pukusuunnittelija Riikka Aurasmaa on loihtinut tiiminsä kanssa autenttiselta vaikuttavan Monkswellin kartanon täysihoitolan perienglantilaisen salin pienintä yksityiskohtaa myöten.

Tarinassa on kahdeksan henkilöä, joiden luonne, ammatti ja henkilöhistoria tulevat nautittavalla tavalla esille puvustuksessa, maskeissa ja kampauksissa. Moni tuttu näyttelijä yllättää uudella ulkonäöllään.

Monkswellin kartanoon on kerääntynyt satunnaiselta vaikuttava kokoelma lomanviettäjiä. Sakea lumipyry yllättää väen ja tukkii kartanoon johtavat tiet. Radiossa kerrotaan Lontoossa tapahtuneesta murhasta, jonka tekijää ei ole saatu kiinni. Onko hän joku täysihoitolan väestä?

Agatha Christie käyttää joskus rikostarinoissaan eristyksiin joutumista tehokeinona. Tunnetuin tarina lienee Idän pikajunan arvoitus, jossa Euroopan halki jyskyttävä loistojuna juuttuu lumikinoksiin Jugoslaviassa. Ja pian tapahtuu murha.

Kotimaisista näytelmäkirjailijoista tulee mieleen Mika Waltari, jonka vuonna 1947 julkaistu näytelmä Portti pimeään kertoo tunturihotelliin jumittuneesta sekalaisesta seurakunnasta. Tarina on vertauskuvallinen kertomus kuoleman jälkeisestä välitilasta.

Monikerroksellisessa Hiirenloukussakin on kyse tuomiolle joutumisesta ja vääryyden oikaisemisesta. Christie käyttää tässäkin tarinassa tehokeinona lastenlorua eli ”Silmälasit nenällä kolme sokeaa hiirtä juoksi eukon perässä. Eukko otti veitsen, leikkaa hännät poikki”. Viattomalta tuntuva loru herättää kauhua eristyksiin joutuneessa ja murhaajaa kyttäävässä joukossa.

Hiirenloukku. Heidi Ajanto, Henna Sormunen, Ville Orttenvuori ja Jani Johansson.

Hiirenloukussa Heidi Ajanto (vas.), Henna Sormunen, Ville Orttenvuori ja Jani Johansson. Kuva: Jukka Kontkanen

Täysihoitolan isäntäväkeä esittävät Heidi Ajanto ja Jani Johansson. Heidän keskinäisistä väleistään saadaan tarinaan yksi sivujuoni. Ville Orttenvuori on sekopäiseltä vaikuttava nuori arkkitehti. Mari Pöytälaakson rouva Boyle on määräilevä ja kärttyinen eukko.

Jukka Puronlahden majuri Metcalfista löytyy turvallisuutta herättävää auktoriteettia. Henna Sormusen herkkä ja salaperäinen neiti Casewellkin kamppailee menneisyyden aaveiden kanssa. Esa Ahonen lehahtaa kartanoon mystisenä herra Paravicinina. Jussi Jätinvuorella on tulkittavanaan pontevan ylikonstaapeli Trotterin osa. Näyttelijät tekevät jälleen laadukasta työtä.

Tarinan edetessä jännitys tiivistyy. Jokainen kertomuksen henkilö joutuu tekemään tiliä aiemmasta elämästään. Hiirenloukku on tuhtia Agatha Christietä ensimetreiltä gongin viimeiseen kumahdukseen saakka.

RAIMO HAUTANEN 
taidekriitikko

 

Ohjelmistossa

Hiirenloukku

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
21.03.2025 klo 1800 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput
21.03.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
26.03.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1215 Piina Elissa-Studio Osta liput
27.03.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput

Katso aikataulut