Blogi

Ohjaajalta: ”Fakta ja fantasia yhdistyvät Hiirenloukussa koukuttavalla tavalla”

31.3.2021

Hiirenloukun Seinäjoen kaupunginteatteriin ohjaava Mikko Korsulainen koukuttui jo nuorena Agatha Christien jännitystarinoihin. Murhamysteerin ensi-ilta on 18. syyskuuta suurella näyttämöllä.

Ohjauksen opinnoissani olen saanut sukeltaa eurooppalaisen teatterin historiaan. Minua kiehtoo yrittää ymmärtää oman aikamme taidetta kulttuurin kerroksellisuuden ja taiteen historiallisten tyylikausien läpi. Meidänkin aikamme rikosromaanien ja dekkarisarjojen alkujuuret ovat aina 1800-luvun alun romantiikan kirjallisuudessa ja melodraamoissa. Melodraama nousi 1800-luvulla suosituimmaksi ja leimallisimmaksi teatterin lajityypiksi ja sen varaan kehittyi myös suurkaupunkien (Lontoo, Pariisi, Berliini, Wien, New York ja Pietari) mittava teatteriteollisuus.  Erityisesti Englannissa kehittyi jo varhain oma kauhupitoinen melodraaman laji – gothic melodramas – rinnakkain kauhuromaanien – gothic novels – kanssa.

Reilun sadan vuoden kuluttua gothic novelsin synnystä ”rikosten kuningattareksi” kutsuttu Agatha Christie eli Englannissa omaa kirjallista kultakauttaan ja loi kuningatar Maryn 80-vuotispäivän kunniaksi puolituntisen Three Blind Mice (Kolme sokeaa hiirtä) -kuunnelman, jonka BBC lähetti eetteriin toukokuussa 1947. Sittemmin Christie muokkasi radiokuunnelmastaan novellin, minkä jälkeen teksti koki vielä kertaalleen muodonmuutoksen: The Mousetrap (Hiirenloukku) -näytelmäteksti oli syntynyt. Hiirenloukku sai Lontoon ensi-iltansa ja aloitti huikean, ennätyksiä rikkovan menestyksensä 25. marraskuuta 1952.

Keskiössä ovat ihmissuhteiden dynamiikka
ja itse arvoituksen ratkaiseminen.

Henkilökohtaista suhdettani Agatha Christien tuotantoon olen luonut 1980-luvun lopulta alkaen. Muistan lukioajoiltani kihelmöivän jännittävät ja unettomat yöt mestaridekkaristin viihdyttävien ja koukuttavien salapoliisiromaanien äärellä. Agatha Christien dekkareille ominaista kerronnan yksinkertaisuutta ja selkeyttä on niin kiitelty kuin arvosteltukin, mutta itse inspiroidun seuraavasta määritelmästä: Arvoitusdekkareidensa kirjoittamisessa Christie oli kiinnostunut ennen kaikkea rikosten motiivista ja ihmisluonnosta – Christien dekkareissa murha ja väkivalta tuntuvat toissijaisilta ja keskiössä ovat ihmissuhteiden dynamiikka ja itse arvoituksen ratkaiseminen.

Fantasiakontekstista huolimatta tieto siitä, että
Hiirenloukku perustuu tosielämän rikokseen,
tuo ylimääräisiä selkäpiitä kylmääviä väristyksiä.

Hiirenloukussa Agatha Christie punoo tiivistä juonta ja kutoo tiheää jännitettä. Etymologisesti suomen kielen sana juoni tarkoittaa uraa, juopaa, tai riviin asetettuja esineitä, esim. viljalyhteitä, mutta sanaan on jo vanhastaan liitetty vehkeilyn, kaavailun ja suunnitelmien hautomisen, juonimisen ajatus! Jo Aristoteleen mukaan juoni oli draaman sielu – sen järjestävä, koossapitävä ja merkitystä antava voima. Taidokkaan juonittelun lisäksi Agatha Christie onnistuu näytelmätekstissään siinä, mihin käytännön teatterityössäkin usein pyritään – toimivan jännitteen rakentamiseen: Hän luo vahvan odotuksen ilmapiirin, jonka kautta näyttämö viritetään ja katsoja saadaan kiinnostumaan tulevista tapahtumista.

Kolme sokeaa, kolme sokeaa hiirtä.

Silmälasit nenällä

kolme sokeaa hiirtä

juoksi eukon perässä.

Eukko otti veitsen,

leikkaa hännät poikki:

hännättömät loikki.

”Oi miksi teit sen?”

Kolme hiirtä voihki, kolme sokeaa.

(Suom. Kirsi Kunnas)

Hiirenloukkuun sisältyvä runo, sävellyksineen aina 1600-luvulta saakka periytyvä loru, Kolme sokeaa hiirtä, luo kautta näytelmän uhkaavaa tunnelmaa. Christien tuotantoon perehtyneiltä katsojilta ei ole voinut jäädä huomaamatta, kuinka hänen useaan dekkariinsa liittyy lastenlorujen, nursery rhymes, käyttö. Lastenlorujen, lastenmaailman ja rikoksen yhteentörmäys – viattomuuden ja pahuuden ristiriita, on kiehtova kontrasti ja konflikti, joka on keskeistä dekkareille ja saduille: Näiden kahden lajin välillä onkin selkeä suhde – ovathan ne lopulta kumpikin fantasiaa, satua.

Fantasiakontekstista huolimatta, tieto siitä, että Hiirenloukku perustuu tosielämän rikokseen, tuo ylimääräisiä selkäpiitä kylmääviä väristyksiä. Tapahtumasarja, jossa huostaanotettu ja sijoitettu lapsi kuoli kaltoinkohtelun seurauksena hämärissä olosuhteissa vuoden 1945 Englannissa, järkytti aikanaan saarivaltakuntaa niin, että Britannian hallitus asetti komitean, jonka työn tuloksena kasvattilapsia koskevaa lainsäädäntöä muutettiin. Agatha Christie kykenee yhdistämään Hiirenloukussa faktaa ja fantasiaa katsojia tiukasti otteessaan pitävällä tavalla – eihän ihmisluonto ole muuttunut viimeisten 70 vuoden aikana.

MIKKO KORSULAINEN 
ohjaaja