fbpx

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Blogi

Sohvakriitikolta: Morsiamen laulu

12.2.2024

Seitsemän teatterin hieno yhteisproduktio Ei kertonut katuvansa pohjautuu Tommi Kinnusen samannimiseen menestysromaaniin ja kertoo viiden naisen matkasta vankileiriltä Ruijasta takaisin Suomen puolelle toisen maailmansodan jälkipuinteihin. Maailma, johon he palaavat, on nyt kovin erilainen kuin se, josta he saksalaisten mukana Norjaan lähtivät, ja siinä on paljon käsiteltävää. Matka on pitkä ja vaarallinen, ja sen aikana ehtii tehdä matkaa myös itseensä ja sisimpäänsä. On uskaltauduttava luottamaan itseensä ja muihin, todettava että pystyy ja kykenee asioihin, joihin ei koskaan ajatellut pystyvänsä.

Näytelmän alussa teoksen naishahmot kertovat katsojille tapahtumista ulkopuolisen kertojan näkökulmasta. Ohjaaja-dramaturgi Mikko Roihan valinta käyttää tällä tavoin Kinnusen tekstiä näytelmässä antaa katsojalle tunteen, että asioita vain tapahtuu näille naisille, eivätkä he voi vaikuttaa siihen, miten heitä siirrellään paikasta toiseen ja mitä heille tehdään. Näin synnytetään kontrastia siihen, kun naiset saavat omasta toimijuudestaan kiinni erämaassa, kun kohtalo on lopulta omissa käsissä. Näytelmän alussa meille annetaan viisi keskenään eri-ikäistä ja erilaisista taustoista tulevaa naishahmoa, joita nöyryytetään leikkaamalla heiltä hiukset pois. Hiusten leikkuu paitsi yhdistää naiset toisiinsa, erottaa heidät muista, sillä puliksi kynitty pää on symboli siitä häpeästä, jota ei yrityksistä huolimatta voi piilottaa: jokaisella naisella oli sodan aikana jokin syy lähteä saksalaisten mukaan aikana, jolloin saksalaiset olivat Suomen liittolaisia, mutta sodan lopussa liittolaisuus on palanut Lapin mukana. Kynitty pää merkitsee maanpetturuutta. Sitä, että on ollut saksalaisten huora, tai siksi koko ihmisyys ja naiseus typistetään, oli siihen syytä tai ei.

Häpeä on iso teema näytelmälle ja sillä on monia muotoja. Hävetä tulee ikäänsä, asemaansa, kokemuksiaan tai kokemattomuuttaan, naiiviuttaan tai idealismiaan — naisen elämässä on lukemattomia ja loputtomia syitä hävetä itseään. Matka takaisin kotiin on selviytymistaistelu, jossa se, kuka oli ennen jää pala palalta taakse ja enää on merkitystä vain sillä, keneksi on tuleva. On opittava, että aina täytyy yrittää, sillä luovuttaminen on vaihtoehdoista huonoin.

Ei kertonut katuvansa kertoo sodasta naisten näkökulmasta. Sota on totuttu näkemään miesten näyttämönä, mikä poispyyhkii esiltä kaiken sen työn, mitä naiset tekivät niin sodan koneistoissa kuin kotirintamalla. Näytelmän teosesittelyssä ohjaaja Mikko Roiha kertoi kiinnostuneensa Kinnusen tekstistä juuri siksi, että se nostaa esiin tarinoita, joista on totuttu vaikenemaan. Suomen yhteistyö Natsi-Saksan kanssa on aihe, jota emme kansakuntana osaa vieläkään käsitellä ja käytös, jota kohdistettiin “saksalaismorsiamia” kohtaan sodan jälkeen, on julmuudessaan ollut sitä luokkaa, ettei sitäkään ole osattu kohdata. Häpeä pakotti vaikenemaan, sekä silloin ja yli sukupolvienkin. Roiha sanoitti teosesittelyssä, että jotta voimme ymmärtää nykyisyyttä, on meidän ymmärrettävä menneisyyttä ja siksi meidän on kuultava myös ne tarinat, joista on haluttu vaieta. Ja kuultava myös muiden kuin miesten tarinat.

Häpeän lisäksi näytelmässä käsitellään poikkeustilan teemaa. Sota tekee koko elämästä poikkeustilan, jossa vallitsee eri säännöt kuin ennen. Näytelmän naisille poikkeustila on antanut mahdollisuuksia edetä elämässä, sillä eteen on tullut hyväpalkkaisia töitä esimerkiksi kääntäjänä tai sairaanhoitajana. Yhdessä hetkessä nämä asemat viedään kuin käden käänteessä ja asetetaan häpeällisiksi. Matka halki Lapin on seuraava poikkeustila, jonka näytelmän naiset kohtaavat, sillä erämaassa he ovat omillaan. Luonnon armoilla he eivät ole miesten määrittämiä, tien päällä on tilaa kasvaa ja voimautua. Kotiinpaluu altistaa kolmannelle poikkeustilalle, sillä sitä maailmaa ei enää ole, johon naiset luulivat palaavansa. He eivät myöskään itse ole enää niitä samoja naisia, joita ennen olivat, eivät itsensä eikä muiden silmissä. Jälleen rakentaa täytyy sekä yhteiskunta, että minäkuva. Joillekin sopeutuminen on helpompaa kuin toisille.

Näytelmän lopussa kuullaan haikeasti laulettuna tuu tuu tupakkarulla, mistäs tiesit tänne tulla. Tuttu kehtolaulu kertoo kaipuusta ja kuuluvuuden tunteesta: koti on se, mitä kohti kuljetaan ja minne halutaan päästä, mutta entä jos sitä ei vain löydä, jos se vain katoaa ulottumattomiin? Miten ylipäätään korjata sellaista, mitä ei halua korjattavan?

TARU LAAKSONEN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2023−2024 


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin. 

 

Ohjelmistossa

Ei kertonut katuvansa

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
18.07.2024 klo 1800 Tootsie Törnävän kesäteatteri Tee varaus
19.07.2024 klo 1800 Tootsie Törnävän kesäteatteri Tee varaus
20.07.2024 klo 1300 Tootsie Törnävän kesäteatteri Tee varaus
20.07.2024 klo 1800 Tootsie Törnävän kesäteatteri Tee varaus
24.07.2024 klo 1800 Tootsie Törnävän kesäteatteri Tee varaus
24.07.2024 klo 1800 Tootsie väliajan pöytävaraus (hlömäärä) Törnävän kesäteatteri Tee varaus
25.07.2024 klo 1300 Tootsie Törnävän kesäteatteri Tee varaus
25.07.2024 klo 1300 Tootsie väliajan pöytävaraus (hlömäärä) Törnävän kesäteatteri Tee varaus
25.07.2024 klo 1800 Tootsie Törnävän kesäteatteri Tee varaus
25.07.2024 klo 1800 Tootsie väliajan pöytävaraus (hlömäärä) Törnävän kesäteatteri Tee varaus

Katso aikataulut