Blogi

Sohvakriitikolta: “Non, je ne regrette rien” 

12.2.2024

”Sodalla ei ole naisen kasvoja” – tämän nimen valkovenäläinen nobelisti-kirjailija Svetlana Aleksijevitš on antanut omalle vuonna 1988 ilmestyneelle teokselle, joka oli kielletty Neuvostoliitossa ja ilmestyi vasta Mihail Gorbatšovin ns. perestroikan eli talousuudistuksen aikana. Siinä erikoisessa, monien naisten haastatteluihin pohjautuvassa romaanissa kerrotaan sodasta naisten silmin ja näkökulmasta. ”Epäinhimillisen inhimillisestä” – juuri tuosta ilmaisusta löytyy aika usein se punainen lanka, joka yhdistää kaksi toisiinsa sopimatonta asiaa: naisen ja sodan.  

Näin tapahtuu myös Ei kertonut katuvansa -näytelmässä, jossa kuvataan viiden suomalaisen naisen matka Pohjois-Norjasta poltetun Lapin halki takaisin kotiin. Menneisyys hävettää, nykyhetki on epävarma ja tulevaisuus pelottaa: naisethan joutuivat yhteistyöhön saksalaisten kanssa; jokainen omista henkilökohtaisista syistä, jotka meille näytelmän aikana avataan.

Aihe on herkkä ainakin minulle. Näin, kun yksi naisista perustelee oman valintansa bolsevismin vastustamisella, kulmakarvani kieltämättä nousivat: onko muka fasismin ideologia, johon on mahtunut keskitys- ja tuhoamisleirien ideologia ja sen käytännössä tehokas toteuttaminen kommunismia parempi vaihtoehto? Onneksi näytelmästä löytyivät myös omaa sydäntäni lähellä olevia repliikkejä: samanlaisia ne ovat puut rajan kummallakin puolella. Minkä takia soditaan? Onko miehillä siihen jokin synnynnäinen tarve, jota naisen on vaikea tajuta? Menisin näissä pohdinnoissa jopa pidemmälle: jos jokainen potentiaalinen sotilas ajattelisi ennen kaikkea omaa, pientä, lyhyttä ja niin nopeasti ohimenevää elämää, sodat eivät vaan yksinkertaisesti pystyisi koskaan syttymään! 

Ei kertonut katuvansa -esitys on erittäin mielenkiintoinen myös siksi, että se on seitsemän eri teatterin yhteistyöprojekti, jonka ensi-ilta oli Berliinissä kesällä 2023. Seinäjoella ensi-ilta nautittiin 25. tammikuuta Elisa-näyttämöllä. Pienikokoinen, intiimi ja tunnelmallinen näyttämö sopii loistavasti tarinaan, jossa tavallinen ihminen joutuu vastoin tahtoaan traagisten, historiallisten ja myllertävien tapahtumien keskelle. Silloin vasta osaa arvostaa tavallista elämää arkisine askareineen, iloineen ja murheineen.   

Mikko Roiha, suomalainen teatteriohjaaja, taitelijaprofessori sekä Ei kertonut katuvansa –produktion dramaturgi, ohjaaja, lavastaja ja valosuunnittelija, on pitkään asunut Berliinissä ja tehnyt ennenkin yhteistyötä suomalaisberliiniläisen Vapaa teatterinsa nimissä. Toisaalta voi vain kuvitella, kuinka paljon energiaa, panostusta ja luovuutta vaatii niin monien eri tehtävien toteutus yhdeltä ihmiseltä, mutta toisaalta se mahdollistaa sen, että lopputulos on tyyliltään puhdas, ehjä ja saumaton. Tarkoituksellisen niukat ja karut lavasteet sekä audiovisuaaliset tehosteet vastasivat täydellisesti tarkoitustaan. Henkilökohtainen suosikkini oli nostalginen ja tekopirteä saksalainen marssilaulu, joka korosti tehokkaasti kontrastia odotusten ja todellisuuden välillä. Roiha tunnetaan moderneista ohjauksistaan, joista hän sai näyttämötaiteen valtionpalkinnon vuonna 2008. Tässäkin esityksessä hän on tyylilleen uskollinen.  

Ei kertonut katuvansa on juuri sellainen kuin odotin: ammattimaista, laadukasta, modernia, väkevää, räväkkää ja rohkeaa teatteria. Tällä kertaa se vaan ei ollut “minun kuppini teetä”, ja “vika” ei ole teessä vaan juojassa. Joskus palat vain loksahtavat paikoilleen, ja joskus käy juuri päinvastoin. Elämäni pahimman surun keskellä ei ollut helppoa vastaanottaa ja hyväksyä esityksen rankka aihe, tietty brutaalisuus, fyysinen läsnäolo, synkkyys – joskin juuri ne ominaisuudet ovat luonnollisia ja melkein välttämättömiä, kun aihe liittyy sotaan ja sen aiheuttamiin kärsimyksiin. Myönnän kuuluvani mielipiteineni selkeästi vähemmistöön. Seinäjoella niin kuin muuallakin Ei kertonut katuvansa on saanut ansaitusti erittäin lämpimän vastanoton yleisöltä. Joten ei nyt muuta, kuin menoksi! Lisäksi, kuten tiedetään: on parempi katua sitä mitä on tehnyt kuin sitä mitä on jättänyt tekemättä.  

ELENA PUUMALAINEN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2023−2024 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.