Tiedotteet
Ronjan luontopäivä lapsiperheille äitienpäivän aattona Aalto-keskuksessa
20.3.2024

Seinäjoen kaupunginteatteri järjestää lapsiperheille yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa innostavan ja monipuolisen Öttis-Aalto-ympäristötapahtumapäivän toukokuussa. Kuva: Emilia Boulevard
Luontokokemuksiin innostava Öttis-Aalto-tapahtuma levittäytyy Seinäjoen kaupunginteatterin sisätiloista Aalto-keskuksen pihamaille.
Seinäjoen kaupunginteatteri järjestää yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa lapsiperheille tekemisen ja kokemisen luontopäivän lauantaina 11. toukokuuta.
Tapahtuman innoittajana on toiminut keväällä teatterissa nähtävä Ronja ryövärintytär -näytelmä. Ronjan seikkailuihin kuuluvat luontokokemukset, luonnon arvostaminen ja outojen ilmiöiden ja ötököiden ihmettely.
– Opetuksellisia näkökulmia ovat ympäristökasvatus, ystävyys, oman tien löytäminen ja tasapainoilu oikean ja väärän välillä. Ronjan filosofian mukaisesti aikuisten kannattaisi oppia lapsilta näitä asioita, teatterin myynti- ja markkinointipäällikkö Satu Keski-Valkama sanoo.
Luonnossa liikkumisen
iloa ja opastusta
Lauantaina 11. toukokuuta kello 15-18 teatterin ympäristössä on tarjolla monenlaista ohjelmallista tekemistä.
- Suunnistusseura Rasti-Jussien Luonnosta liikettä -hanke järjestää kirjaston ympäristöön salapoliisisuunnistusradan, jossa pääsee ratkaisemaan kadonneen kompassin mysteeriä nokkeluutta kysyvien tehtävien myötä.
- Partiolippukunta Tasangon Talvikkien tapahtumapisteen löydät seuraamalla nuotion savuista tuoksua. Partiolaiset pystyttävät teatterin edustalle puolijoukkueteltan, jossa pääsee tunnelmoimaan metsäretken hengessä. Partiolaisten pisteellä voi myös kokeilla perinteisiä partiotaitoja kuten solmujen solmimista ja nuotioherkkujen valmistamista. Pisteellä on myynnissä rajoitettu erä tikkupulla-aineksia edulliseen hintaan (maksu käteisellä tai MobilePaylla). Tarjolla myös tietoa partion harrastamisesta. Tervetuloa tutustumaan partion maailmaan!
- Lakeuden Elämysliikunta esittelee metsän myönteisiä terveysvaikutuksia ja osoittaa Elissa-saliin lauantaipäiväksi pystyttämällään kevätluontokollaasilla, miten luonto hoitaa ihmistä. Pisteellä kannustetaan aktivoimaan aistit pysähtymällä hetkeksi kuuntelemaan ääniä, nuuskimaan tuoksumaailmaa ja tunnustelemaan luontoa. Tutkimusten mukaan jo kahdenkymmenen minuutin oleskelulla metsässä on hyvinvointivaikutuksia kehoon ja mieleen.
- Lakeuden Etappi tarjoaa lapsille interaktiivisen Jätejengi kadonneen jäljillä -nukketeatteriesityksen. Ohjelmassa on myös kierrätysaiheista ongintaa, jossa lapset saavat lajitella ongitun jätteen oikeaan paikkaan ja oppivat näin kierrättämistä.
- Seinäjoen 4H-yhdistyksen pisteellä teatterin lämpiössä pääsee askartelemaan ikioman eläinystävän.
- Seinäjoen seurakunta puolestaan tarjoaa tapahtuman aikana pääsyn Lakeuden Ristin torniin, josta kiikaroidaan ympäristöä ja bongataan luomakunnan ihmeitä.
- Seinäjoen Apila-kirjasto järjestää tapahtumapäivälle peräti kahden viikon etkot. Kirjaston aukioloaikojen puitteissa viikoilla 18 ja 19 eli maanantaista 29.4. alkaen aina lauantaille 11.5. saakka lastenosasto Piilomaassa voi suorittaa luontoaiheisen tehtäväradan.
Tapahtumapäivänä, lauantaina 11. toukokuuta koko perheen Ronja ryövärintytär -näytelmä esitetään Seinäjoen kaupunginteatterissa kahdesti, kello 13 ja kello 18. Näytelmän suositusikä on +7 vuotta. Teatterin lippumyymälä myy näytelmään perhelippuja. Luontopäivätapahtumaan pääsee osallistumaan näytösten lomassa kello 15-18. Seinäjoen teatteriravintola on avoinna tapahtuman ajan.
Öttis-Aalto on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma.
Yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistys ja Visit Seinäjoki
Ohjelmistossa
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
2.4.2024
Sohvakriitikolta: Ronja ryövärintytär muistuttaa, ettei elämää tule pelätä
-
Blogi
2.4.2024
Sohvakriitikolta: Mistä tunnet sä ystävän?
-
Blogi
20.3.2024
SOHVAKRIITIKOLTA: Ronja uskoo hyvään
-
Blogi
20.3.2024
Sohvakriitikolta: Kuuntele, kuulet kai kevään
-
Blogi
20.3.2024
Sohvakriitikolta: Rakas, rohkea Ronja
-
Blogi
15.3.2024
Blogiarvio: Ronja on hurjan rohkea kasvutarina
-
Blogi
13.3.2024
Me teimme Ronja ryövärintyttären
-
Tiedote
6.3.2024
Näyttelijä Kaisla Ollila: ”On ihanaa olla Ronja!”
-
Blogi
15.2.2024
Astrid Lindgren
-
Podcast
26.1.2024
Lämpiöelämää-podcast 4.3: Paljon asiaa ystävyydestä
-
Oppimateriaali
26.1.2024
Oppimateriaali: Ronja ryövärintytär
-
Tiedote
9.1.2024
Ronja ryövärintytär on aina ajankohtainen
Samasta aiheesta

Vastaa