Blogi

Sohvakriitikolta: Kuuntele, kuulet kai kevään

20.3.2024

Heleleiii, huudahtaa Kaisla Ollila Ronja ryövärintyttärenä keväisessä metsässä. Kuva: Jukka Kontkanen

”Olipa harvinaisen piristävää”, sanoi ystäväni esityksen jälkeen. Erityisen piristäväksi Ronja ryövärintyttären tekee se, että Seinäjoen kaupunginteatterin pari viimeistä näytelmää ovat olleet aihepiireiltään melko rankkojakin, vaikkakin tärkeä rooli ja paikkansa niilläkin.

Ronja ryövärintytär on tarina, joka saa nauramaan, itkemään ja jälleen kerran pohtimaan myös elämän tärkeitä asioita kuten perhesuhteita, vapautta, oikeudenmukaisuutta, myös elämän lopullisuutta.

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö… Siitä tarina lähti soljumaan eteenpäin upeiden näyttelijöiden myötä valtavan hienoissa muuttuvissa lavasteissa, puvuissa, koreografioissa ja nokkelissa valo- ja ääniratkaisuissa. Ei voi kuin hämmästellä sitä monialaista taituruutta, mikä lavalla taas näkyi ja kuului.  

Kakkiaiset saavat totisemmankin ihmisen hykertelemään

Myrskyisenä yönä kun Ronja syntyy, salama halkaisee Matiaksenlinnan kahtia. Ronja kasvaa linnassa isänsä ryöväriruhtinaan Matiaksen, äitinsä Loviisan ja muun ryövärijoukon hoivissa itsenäiseksi ja vauhdikkaaksi tytöksi. Viimein tulee päivä, kun hän saa tutustua muurien ulkopuoliseen maailmaan monen varoituksen saattelemana. Metsässä voi olla toisen leirin ryöväreitä, kakkiaisia, männiäisiä, ajattaria ja lähistöllä virtaava jokikin on vaarallinen. Joka on lukenut tarinan sormusten herrasta tai muita fantasiatarinoita, löytää varmasti yhtymäkohtia myös tähän.

Metsässä on paljon melko pelottaviakin elementtejä, siksi tarina ei sovellu perheen aivan pienimmille, Ajattaran karmivan kimeä loitsunta kuuluu vieläkin korvissani. Metsän pienet kakkiaiset puolestaan tuovat tarinaan iloa. Heillä on oma hauska kielensä ja he takuulla saavat totisemmankin katsojan hykertelemään.

Tarina muistuttaa ihmisten samankaltaisuudesta

Ronja tapaa samanikäisen Birkin, linnan toiseen puoliskoon asettautuneen ryöväri-Borkan pojan. Ryöväri-isien viha on käsinkosketeltavaa, joten ei ole itsestäänselvyys, että nuoret pääsevät tutustumaan. He kuitenkin ystävystyvät ja menevät asumaan luolaan, missä metsän taika, vapaus sekä kevään heräämisen riemu ovat läsnä. Näyttämöllä parivaljakon meno on ihanaa katsottavaa ja heidän sanailunsa on kuplivan nokkelaa.

Vanhemmat kuitenkin ikävöivät lapsiaan ja viimein he herkistyvät puheille, jotka muuttavat kaiken. Tässä viisautensa on myös vanhimmalla ryövärillä Kalju-Pietulla, jonka osuus näytelmän juonessa on merkittävä. Hän opettaa Ronjalle selviytymistaitoja ja on arvostettu hahmo, joka tuo lopulta ryövärien elämään jatkuvuutta.

Tarina symbolisoi uskollisuutta, elinvoimaa ja ystävyyttä ja muistuttaa siitä, että ihmiset olemme keskenämme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Asiat riitelevät, ei niinkään ihmiset.

Oikein tunnen, miten talvi valuu yltäni

Itselleni tarina herätti toiveikkuuden lähestyvästä keväästä. Samalla tavalla, kun Ronja huutaa vapauttaan ja uteliaisuuttaan symbolisoivan keväthuutonsa metsän halki, tekisi mieli tehdä niin itsekin ja niin muuten teenkin. Helelei metsä!

”Kuuntele! Kuulet kai kevään! Minä oikein tunnen, miten talvi valuu yltäni. Pian olen niin kevyt, että voin lentää. Olen kuin tuuli, olen kuin vesi, olen kuin metsän eläimet, olen kuin kaikki nuoret versot, jotka nousevat maasta.” (Astrid Lindgren)

VIRPI  VÄÄNÄNEN
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2023−2024

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.