Blogi
20.3.2024
Kaisla Ollila on rohkea ja sydämellinen Ronja ryövärintytär. Kuva: Jukka Kontkanen
Sain 10-vuotiaana joululahjaksi Astrid Lindgrenin kirjoittaman Ronja ryövärintytär -kirjan. Teoksen kauniissa kannessa juoksee ikäiseni tummahiuksinen tyttö saniaismetsässä jousipyssy kädessään. Taustalla siintää vuoren huipulle rakennettu korkea linna. Ronjan tarina kietoi alakoululaisen pauloihinsa eikä ote ole hellittänyt viisikymppisenäkään. Tämä kirja on minulle rakas ja yksi niistä, jotka pakkaisin mukaani autiolle saarelle.
Odotukseni Seinäjoen kaupunginteatterin Ronja ryövärintytär -versiointia kohtaan olivat vähintäänkin suuret. Kuultuani sen olevan osa kevään 2024 ohjelmistoa olin riemuissani. Lukuisia kertoja kirjan lukeneena tunnen tarinan kuin omat taskuni. Siksi tiesin, että luvassa on Lindgrenin tapaan elämän koko kirjo, ilosta suruun. Erityisesti siinä korostuvat ystävyys, yhteistyö, avunanto ja oikeudenmukaisuus. Tarinaan sisältyy oleellisina osina pelottaviakin elementtejä, vaaraa ja kuoleman uhkaa.
Pauliina Saloniuksen ohjaama koko perheen fantasiaseikkailu sai ensi-iltansa Seinäjoella 13.3.2024. Päärooleissa nähdään valovoimaiset Kaisla Ollila (Ronja) ja Jussi Lukács (Birk). Heidän elämänsä limittyvät toisiinsa kahden ryövärijoukkion alkaessa asuttaa yhtä ja samaa linnaa, joka oli aiemmin kuulunut yksin Ronjan isälle, Matiakselle (Jukka Puronlahti). Yhtäkkiä kodista puolet kuuluukin luvatta periviholliselle, Borkallle (Esa Ahonen). Tätä ei voi ryövärikään sulattaa.
Elämän totuudet paljastuvat Ronjalle pikkuhiljaa tarinan edetessä. Hän ei voi hyväksyä epäoikeudenmukaisuutta ja isänsä perinteikästä ryövärinuraa. Hän valitsee rohkeasti toisin, sydämensä ohjaamana. Päätöksissä häntä tukee ja neuvoo vanha ja viisas ryöväri Kalju-Pietu (Timo Luoma). Alkuvaikeuksien jälkeen Ronjasta ja Birkistä tulee tiivis parivaljakko, joka yhdessä harjoittelee elämisen taitoja, haasteita ja vaaroja vilisevässä Matiaksenmetsässä.
Yleisö saa nähdä ja kuulla pieteetillä puvustetun ryövärijoukon laulantaa ja tanssahtelua, kokea kihelmöivää jännitystä sumuisessa metsässä ja seurata erikoisten metsänolentojen elämää. Lavastuksen avulla silmien eteen loihditaan niin linnan kivisali, kattotasanne kuin Karhuluolakin, unohtamatta vuolasta Rutjankoskea.
Seinäjoen kaupunginteatterin Ronja ryövärintytär on tarkoin mietitty kokonaisuus, jossa kaikki toimii! Lindgrenin opettavainen tarina saa sen avulla arvoisensa esittelyn. Erityishuomion haluan osoittaa nappivalinnasta Kalju-Pietun rooliin (Timo Luoma) sekä Ajattaran hahmosta (Sanni Lehto), jonka ulkomuoto, liikehdintä ja puhe on selkäpiitä karmivan upeaa. Vaikka esityksessä on hieman pelottaviakin hetkiä, on katsomossa nuoremmankin teatterinkävijän turvallista seurata seikkailun etenemistä. Lämmin suositteluni ihan kaikenikäisille, Ronjaan kannattaa tutustua!
KATI JOKIAHO
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2023−2024
Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.
Samasta aiheesta
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
13.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
14.02.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
14.02.2025 klo 1800 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
14.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1300 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
15.02.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1900 | Club For Five 25 v -kiertue | Alvar-sali | Osta liput |
19.02.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli, Ensi-ilta | Alvar-sali | Osta liput |
20.02.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
Vastaa