Väliaika

Blogi

Sohvakriitikolta: Jokaiseen risteykseen on itse kuviteltava tienviitat

12.2.2024

Tommi Kinnusen romaaniin pohjautuva, Mikko Roihan dramatisoima ja ohjaama Ei kertonut katuvansa käsittelee useita monimutkaisia sodanaikaisia teemoja. Esitys on tuotu Seinäjoen kaupunginteatterin pienelle näyttämölle ja minimalistisilla muuntuvilla lavasteilla on saatu aikaiseksi varsin vaikuttava ja toimiva kokonaisuus. Ilman ylimääräisiä häiritseviä elementtejä pystyy keskittymään hyvin tarinaan ja hahmoihin.

Tarina keskittyy erityisesti viiden naisen kokemuksiin. He ovat työskennelleet saksalaisarmeijalle ja palaavat kotiin maahan, joka on sodan runtelema ja raunioina. Minut näytelmä veti mukaansa todella taitavien näyttelijöiden ja roolisuoritusten ansiosta. Mari Pöytälaakson, Mari Turusen, Liisa Peltosen, Tiina Winterin ja Ulla Koivurannan tekemien naispääosien lisäksi myös Jari–Pekka Rautiaisella oli ihailtavaa muuntautumista roolista toiseen. On hienoa nähdä, miten yhteistyö sujuu näyttämöllä ja kaikesta pystyi aistimaan, että näyttelijät ovat myös ystävystyneet kiertueen aikana. Esitys on harjoiteltu Berliinissä, jossa se on saanut ensi-iltansa kesällä 2023.

Esityksen alussa oli kuvailtuna saksalaisten sotilaiden teloitus. Varmasti jokainen katsoja pystyi eläytymään tilanteeseen, missä naiset todistivat tapahtumaa läheltä ja kuulivat teloitettavien miesten kuolemanhuudot. Monen tapahtuman summana he välttivät vankileirin ja heidät päästettiin lähtemään. Siitä alkoi tuskaisen pitkä kävelymatka Norjasta Rovaniemelle ja sieltä edelleen kotikyliinsä.

Irenelle, Veeralle, Ailille, Katrille ja Siirille selviää, että sotilasliittolaisuudesta pitää maksaa hinta, ja sen hinnan maksavat naiset. Minkälainen vastaanotto edessäpäin odottaa? Onko koti entisellään, jos sinne asti pääsevät? ”Jokaiseen risteykseen on itse kuviteltava tienviitat” kuvaa siis ehkä myös naisten tulevaisuuden epävarmuutta.

Naiset kävelevät useita satoja kilometrejä vaikeassa maastossa ja vaihtelevissa sääolosuhteissa ilman ruokaa ja vettä ja he joutuivat usein yöpymään taivasalla. Onneksi kohdalle sattui ystävällisiäkin ihmisiä, jotka ymmärsivät naisten vaikean tilanteen ja halusivat auttaa heitä. Nämä pienet teot merkitsivät paljon ja antoi matkalaisille toivoa tulevaisuudesta. Erityisen vaikuttava kohtaus esityksessä oli se, kun naiset joutuivat ylittämään hyisen joen ja kaikki ainekset hukkumiseenkin olivat olemassa. Matka oli naisille fyysisesti ja henkisesti raskas kokemus, mutta se takuulla vahvisti heidän yhteisöllisyyttään ja sinnikkyyttään. Alussa toisilleen tuntemattomat ihmiset lähentyivät matkan edetessä.

Kotona naisia odottaa karu todellisuus ja he joutuivat kohtaamaan menneisyytensä, ehkä häpeän, syyllisyyden ja vihankin. Edessä oli sopeutuminen uuteen. Esitys käsittelee vahvasti myös sodan moraalisia kysymyksiä. Itselleni se herätti kysymyksiä myös oikeudenmukaisuudesta, syyllisyydestä ja anteeksiannosta. Ei kertonut katuvansa- esitys on melko avoin erilaisille tulkinnoille. Se ei anna kaikkeen vastauksia, vaan herättää kysymyksiä ja antaa niitä myös katsojalle.

Esitykseen keveyttä tuo naisten huumorintaju, ystävällisyys sekä yhteisöllisyys, joka on myös keino selvitä vaikeista kokemuksista. Vivahteita esitykseen tuo myös naisten ronski puhetapa ja se kuvaa naisten tunteita ja kokemuksia ja auttaa ehkä myös katsojaa samaistumaan hahmoihin ja ymmärtämään paremmin heidän kokemuksiaan. Esitys pakottaa myös katsojan pohtimaan menneisyyttä ja käsittelemään sodan tapahtumia. Vaikka esitys käsittelee vaikeita aiheita, sen sanoma on lopulta toiveikas.

VIRPI VÄÄNÄNEN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2023−2024 

---

 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.