Väliaika

Blogi

Sohvakriitikolta: Jännitys huipentuu yllättävään loppuratkaisuun

29.9.2021

Agatha Christien kirjoittama Hiirenloukku on klassinen murhamysteeri, jossa jännitys ja salaisuudet säilyvät viimeiseen kohtaukseen saakka. Tapahtumat sijoittuvat Mollie ja Giles Ralstonin (Heidi Ajanto ja Jani Johansson) ylläpitämään Monkswellin kartanon täyshoitolaan, joka on ensimmäistä päivää avoinna. Kartanoon saapuu sankan lumipyryn saattelemana toinen toistaan erikoisempia vieraita, joista jokaisella tuntuu olevan jotain salattavaa. Sää huononee entisestään ja vieraat jäävät saarroksiin kartanoon. Samaan aikaan selviää, että Lontoossa on tapahtunut murha ja murhaaja viheltänyt Kolme sokeaa hiirtä -lastenlaulua. On syytä epäillä, että murhaajan seuraava uhri tulisi olemaan joku kartanon asukkaista ja ei aikaakaan, kun karmiva sävelmä kuullaan kartanossa.

Näytelmä pohjautuu 1945 sattuneeseen rikostapaukseen, jossa englantilaisen perheen kasvattilapsi kuoli kaltoinkohtelun seurauksena. Näytelmän tarina on puhdasta fiktiota mutta yhteys tositapahtumiin tekee siitä vieläkin kiinnostavamman.

Hiirenloukku on Agatha Chriestieta tyypillisimmillään; taitavaa tarinankerrontaa ja nerokasta rytmitystä. Loppuratkaisu on teatterimaailman suuria salaisuuksia, jotta yllätys säilyisi myös tuleville katsojille, eli en ala sitä myöskään tässä kertomaan. Kokonaisuus täytyy nähdä ja kokea itse.

Teatterin Alvar-näyttämölle luotu Monkswellin kartanon sali on upea. Riikka Aurasmaan loihtima lavastus mielenkiintoisine yksityiskohtineen on kuin aikamatka 1950-luvun Englantiin. Olisi tehnyt mieli itsekin kavuta kartanon sohvalle nauttimaan teetä ja keksejä autenttisessa englantilaisessa maalaiskartanotunnelmassa.

Koko näyttelijäkaarti on taitavia rooleissaan. Erityisesti pidin Mari Pöytälaakson esittämästä rouva Boylesta, joka oli ärsyttävän snobi ja valitti kaikesta mutta oli samalla myös hupaisan suorasanainen. Myös Ville Orttenvuoren Christopher Wren oli viihdyttävää katsottavaa kaikessa innokkuudessaan.

Näytelmä etenee christiemaiseen tyyliin verkkaisesti, kietoen pala palalta katsojan tiukasti otteeseensa. Juonen kulkua ja jännitystä tiivistetään taitavasti valoilla (suunnittelu Lauri Virkkala) ja äänillä (suunnittelu Riku Metsä-Ketelä). Ohjaaja Mikko Korsulainen on luonut klassikkonäytelmästä onnistuneen kokonaisuuden, joka kuljettaa katsojaa hallitusti kohti yllättävää loppuratkaisua.

Tämä klassikkonäytelmä maistuu englantilaiselta teeltä ja viskiltä. Eli juuri sopivalta pimenevään pohjalaiseen syysiltaan.

PIRITA KIVILUOTO
Kirjoittaja on teatterin, teen ja viskin ystävä sekä Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2020–2022.

---

 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.