Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Blogi

Sohvakriitikolta: Minne sinä menet, sinne tulen minäkin

12.3.2025

Veljeni Leijonamieli. Jussi Jätinvuori ja Julius Suominen.

Seinäjoen kaupunginteatterin suurta näyttämöä kehystää Lasten kultaisesta kirjastosta tuttu reunuskuvio – kirja Leijonamielen veljeksistä herää eloon. Veljeni Leijonamieli vuodelta 1973 on Astrid Lindgrenin myöhäisempää tuotantoa, jossa kaikkien tuntema kirjailija käsittelee myös totuttua tummempia teemoja. Esitys alkaa koskettavalla kohtauksella, jota leimaa hylätyksi tulemisen pelko ja suru läheisen menettämisestä. Se tuo klassikkotarinaan surumielisen ja vakavan pohjavireen, mutta sen päälle kerrostuu iloa, veljesrakkautta, hyväntahtoisuutta ja toisaalta myös jännitystä sopivassa suhteessa.

Kaarle ja Joonatan Leijona ovat veljeksinä erottamattomat, vaikka isoveli Joonatan on kuin satuprinssi ja pikkuveli ”Korppu” kuolemansairas. Joonatan lupaa Korpulle, että kunhan hän aikanaan seuraa Korppua tähtien tuolle puolen Nangijalan satumaahan, he ovat molemmat yhtä kauniita, terveitä ja valmiita seikkailemaan aamusta iltaan. Käy kuitenkin niin, että Joonatan päätyy Nangijalaan ennen pikkuveljeään ja on siellä ottamassa tämän avosylin vastaan. Vaan myös tuolla leiritulten ja satujen ihmeellisessä ajassa on voitettavana kaamea Tengil, joka on ottanut toisen satumaan laaksoista hirmuvaltaansa. Jotta elämä palautuisi onnellisiin uomiinsa, on heittäydyttävä suureen seikkailuun ja käytävä rohkeasti veriseen taistoon – Leijonamielen veljeksiä tarvitaan! Lindgrenin aikalainen Tove Jansson sanoisi ehkä, että ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei yhtään pelota. Vaan Korppuapa pelottaa, pelottaa paitsi taistelut myös veljen menettäminen. Viisaudessaan Lindgren sanoo Joonatanin suulla: ”On asioita, jotka on tehtävä, vaikka ne ovatkin vaarallisia. Muuten ihminen ei ole ihminen vaan vain rikkahippunen.” Yksin jäämisen pelko on suurempi kuin mikään muu ja Korppu päättääkin: minne sinä menet, sinne tulen minäkin! Korppuhan ei mikään rikkahippunen ole!

Lindgrenin satu on ikisuosikki, jota esitetään tänäkin keväänä ainakin kolmessa Suomen teatterissa. Seinäjoella veljeksistä vanhemman roolissa on myös muusikkona uraa tekevä Julius Suominen ja pikkuveli Korppuna touhuaa mainio Jussi Jätinvuori, jolle lapsuusvuosilta on jäänyt tarinasta mieleen ”purppurainen maailma”. Värikäs ja eläväinen Seinäjoen kaupunginteatterin tulkinta satuklassikosta onkin: ihmeellisessä Nangijalassa seikkailevat paitsi veljekset ja satulaaksojen väki, myös hevoset, kyyhkyset, sotilaat ja metsästäjät hirmuista lohikäärmettä unohtamatta. Suominen ja Jätinvuori sanovat löytäneensä tien lasten maailmaan juuri seikkailun ja leikin kautta, ja toden totta, erityisesti Jätinvuoren suorituksesta huokuu niin hersyvä lapsenomainen innostus, että illuusio kahdeksanvuotiaasta on todellinen. Suominen taas on Joonatanina huolehtivan isoveljen perikuva, ja katsoja unohtaa helposti, että lavalla seikkailee kaksi aikuista miestä. Jo teoksen avoimista harjoituksista jäi lisäksi mieleen eritoten paikallistalentti Kristiina Karhun hykerryttävä vanginvartija, joka kirvoitti naurua paitsi lapsiyleisöstä myös itsestäni monta päivää jälkeenpäin. Muistakin Tengilin sotilaista sopiva höpsöys vie pahimman pelottavuuden terän. Kirjaan nähden tarina etenee totta kai suurin harppauksin, ja mukana pysyneekin helpommin, jos tarina on ennalta tuttu. Toisaalta ilman ennakko-odotuksia esityksen vietäväksi voi antautua pidäkkeettä ja jo ennen esityksen alkua voi tylliin heijastetusta kuvasta tutustua Nangijalan taianomaiseen elävään karttaan.

Lindgrenin teosta on tulkittu jopa raamatullisten viittausten kautta, mutta Seinäjoella ohjaaja Iiris Rannio näkee satuklassikon teemana erityisesti juuri yksinäisyyden pelon voittamisen. Hän muistuttaa, että teos on tehty sydämellä ja se halutaan myös välittää sydämiin. Astrid Lindgren, Ilon Wikland ja Kaarina Helakisa herättävät jo niminä turvaa ja luottamusta: Lindgrenin tarinoissa on onnellinen loppu, joskin siihen voidaan päästä jännittävien käänteiden kautta. Seinäjoella noudatellaan Helakisan suomennosta, mutta Wiklandin kuvituksen sijaan seikkaillaan Juho Lindströmin lavastamassa satumaassa. Lavastusta tukevat erinomaisesti myös Airi Lakson taidokkaasti valmistamat nuket sekä nukettajat, joiden läsnäolo unohtuu nopeasti, kun keskittyy ilmeikkäisiin hevosiin, herkkiin kyyhkysiin ja lavastamolla rakennettuun tulta syöksevään Katlaan.

Lindgrenin tarinoille tyypillinen tietty viattomuus huokuu myös Seinäjoen esityksestä. On jotenkin hellyttävää, että pienen pojan suurin onni on onkia, uida ja istua nuotiolla isoveljen kanssa. Moisesta luksuksesta uneksii nykyajassa moni aikuinenkin. Ehkä Lindgren jo 1970-luvulla kaipasi itsekin takaisin satujen ja leiritulten aikaan, eikä ihmisten tarinoiden tarve ole ainakaan hellittänyt näihin päiviin tultaessa.

Oma ensikosketukseni Seinäjoen kaupunginteatteriin oli Aladdinin taikalamppu joskus 90-luvun alussa. En enää muista itse esitystä, mutta muistan tunnelman ja miten suuren vaikutuksen teatteri teki. Juuri siinä teatterin taika tulee tiettäväksi. Varmasti myös Veljeni Leijonamieli on joillekuille lapsiyleisössä niin suuri elämys, että se kasvattaa uuden sohvakriitikoiden sukupolven!

OUTI VUOLLE 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2024-2025 


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.

Ohjelmistossa

Veljeni Leijonamieli

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
18.03.2025 klo 1100 SEILI Alvar-sali Osta liput
20.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
21.03.2025 klo 1800 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput
21.03.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
26.03.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut