Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Blogi

Sohvakriitikolta: Flirttiä kauhugenren kanssa

29.11.2024

Eikä yksikään pelastunut. Jussi Lampi ja Kristiina Karhu.

Kauhuflirtti tuo mukavan mausteen muuten brittiläisen hillittyyn ja dialogiltaan runsaaseen kokonaisuuteen, kirjoittaa sohvakriitikko Outi Vuolle Eikä yksikään pelastunut -blogiarviossaan. Kuva: Jukka Kontkanen

Dame Agatha Christien klassikkoteos, alkuperäiseltä ja nykynimeltään Eikä yksikään pelastunut, vie Seilin tapaan Seinäjoen kaupunginteatterin katsojan saarelle. Tällä kertaa Teemu Loikaksen lavastekuva on kuitenkin lähes jamesbondmaisen ylellinen – erittäin Kultainen ase. Mielikuvaa vahvistaa 40-luvun brittityylikkyys, jota ohjaaja Pekka Laasosen Christie-sovitus huokuu. Luksushuvilalle saapuu vieraaksi herrasmies ja lady toisensa perään, vaikka itse isäntäväki on edelleen Lontoossa… Vai onko? Kuka itse asiassa on kutsun esittänyt U. N. Owen? Unknown?

Olen aina ollut se, joka valitsee poliisi- tai sairaalasarjoista jälkimmäisen (tällä kokemuksella olen käytännössä kirurgi). Dekkareiden osalta tuttuja ovat lähinnä Beck ja Wallander. Lukenutkin olen tasan yhden – ja tapahtumapaikkana siinäkin Ruotsi. Kosketus brittidekkareihin on jäänyt lähes olemattomaksi, mitä nyt muutama jakso Midsomerin murhia ja se Grantchesterin komea pappi. Olin siis varsin oivallinen yleisö Agatha Christielle, sillä en aidosti tiennyt, mitä tarinassa tapahtuu. Tiedä sitten, olisiko ennakkokäsityksestä ollut hyötyä, mutta tarina piti joka tapauksessa untuvikonkin otteessaan.

Eikä yksikään pelastunut on ”tyylilajiltaan määrittelemätön”, mutta itse luonnehtisin Seinäjoen versiota lähinnä herrasmiestrilleriksi. Jännitys luodaan ohjaaja Laasosen sanoin flirttailemalla kauhugenren kanssa, psykologisin kääntein. Verta ja suolenpätkiä ei tarvitse pelätä, mutta katsojan on pysyttävä valppaana paitsi vieraiden määrän, myös heitä kohtaan esitettyjen syytösten osalta. Jos keskittyminen herpaantuu ja käy kuten itselleni, että alkaa tuijottaa kymmentä takan reunalla seisovaa posliinisotilasta, voi helposti pudota hetkellisesti kärryiltä. Kauhuflirtti tuo mukavan mausteen muuten kovin brittiläisen hillittyyn ja dialogiltaan runsaaseen kokonaisuuteen. Palvelusväen puheenparsi oli niin ikään virkistävän erilainen verrattuna muiden hahmojen kirjakieleen. Erityismaininnan ansaitsee lisäksi Jani Johanssonin William Blore, joka toi trilleriin tervetulleita humoristisia pilkahduksia.

Ensi-iltaa edeltänyt avoin harjoitus oli monella tavalla silmiä avaava. Paitsi että harjoituksessa päästiin kuulemaan teatterin tekemisestä varallaoloineen, toi se myös näyttelijät esiin roolihahmojensa takaa. Oman mielenkiintoni ensemblessä herätti erityisesti Jussi Lampi, jonka uraa on tullut seurattua aina 90-luvun UIT-vuosista ja Ihmeidentekijöistä saakka. Suuri mies erottui yhdeksän pienemmän ”sotilaspojan” joukosta fyysisesti mutta osoitti myös jo harjoituksissa kerrassaan hykerryttävästi, miten näyttelijä muuttuu yksityishenkilöstä roolihenkilökseen: yhtäkkiä skarppi Lampi olikin seniili tai — ohjaajan niin halutessa — seniilimpi kenraali MacKenzie. Harjoitus kasvatti mielenkiintoa lopputuotetta kohtaan, enkä joutunut pettymään, olkoonkin, että ihmettelen, miksei murhia juuri koskaan tapahdu kauniilla säällä…

Vaikka Christien klassikko on lähes satavuotias, sen henkilögalleria kantaa – kaikki ovat riittävän erilaisia ja kuvaavat tavallaan myös nykypäivän ihmisen arkkityyppejä. Myös teema on edelleen ajankohtainen: yhä vain on paikallaan pohtia, mikä kenenkin katkeroittaa. Entä kumpi onkaan vaarallisempi, naaras vai koiras?

OUTI VUOLLE 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2024-2025 


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.

Ohjelmistossa

Eikä yksikään pelastunut

Kommentit (3)

    Maria sanoo:

    Jestas, olipa kutkuttava kuvaus, pakko päästä katsomaan!

    teatterin tiedotus sanoo:

    Hienoa, tervetuloa!

    Riitta ja Eija sanoo:

    En ole ikinä ollut näin pettynyt esitykseen kuin nyt. Yli näyttelemistä ja turhaa huutamista.Vieraani Oulusta, jolle paikallista teatteria olin kehunut etukäteen oli samaa mieltä, että ei ollut sellainen mitä olisi voinut olla.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
30.04.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
30.04.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
03.05.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Varaa
06.05.2025 klo 1200 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
06.05.2025 klo 1800 Molli ja maan ääri Elissa-Studio Varaa

Katso aikataulut