Väliaika
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
Blogi
Sohvakriitikolta: Eteläpohjalaisen naisenergian ylistys
13.11.2023
Jokainen lienee kuullut nimen Kekkonen. Maamme pitkäaikaisimman presidentin valinnasta säästyneet ääni- ja kuvatallenteet ovat vahvasti säilöttyinä Suomen kansalaisten muistiin. Kekkonen oli legenda jo eläessään, eikä hohto tunnu hiipuneen nykypäivänäkään.
Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-näyttämöllä sai 3.11.2023 ensi-iltansa Ismo Sajakorven ohjaama komedia Kekkosen tytär, lapualaislähtöisen kirjailija Taina Latvalan näytelmäteksti, joka palkittiin vuonna 2021 Lea-palkinnolla. Ehkä kirjailijan oma tausta innoitti häntä sijoittamaan Kekkosen tyttären tuttuun Lapuan kaupunkiin? Tästä päätöksestä kirjailijalle täydet pisteet.
Tarinan tapahtumat sijoittuvat Vähä-Peltolan suvun maalaistalon avaraan tupaan. Elissa-näyttämön intiimiys on esityksen kannalta täydellinen: katsojalla on mahdollisuus seurata lähietäisyydeltä tarinan etenemistä ja heittäytyä täysillä mukaan juonen käänteisiin. Tuvan lavastus on tuttua ja turvallista maalaistyyliä, mutta se osaa myös hätkähdyttää. Olohuoneessa on omistettu kokonainen nurkkaus henkilöpalvonnalle. 1980-luvulla teiniajan huoneeni seiniä koristivat Suosikki-lehden julisteet idoleistani Dingosta ja Yöstä. Vähä-Peltolan Maija-äidin valinta oli Kekkonen.
Lapualaistupaa asuttavat kaksi naista, Maija-äiti (Marjut Sariola) ja Katariina-tytär (Mia Vuorela). Urbaanista Etelä-Suomesta paikalle porhaltaa myös nuorempi tytär Leena (Natalil Lintala). Suvun naiset ovat kohdanneet niin henkilökohtaisessa kuin työelämässäänkin vastoinkäymisiä, mutta he eivät ole menettäneet uskoaan siihen, että nainen voi pärjätä miehisessä maailmassa. Tarinan pääteemoiksi nousevatkin aina yhtä ajankohtaiset rehellisyys, sukupuolten välinen tasa-arvo, ihmissuhteet ja yhteistyö.
Mia Vuorelan uskottavasti näyttelemä Katariina ”Kata” Vähä-Peltola on rakkaudessa pettynyt, mutta perusluonteeltaan vahva, korkeasti koulutettu nainen, joka elämässään menee vaikka läpi harmaan kiven. Serkkupoika Jarkko (Jani Johansson) houkuttelee Katan mukaan päivän politiikkaan, valtakunnan tasolle saakka. Tukijoukkoihin liittyy osin vastentahtoisesti myös yrittäjä ja kunnallispoliitikko Pertti Herrala (Esa Ahonen), jonka kanssa Katalla on menneisyytensä. Yhteisen poliittisen päämäärän saavuttaminen ei ole mutkatonta, kun taustalla vaikuttavat sukulaisuudet, salaisuudet, ihmissuhdekoukerot ja kilpapyrkyryys valta-asemiin.
Etelä-Pohjanmaan murteen ja mielenlaadun ymmärryksestä ja tuntemuksesta on apua tarinan sisäistämisessä ja seuraamisessa. Näytelmä pursuaa huumoria, jota ryydittävät tutut murresanat ja fraasit. Kieli on paikoitellen roisia, mutta voimasanat osuvat kohdilleen ja tuovat väkevyyttä roolihahmoihin. Näytelmän hulvattomin hahmo on Jani Johanssonin esittämä Jarkko Sutinen, kunnallispolitiikassa vaikuttava sukulaismies, joka organisoi Katan elämän hullunmyllyksi. Maija-äidin apuna häärii Ruotsista muuttanut hoiva-alan ammattilainen Börje Suckman (Jussi Lukács), joka puolestaan sekoittaa Sutisen pään ennen kuulumattomalla tavalla.
Kekkosen tytär on riemastuttava kuvaus siitä, miten luulo ei ole tiedon väärti. Se on myös kertomus siitä, miten elämässä voi saavuttaa lähes mitä tahansa, jos tarpeeksi haluaa ja uskoo itseensä ja toiseen ihmiseen. Katsomossa ei välty myötähäpeänkään tunteilta kieroa poliittista peliä seuratessa. Sukupolvien vaalimat salaisuudet voivat paljastuessaan muuttaa monen ihmisen loppuelämän suunnan, kuten käy tässäkin tarinassa. Loppujen lopuksi rehellisyys se on, joka maan perii.
KATI JOKIAHO
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2023−2024

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.
Ohjelmistossa
-
Blogi
16.11.2023
Sohvakriitikolta: Kuinka tärkeää on olla Kekkonen?
-
Blogi
14.11.2023
Sohvakriitikolta: Kutkuttavaa eteläpohjalaista elämänmenoa
-
Blogi
14.11.2023
Sohvakriitikolta: Kekkosen tytär kirjoittaa säännöt uusiksi, eikä mikään ole enää ennallaan Lapualla
-
Blogi
13.11.2023
Sohvakriitikolta: Maailma tarvitsee naurua!
-
Blogi
7.11.2023
Blogiarvio: Kata Kekkonen on ykkönen!
-
Blogi
1.11.2023
Ohjaajalta: Täällä nauretaan silmät kyynelissä
-
Blogi
1.11.2023
Me teimme Kekkosen tytär -komedian
-
Tiedote
30.10.2023
Tiedoksi Elissa-studion istumapaikoista
-
Tiedote
12.4.2023
Hersyvän ajankohtainen presidentinvaalikomedia Seinäjoen kaupunginteatterin syksyssä
Samasta aiheesta

Vastaa