Väliaika

Blogi

Sohvakriitikolta: Kuinka tärkeää on olla Kekkonen?

16.11.2023

“Tous les genres sont bons, hors le genre ennuyeux.” Eli kaikki genret ovat hyviä paitsi tylsä. Tämä sanonta löytyy tunnetun ranskalaisen kirjailijan ja filosofin Voltairen hänen Tuhlaajapoika-näytelmänsä esipuheesta. Ja täytyy myöntää, että nämä sanat pitävät paikkansa vuonna 2023 yhtä hyvin kuin melkein kolmesataa vuotta sitten vuonna 1736. Niitä joskus käytetään vähän kuin puolustukseksi kevyempien kirjallisuuslajien, kuten komedian, olemassaoloon. Vaikka toisaalta, ehkä juuri komedia on lajeista vaikein. Etenkin silloin, kun se ei muutu vielä farssiksi ja yleisöä yritetään naurattaa joillain muillakin keinoilla kuin vain (melkein satavarmasti toimivalla :D) kakku naamaan -tempulla.

Sitä viimeistä ei ainakaan tarvittu Seinäjoen kaupunginteatterissa 2. marraskuuta 2023, Kekkosen tytär -näytelmän kenraaliharjoituksessa. Taina Latvalan taitava käsikirjoitus, näyttelijöiden uskottavat suoritukset, tunnelmallinen, pienelle näyttämölle täydellisesti istuva lavastus ja monipuolinen, tarkkaan mietitty, mutta samalla luonnolliselta vaikuttava ja aina tilanteiseen sopiva puvustus sekä hieno musiikkidramaturgia – ne kaikki luovat taidokkaan, harmonisen, ehjän ja tyylikkään kokonaisuuden, jonka takana on epäilemättä asiantuntevan ohjauksen käsiala. Se kuuluukin alan pitkän linjan ammattilaiselle Ismo Sajakorvelle.   

Näytelmän nokkela juoni – keski-ikäinen, rakkaudessa epäonnistunut ja elämänhalunsa menettänyt lapualainen nainen saakin tietää olevansa itsensä Urho Kekkosen tytär ja ryhtyy presidenttiehdokkaaksi – lupaa katsojille jo etukäteen monta herkullista tilannetta ja pitää lupauksensa. Komedian hahmojen kanssa ratkaistaan ihmissuhteiden kiemuroita, käydään nostalgisella aikamatkalla omassa nuoruudessa, yritetään päästä uran huipulle, paetaan häpeällistä menneisyyttä, taistellaan uupumista vastaan kyseenalaisinkin keinoin, kohdataan omia pelkoja ja intohimoa, riidellään, kostetaan, itketään, huudetaan ja tietenkin myös nauretaan. Paljon. Koko sydämen pohjasta.

Kekkosen tyttärestä löytyvät huumorin monet lajit ja muodot: ironia, satiiri, sarkasmi, musta huumori, vitsit, sanaleikit ja tilannekomiikkakin. Tunnustan: muualla kuin Etelä-Pohjanmaalla kasvaneena en aina hoksannut naurun aiheita, joidenkin sanontojen juuret ovat näköjään vahvasti paikallisessa identiteetissä kiinni. Mutta se ei minua haitannut: viehättävä seuralaiseni nauroi minunkin puolestani ja minullekin kuitenkin nauramista riitti!

Lisäpisteitä saa myös Kekkosen tyttären ajankohtaisuus: presidentinvaalit ovat pian ovella ja parempaa ajankohtaa näytelmän poliittisille aiheille on vaikea löytää. Tämän esityksen näkemistä voisi oikeastaan jopa suositella kaikille tällä hetkellä presidentiksi pyrkiville: siitähän saa poimia ihan käyttökelpoisia ja toimivia vinkkejä ja niksejä omaan kampanjaan 😀

Myös nykyaikainen katsoja oli hienosti huomioitu näytelmän rakenteessa ja toteutuksessa. Suhteellisen lyhyet kohtaukset, joiden välillä näyttämö pimeni ja hyvällä maulla valittu musiikki soi, pitivät esityksen hyvässä tempossa ja ryhdissä sekä takasivat sen, että yleisöllä ei ollut ainuttakan tylsää hetkeä (palaten nyt siihen tekstin alkulausuntaan).

Tämä muistuttaa suosituista tv-sarjoista, joiden jaksot ovat nykyään aika lyhyitä, niin että runsaalla valikoimalla pilalle lellitty katsoja jaksaa edes hetkeksi keskittyä ja jopa innostua.

Elissa on nappivalinta

Pieni näyttämö, Elissa, on ehdottomasti nappivalinta tälle näytelmälle. Lavasteiden avulla luotiin perinteisen pohjalaistalon kodikas sisustus, johon olisi niin ihanaa päästä sisään, etenkin kun lavasteikkunan takaa sataa hiljaa lunta ja kynttilöiden liekit valaisevat pimeässä. Pienen näyttämön tuoma läheisyys näyttelijöiden ja katsojien välillä mahdollistaa myös sen, että yleisö huomaa kaikki, pienetkin ilmeet ja eleet. Tästä esimerkkinä on Jani Johanssonin loistava roolisuoritus. Taas kerran hän on roolissaan hurmaava, nyt Kekkosen tyttären serkkuna, Jarkko Sutisena. Taito herättää katsojien sympatia ja empatia on näyttelijöiden arvokkaimpia kykyjä ja sen Johansson osaa. Heteroseksuaalina cis-naisena en voi kuitenkaan olla vähän harmittelematta sitä, että kirjoissa, elokuvissa, näytelmissä jne. ne parhaat ja karismaattisimmat jätkät tykkäävät – jätkistä. Epäreilua vai mitä?

ELENA PUUMALAINEN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2023−2024 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.