Blogi

Sohvakriitikolta: Tiedätkö, kuka sinä oikeasti olet?

30.9.2021

Mia Vuorela on Hyvinvointivalheen Saija. Kuva: Jukka Kontkanen

Hyvinvointivalheen teosesittelyssä kaksi naista ovat molemmat uuden edessä. Tulevaan matkaan on valmistauduttu yhdessä, toinen toista tukien. Puhetta pulppuaa molemmilta. He ovat haastatteluissa toivoneet monologin herättävän ajatuksia ja keskustelua ja sitä se varmasti tulee tekemään.

Hyvinvointivalheen käsikirjoitus on Natalil Lintalan käsialaa ja hänen ensimmäinen ohjaustyönsä. Teatterin kotisivuilta löytyvästä Lämpiöelämää-podcastista löytyy naisen haastattelu. Kuinka paljon hän onkaan elämässään ehtinyt kokea. Näistä henkilökohtaisista kokemuksista riittäisi aineksia useampaankin monologiin. Hyvinvointivalheen teemat kumpuavat nykymaailmasta: some, ulkoisten vaikutusten paine ja kaiken hallitsemisen tarve. Ei ihme, että tässä hyväksynnän hakemisen pyörteessä eläminen unohtuu.

Suorittaja-Saijan rooliin näyttelevä Mia Vuorela tekee hienon roolityön pitkän uransa ensimmäisessä monologissa. Hänen näyttelijätyönsä on vauhdikasta mutta tarkkaa. Ohjaaja Lintalan tanssitausta näkyy ohjaustyössä ja Vuorela onnistuu ilmentämään herkästi Saijan hajonnutta identiteettiä. Inspiraatiota on haettu mm. autenttisen liikeharjoittelun kautta. Fyysinen ilmaisu on iso osa esitystä ja Vuorelalta onnistuu vuorotellen vauhdikas tanssi ja tarkoin harkitut staattiset instagram-poseerauksetkin. 

Somen raadollisuus on yksi esityksen teemoista

Somen raadollisuus on yksi esityksen teemoista. Vaatetuksen ja lavastuksen kautta ilmennetään aluksi siistiä julkisivua, joka on sävytetty lukuisilla valkoisilla ja beigellä värisävyillä. Vähitellen julkisivu murenee ja lopun yllätys räväytetään katsojan silmille kirkuvan punaisella tehostaen.

Olen aina ihaillut näyttelijätyössä sen yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen riemua. Vuoropuhelut ja joukkokohtaukset kuljettavat tarinaa. Voin kuvitella monologin vaativan tekijöiltään erilaista rohkeutta ja valmiutta. Kun vastanäyttelijää ei fyysisesti ole, dialogi syntyy valojen ja äänien kanssa. Teemu Vuorela, on suunnitellut äänet, jotka on toteutettu yhdessä Laitakaupungin orkesterin kanssa.  Äänimaailma kohisee ja natisee kuin mantereet olisivat hajoamassa liitoksistaan. Känninen mies örisee puhaltimien kautta. Virsi taipuu valssiksi. Äänien rinnalle Hannu Raja-aho on suunnitellut valot, jotka korostavat lavastukseen kuuluvien peilisirpaleiden kautta lisää särkyneen omakuvan teemaa. Elissa-näyttömölle onnistutaan yhdessä luomaan intiimi tunnelma jossa toivoisi Mia Vuorelan esittämän Saijan uskaltavan luopuvan täydellisyyden tavoittelustaan. Käykö näin? Kannattaa mennä katsomaan.

Teatteriesityksen jälkeen sitä usein miettii, mitä minä tältä esitykseltä sain. Ulkoilmaan astuessani ehkä ensimmäinen huokaisu ajatuksissani oli: onneksi minä en omista yhden ainoaa sosiaalisen median tiliä ja tiedän kuka minä olen.

Lopuksi:

Yli 50-vuotiaiden naisnäyttelijöiden teatteriroolien vähyydestä on julkisuudessa keskusteltu paljon, viimeksi Outi Mäenpää esitti asiasta kipakan mielipiteensä Ylen Kulttuurivieras-sarjassa. Kiitos Mia ja Natalil, että toitte katsojille pureskeltavaksi aidon tarinan aikuisesta naisesta.

MERVI SOINI
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2020–2022 ja harrastajateatterilainen, joka rakastaa Niskavuori-näytelmiä ja Komisario Palmu-elokuvia.

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.