Blogi

Blogiarvio: Saijaa tarvitaan taas

14.9.2021

Hyvinvointivalhe alkaa teatterin intiimillä studionäyttämöllä vaivihkaa. Valkoasuinen näyttelijä Mia Vuorela aloittaa tarinan intensiivisillä liikkeillä ja tanssikuvioilla. Vuorelan liikeilmaisu paaluttaa näyttämötilan kerronnan paikaksi. Kokenut tulkitsija ottaa yleisön haltuunsa varmalla otteellaan.

Yksinkertainen ja tehokas, pyöreä ja valkoinen näyttämö toimii tulkitsijalle lähes tyhjänä taustana. Valot leikkivät katosta riippuvissa ja lattiaan upotetuissa peileissä. Peilien tarkoitus olisi paljastaa niihin katsovalle oma itse vikoineen ja vahvuuksineen.

Taustalla narisee ja mörisee pelottava äänimaailma. Se kuulostaa hankaavan hirttoköyden kolkolta kitinältä ja vaihtuu kohta juopuneen örinäksi.

Saija on 52-vuotias sairaanhoitaja. Hänellä on kolme lasta ja juoppo aviomies. Työpaikalla sairaalassa Saijaan luotetaan. Hän hoitaa hankalatkin tapaukset ja tuntuu ehtivän joka paikkaan.

Perhe-elämässä Saija pyrkii täydellisyyteen. Juoppoa yrittäjäpuolisoa tuetaan, koti hoidetaan ja lapsille järjestetään rippijuhlat. Tätä kaikkea Saija ehättää päivittämään somen sivuille.

Natalil Lintalan käsikirjoittamassa näytelmässä on arjen tragiikkaa ja mustaa huumoria. Saijalle trendikkyys on tärkeää. Omaa täydellisyyttä nostetaan sosiaalisessa mediassa. Äärimmäinen terveellisyys ja timmi ulkonäkö ovat osa Saijan huolella rakentamia kulisseja.

Tarinan käännekohta on samanlainen kuin Claes Anderssonin näytelmässä Perhe. Isä raitistuukin pakon edessä. Kuinka äidin suu nyt pannaan? Tarvitaanko enää kaikesta huolehtijaa?

Lintala on tarttunut toiseen ajankohtaiseen asiaan. Hän kytkee tarinaan salaliittoteoriat. Puolison raitistuttua sairaanhoitaja Saijasta tulee totuusvalmentaja Korruptoitunut koira. Hän ottaa elämäntehtäväkseen paljastaa miehisen salaliiton, joka ohjailee maailmaa Yhdysvalloista käsin. Tämä uusi Saija on pukeutunut väkevästi punaiseen housupukuun.

Natalil Lintalan kirjoittama ja ohjaama Hyvinvointivalhe kestää vain kolme varttia. Se on vangitsevan tiivistunnelmainen kuin runo.  Mia Vuorelan vivahteikas ja täyteläinen ääni pitää kuulijaa näpeissään koko ajan. Tulkinta, valot ja musiikki tekevät esityksestä toimivan kokonaisuuden.

RAIMO HAUTANEN
taidekriitikko