Blogi

Sohvakriitikolta: Sokka on irti!

18.11.2021

Mia Vuorela ja Tom Petäjä ovat Tämä on ryöstö! -komedian Raija Mononen ja Raimo Sokka. Kuva: Jukka Kontkanen

Niin, siis Raimo Sokka (Tom Petäjä), yksi Tämä on ryöstö! -komedian hulvattomimmista henkilöhahmoista. Irti he ovat kaikki. Todellisuudesta, kaikesta, varsinkin maasta. Välillä sananmukaisesti. Siis oikeasti, ilmassa. Ja heitä riittää. Jokaisella näyttelijällä on useita rooleja, kuminaama Antti LJ Pääkkösellä jopa 15. Miehiä, naisia, nuoria, vanhoja, joukossa myös lokki. Miten he ehtivät ja pystyvät vaihtamaan muutamissa sekunneissa roolivaatteet ja -aatteet, loikata seuraavan hahmon nahkoihin tuosta vaan? Uskomaton vauhti ja veto, näyttämöllä tapahtuu koko ajan. Kaikki naurattamisen lajit ovat käytössä, katsojalle tarjoillaan kaikkea alan kamaa mykkäfilmiajan mälleistä ja mokailuista 2000-luvun verbaaliseen vatkaamiseen. Pieruhuumoriakaan unohtamatta.

Tämä on ryöstö! on Seinäjoen kaupunginteatterin uusin näytelmä, uusi syntyjäänkin, Lontoon West Endissä komedia sai ensi-iltansa vuonna 2016. Stoori on sovitettu tänne tutuille lakeuksille, matkaan lähdetään Vaasan vankilasta ja päädytään Seinäjoelle vekseliaukiolle. Kaksi veijaria karkaa Vaasan linnasta tarkoituksenaan rosvota Lakeuden Yhdyspankista 50 miljoonan markan arvoinen timantti. Kaikki menee tietysti pieleen alusta alkaen, niin kuin farssiin kuuluu, muttei paljasteta enempää. 

Kutkuttaa jo etukäteen kun tietää melko varmasti, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vauhtia ja yllätyksiä piisaa ensimmäisestä pampun pläjäytyksestä viimeiseen lampun sammutukseen. Tuntuu kuin olisi istunut vuoristoradan vaunuun ja antanut mennä täysillä mutkiin. Kohelluksen korkeaa veisua, aivot kannattaa jättää narikkaan takin ja kaulahuivin seuraksi. Ei siksi, etteikö vinkeä teksti vaatisi välillä hoksaamista, vaan siksi että uskaltaa heittäytyä nauruhermojen varaan. Eikä nyt ole menty yli siitä, missä aita on matalin, vaan koko aita on kaadettu. Jotenkin tulee mieleen takavuosien brittihuumorin ykköstykki Benny Hill. Välillä moneen kertaan toistetut tsoukit saavat temmon laahaamaan, mutta kohta taas lähtee lapasesta niin että roikuu.  Tai rasasta, niin kuin täälläpäin sanotaan.

Mainioita musiikkinumeroitakin tarjoillaan, mutta aivan liian kitsaasti. Pennies From Heaven -tyyliin lauluosuudet alkavat tuosta vaan, niitä olisi mielellään kuullut enemmänkin.  Kuten tiedämme, kaupunginteatterin näyttelijät ovat myös erinomaisia laulajia. Ja millä intensiteetillä he heittäytyvät, ei vaan ryntäävät, käsikirjoituksen vietäviksi. Tai kumpi vie, kumpi vikisee?  Ajoitus, timing, on kaiken a ja o komedioissa. Mielestäni osuivat nasakasti napakymppiin, vaikka tällainen farssi onkin enemmän haulikolla räiskimistä kuin luodikolla sihtaamista. Ihme etteivät näyttelijät repeilleet kesken jatkuvan vedätyksen, tai sitten en vain huomannut. 

Farssissa jännintä on se, että koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja toisaalta, kutkuttaa jo etukäteen kun tietää melko varmasti, mitä seuraavaksi tapahtuu. Että kuka siellä oven takana seuraavaksi on. Ja tietysti väärään aikaan. Sekös naurattaa, kun pankinjohtaja ”Putz” A. Kulmikon (Esa Ahonen) persoona vaihtuu lennosta näköishuijariksi. Tai kun yksinkertainen pankkirosvo Isto Kauppinen (Jani Johansson) tai ikiaikainen pankkivirkailijaharjoittelija Aarne (Heikki Vainionpää) vain ilmestyvät näyttämölle. Tai kun pankkivirkailija Raija Monosen (Mia Vuorela) herkullinen hahmo avaa suunsa ja lataa tulemaan. Tai kun Sokka saa puheluita poliisiylijohdolta, huomioikaa isoherrojen viiksissä tapahtuvat muutokset. Tai kun Sami Mononen (Jussi Jätinvuori), Kai ”Kaitsu” Runqvist (Ville Orttenvuori) ja Oikku Kulmikko (Henna Sormunen) roikkuvat köydessä yhdessä sotkussa. Tai kun…  Näitä piisaa, ei mitenkään voi nostaa ketään näyttelijää ylitse muiden, kaikki loistivat osissaan, joita tosiaan oli useita kaikilla muilla paitsi paljon näyttämöaikaa saaneella Mia Vuorelalla. 

Taustatekijät on ehdottomasti nostettava esiin, niin huikeaa työtä he olivat tehneet.  Koreografia Marko Carlsson, lavastussuunnittelu Juho Lindström, pukusuunnittelu Leena Rintala, valosuunnittelu Hannu Raja-aho, äänisuunnittelu Sami Lust. Kaikki nämä osa-alueet vaikuttivat lopputulokseen vähintäänkin saman verran kuin teksti ja näyttelijät. Harvoin on näyttämöllä nähty yhtä erikoisia ja erityisiä ratkaisuja kuin tässä. Yllättäviä näkökulmia ja akrobaattisia temppuja, värikylläisiä ja osuvia kamppeita, oivaltavaa lavastusta, huimaa hypetystä kaikille aisteille.

Näytelmän ohjannutta Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellista johtajaa Pauliina Saloniusta tästä kaikesta saa syyttää. Heittäytyi vakaiden ja vakavien näytelmien jälkeen tällaiseen remellykseen. Ja sai aikaan sellaisen riemukimaran että jotkut hyrähtelivät vielä teatterin pihallakin poistuessaan. Pikkujouluaikaan, hankalien korona-aikojan jälkeen puhdas nauru piristää. Ja tässä saa räkättää sydämensä kyllyydestä, jos tykkää tämänkaltaisesta huumorista. Moni tuntui tykkäävän.

JUSSI UUSIMÄKI
Keski-iän jo ylittänyt, mutta huumorintajunsa kai jotenkin säilyttänyt Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko vuosina 2020–2022.

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.