Blogi

Sohvakriitikolta: Nikolla menee huonosti

13.4.2022

Kaksi poikaa – Petriä näyttelevä Jani Johansson ja Nikoa näyttelevä Konsta Laakso. Kuva: Jukka Kontkanen

Niko on avioeroperheen lukiolaispoika. Vanhemmat ovat olleet mitä ilmeisimmin menestyjiä ja ovat sitä edelleen kumpikin tahoillaan. Eron jälkeen Niko on jäänyt asumaan äitinsä luokse. Äiti on kiireinen yksinhuoltaja. Menevällä kännykkäsidonnaisella lakimies-isällä on uusi vaimo, ja pieni vauva. Niko voi huonosti, lintsaa koulusta, sulkeutuu, lukittuu omaan itseensä, masentuu, viiltelee itseään kaikkeen turhautuneena. 

Miksi ette kosketa, halaa toisianne!

Siinä lähtöasetelma Seinäjoen kaupunginteatterin näytelmään Poika. Tekstin on kirjoittanut ranskalainen Florian Zeller vuonna 2018, tuore teksti siis. Se on kolmas osa Zellerin perhetrilogiaa, aikaisemmat ovat jo vuonna 2010 kirjoitettu Äiti ja 2012 valmistunut Isä.  Zeller on itse ohjannut Isästä maineikkaan ja menestyneen elokuvan, jota suosittelen kaikille joilla on ikääntyvät vanhemmat tai jotka itse vanhenevat. Siis ihan kaikille. Elokuva on koskettava, vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Aivan kuten tämä Poikakin.

Nikon elämä meni raiteiltaan kun isä ja äiti erosivat. Jäikö Niko syrjään, liian yksin, liian varhain, liian herkkänä? Varmaankin, perheen hajoamisen lisäksi muita ympäristötekijöitä ei näytelmässä tuoda esiin. Sukulaiset, perheen ystäväpiiri, Nikon kaverit, opettajat? Näytelmä keskittyy vain perheen sisäisiin tapahtumiin. Ainakaan Niko ei ajautunut ”huonoon seuraan”, yksinäisyyden kehää ei kukaan eikä mikään pysty murtamaan. Avioeron jälkeisessä tuskassaan Niko ei päästä ketään lähelleen, pelkää tietysti että saattaisi joutua taas hylätyksi. Toiveikas muutto isän uuden perheen luo ei sekään tuo vakautta elämään. Voi Nikoa ja vanhempia, tuska tuntuu katsomossakin. Miksi ette kosketa, halaa toisianne! Kaikki asianosaiset yrittävät kovasti hoitaa asioita kuntoon, mutta kovin laihoin tuloksin. 

Lukkoa on vaikea avata jos avain on hukassa. 

Kuinka moni katsojista löytää näytelmästä osan itseään? Teiniangstissa kipuilevan lapsen vanhemman osa on vaikea. Eikä tämäkään näytelmä anna siihen oikeita vastauksia, mutta ajatteluttaa ja avaa. Ei syyllistä ketään, mutta ei päästä helpollakaan. Vai syyllistääkö jokaisen? 

Isä Petri ja äiti Anne tekevät mitä osaavat ja voivat. Tekevätkö parhaansa, kuka tietää. Yrittävät ainakin parhaansa mukaan. Kovin kiireisiä ovat, mutta niinhän me kaikki. Jani Johansson ja Mari Pöytälaakso tekevät uskottavat ja koskettavat roolit isänä ja äitinä. Katsomo myötäelää heidän neuvottomuutensa. Yhteinen huoli Nikosta jopa lähentää heitä, selvästi riitaisasti eronneita. Petri lähti uuteen suhteeseen, Anne jäi yksin Nikon kanssa. Ymmärrettävästi Nikon isää källättiin kotona äidin taholta. Poika eli siinä ristivedossa. 

Kenen on vastuu?

Petrin uusi vaimo Sofia on ymmärtäväinen, kestää yllättävät muutokset melkein mukisematta. Parhaansa yrittää hänkin.  Heidi Ajannon Sofia on sopeutuja, miehensä tukija, peilaileva nuori äiti, jonka elämään tuodaan uusi odottamaton elementti. Hän suhtautuu yllättävän kypsästi asiaan, mutta varauksella. Yhteentörmäyksiltäkään ei vältytä.

Mustiin pukeutunut, huppuun piiloutunut puhumaton Niko avautuu hieman pikkuhiljaa. Konsta Laakso lisää sävyjä näytelmän edetessä, välillä tuntuu että nytkö tämä Niko alkaa palautumaan normaaliksi nuoreksi, mutta ei meitä katsojia niin helpolla päästetä. Lukkoa on vaikea avata jos avain on hukassa. 

Hoitajiakin tarvitaan. Liisu Aurasmaan lääkäri on verrattoman hulvaton hahmo, mutta yhtäkkiä tuntuu kuin draama olisi vaihtunut komediaksi. Samoin Jukka-Pekka Ahingon sairaanhoitaja on kuin toisesta näytelmästä. Miksi tyylinvaihdos, ohjaaja Juha Siltanen? Varmaankin harkittu teko, onkohan tarkoitus keventää välillä, ettei mennä liian tummiin syövereihin? Ei tehdä vanhempien vaikeaa ratkaisua liian helpoksi ja ilmeiseksi, annetaan meille katsojillekin pureskeltavaa. Hämmennetään, ja siinä onnistutaankin.

Miksi Nikolla alkoi mennä huonosti? Asetelmat tiedetään, avioero ei ole tavatonta nykyään, pikemminkin tavallista. Kaikki erolapset eivät oireile, ainakaan näkyvästi. Riitaisan kodin jälkeen ero saattaa lapsesta tuntua vapauttavalta. Mutta ahdistuneita Nikoja ei saisi olla. Kenen on vastuu? Vanhemmatkin ovat vain vanhempia, saattavat olla säröillä ja osaamattomia. On tärkeää tiedostaa, että äiditkin ovat tyttöjä ja isät poikia. Kaikki ovat olleet, ja joillakin kasvu aikuiseksi kestää kauan. Saattaa kestää koko elämän.

JUSSI UUSIMÄKI
Keski-iän jo ylittänyt Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2020–2022

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.