Blogi

Blogiarvio: Poika on eri puusta kuin muut

18.2.2022

Ranskalaisen Florian Zellerin näytelmä Poika iskee suoraan yhteen tämän ajan kipupisteeseen. Nuoret kärsivät masennuksesta, joka johtaa toivottomuuteen ja yksinäisyyteen. Nuori käpertyy sisäänpäin eikä osaa puhua pahoinvoinnistaan. Masennus johtaa eristäytymiseen, ja pahan olon kehä vain kiristyy.

Tarinan poika Niko kasvaa perheessä, jossa isä Petri ja äiti Anne ovat kiireisiä ja ilmeisen menestyviä työelämässään. Isä kohtaa uuden naisen ja jättää perheensä. Niko jää asumaan äidin luokse.

Teini-iässä pojan ahdistus syvenee masennukseksi. Hän yrittää helpottaa oloaan kävelemällä päiväkausia ja viiltelemällä itseään. Kouluun Niko ei halua mennä. Äidin kanssa hän ei saa puhutuksi. Eikä isänkään.

Poika yrittää kohentaa tilannetta muuttamalla isän ja tämän uuden perheen luokse. Isällä ja hänen uudella vaimollaan Sofialla on pieni vauva, Nikon pikkuveli.

Uusi koulu ja uudet perhekuviot vain pahentavat tilannetta. Niko yrittää itsemurhaa, mutta Sofia löytää hänet ja toimittaa sairaalaan. Nikon pitäisi jäädä hoitoon pitkäksi aikaa.

Elissa-näyttämön intiimi tila on lavastettu tummin sävyin ja läpinäkyvin metallirakentein. Tummuus korostaa tarinan synkkyyttä. Lavastussuunnittelija Juha Pylväs alleviivaa elämän ja yhteiskunnan rakenteiden rujoutta huonekaluilla, joista puuttuu osia. Nojatuolissa ei ole istuinta ja tuoli keikkuu kolmella jalalla. Pyörönäyttämöä käytetään vaihtelemaan kohtauksia, ja huonekaluja siirrellään joskus turhankin tiuhaan.

Leena Rintalan suunnittelemat asut ovat laadukkaan näköisiä eli viestivät roolihahmojen vakavaraisesta elämästä. Asujen väreillä maalataan tarinan henkilöiden mielialaa. Hannu Raja-ahon suunnittelemat valot ja Riku Metsä-Ketelän äänimaailma täydentävät kerrontaa onnistuneesti.

Ohjaaja Juha Siltanen työryhmineen on onnistunut luomaan näyttämölle uskottavan kertomuksen. Jani Johanssonin Petri-isä kamppailee syyllisyytensä kanssa. Mari Pöytälaakson Anne-äiti on eroahdistuksen lamaannuttama eikä pysty auttamaan poikaansa.

Konsta Laakso tekee komean roolisuorituksen Nikon osassa. Hän on mustaan huppariin piilottautunut teini, jonka masennus ilmenee fyysisenä käpertymisenä ja äänettömänä avunhuutona.

Petrin uutta vaimoa Sofiaa esittävä Heidi Ajanto on täynnä nuoren äidin tulevaisuususkoa. Sofiakin ahdistuu, kun huomaa joutuneensa keskelle kieppuvaa perhehelvettiä.

Mielisairaalan psykiatrista ja hoitajasta on jostain syystä tehty koomisia hahmoja. Onko tarkoitus keventää synkkää tarinaa pakkomielteisellä psykiatrilla ja hösäävällä hoitajalla? Liisu Aurasmaan lääkäri ja Jukka-Pekka Ahingon hoitaja ovat kuitenkin alansa asiantuntijoita. Nikon vanhempien olisi kannattanut uskoa tiedettä eikä omaa tunnettaan.

Seinäjoen kaupunginteatterin Poika on esitys, joka pitää otteessaan. Loppupuolelle on rakennettu yllätyksiä, jotka saavat katsojan haukkomaan henkeään. Zellerin tarina on vakava viesti päättäjille, jotka vähättelevät nuorten mielenterveysongelmia. Nuori ei pääse syvästä masennuksen montusta ylös ilman aikuisen apua.

RAIMO HAUTANEN 
taidekriitikko