fbpx

Teatterin verkkolehti

Blogi

Sohvakriitikolta: Kun aurinkopojan valo sammuu

29.3.2022

Poika on useaan otteeseen palkitun, aikamme mielenkiintoisemmaksi näytelmäkirjailijaksi tituleeratun ranskalaisen, Florian Zellerin menestysnäytelmä. Se on perhetrilogian itsenäinen viimeinen osa. Aikaisemmat osat ovat Äiti, jonka kantavana teemana on läheisriippuvuus ja kontrollin tarve sekä Isä, tarina Alzheimer-taudin vaikutuksesta perhe-elämään. 

Kunpa me aikuiset vaivautuisimme useammin
kurkkaamaan suojamuurina käytettävän hupun alle.

Poika tuo esille mielenterveyden ongelmat, nuoren ihmisen mielen haurauden ja sen rikkoutumisen. Juoni on hyvin jokapäiväinen: perheen isä Petrillä (Jani Johansson) on uusi vaimo Sofia (Heidi Ajanto) ja vaunuissa tuhisee uusi vauva. Petrin ex-vaimo Anne (Mari Pöytälaakso) on jäänyt kiinni työkiireisiin, ehkä unohtaakseen epäonnistuneen avioliiton. Näiden fiksujen, koulutettujen ja hyvää tarkoittavien aikuisten välissä kipuilee nuori Niko (Konsta Laakso). Nikon elämässä kaikki tuntuu turhalta, ulkopuoliselta ja tarkoituksettomalta. Isä ja äiti yrittävät parhaansa ja kannustavat; missä välissä elämää heidän aurinkopoikansa ajautui tuntemattomille raiteille. Vaikka Nikoa kuunnellaan, tuleeko hän oikeasti kuulluksi?

Vierailulla Seinäjoen kaupunginteatterissa oleva Konsta Laakso tekee aidon ja uskottavan roolityön Nikona. Hän on omaksunut fyysiseen ilmaisuunsa nuoren miehen epävarmuutta, joka näytelmän edetessä muuttuu tarvittaessa velttoudeksi tai raivoksi. Hän on lavalla ollessaan kuin kuka tahansa olkiaan kohotteleva ja kynsiään pureksiva nuori mustan huppuunsa piiloutuen. Kunpa me aikuiset vaivautuisimme useammin kurkkaamaan suojamuurina käytettävän hupun alle.

Toivottavasti mahdollisimman moni aikuinen,
vanhempi, opettaja ja nuorten kanssa työskentelevä
löytää paikkansa katsomosta

Jani Johansson on Petri-isän roolissa mainio. Hän on salaa kännykkäänsä vilkuileva lakimies, joka yrittää alkuun palauttaa poikansa elämänrytmin. Tunneskaalaa löytyy syyllisyydestä suruun. Johansson tulkitsee hienosti eri suuntiin revittävää miestä: miten laittaa asiat tärkeysjärjestykseen? Myös isä on jonkun poika, eikä omatkaan lapsuusmuistot päästä helpolla tätä isää. Erityisesti näytelmän loppukohtauksen tunnelma jouluhössötyksen keskellä koskettaa syvältä.

Poika-näytelmä on juurikin pojan ja isän yhteinen tarina. Laakson ja Johanssonin yhteistyö lavalla on ihailtavaa seurattavaa. Hyvin onnistuvat myös äitien rooleissa Pöytälaakso ja Ajanto. Kohtauksesta toiseen kaikkien näyttelijöiden välinen tunneside välittyy katsomoon valtavalla voimalla. Tekstiin uppoaa ja jokainen sana heidän keskusteluistaan on kuunneltava tarkkaan. Tapahtumat etenevät vauhdilla. Välillä huomaan palaavani ajatuksissa taaksepäin: mitä edellisessä kohtauksessa sanottiin, mitä vihjeitä annettiin tulevasta, olisiko pitänyt huomata jotain aikaisemmin?

Poika-näytelmää esitetään Elissa-salissa, jonka tilaan on luotu intiimi tunnelman. Päästään  lähelle tilanteita ja ihmisiä. Ilmassa on jatkuva jännite, joka ei pääse purkautumaan vaan pakkautuu pieneen tilaan. Teksti on kirjoitettu lyhyiksi, tiiviiksi episodeiksi, jotka vaihtuvat 80-luvun bassojytinän soidessa: life is what you make it. Onko se todella niin?

Juha Siltalan ohjauksessa on valmistunut teos, joka saa kyyneleet silmään. Se liikuttaa ja on tärkeä muistutus meille kaikille: katso läheistäsi, ymmärrä, kuuntele ja auta. Poikaa esitetään huhtikuun loppuun asti. Toivottavasti mahdollisimman moni aikuinen, vanhempi, opettaja ja nuorten kanssa työskentelevä löytää paikkansa katsomosta.

MERVI SOINI 
Kauden 2021-2022 sohvakriitikko, joka rakastaa Niskavuori-näytelmiä ja komisario Palmu-elokuvia


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.

Ohjelmistossa

Poika

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.