Tiedotteet

Viikko tettiläisenä teatterissa tarjosi parasta ruokaseuraa ikinä!

4.11.2011

Suvi Korvola Isonkyrön yläasteelta tutustui viikon ajan työelämään Seinäjoen kaupunginteatterissa.

”Olin viikon ajan tet-harjoittelussa Seinäjoen Kaupunginteatterissa.

Viikon aikana ehdin käydä Fanny & Alexanderin lukuharjoituksissa, jossa aluksi ohjaaja kertoi hieman tästä Ingmar Bergmanin teoksesta, jonka jälkeen lavastaja kertoi esityksen lavastuksesta ja puvustaja hahmojen puvuista. Tämän jälkeen alkoi repliikkien lukeminen ääneen.

Itse pidin kovasti kuulemastani, eli Fanny & Alexander teoksen  juonesta, ja odotan innolla että pääsen näkemään sen. Nyt kun sain jo esimakua miten se yritettäisiin toteuttaa, tahdon nähdä millainen siitä loppujen lopuksi tulee. Todella hyvien näyttelijöiden, hyvän lavastuksen, pukujen, kampauksien, maskeerauksien ja ohjaajan ansiosta, ei ole epäilystäkään etteikö siitä tulisi hyvä!

Näiden lukuharjoitusten aikana tapasin mitä mukavimpia ja hauskimpia näyttelijöitä, jotka ottivat minut hyvin vastaan.  Ruokailin myös samassa pöydässä Anne Vihelän, Ville Salosen ja Jari Pylväisen kanssa – paras ruokaseura ikinä! 🙂

Pääsin myös tutustumaan ompelimoon ja kampaamoon.
Ompelimossa ompelin kukkia yhteen  Dance of the Vampires esityksen mekkoon.  Ja kampaamossa erottelin pinnejä, sekä pääsin kierrokselle Alvar-lavan taakse. Työntekijät kummassakin paikassa olivat todella mukavia!

Torstai-iltana 3. marraskuuta, olin katsomassa Dance of the Vampires- näytöksen, mutta en katsomosta, vaan lavan sivulta. Näin miten lavasteita vaihdettiin, näyttelijöiden kampauksia ehostettiin ja tutustuin jälleen todella mukaviin ihmisiin. 🙂

Suvi Korvola, 9. lk
Isonkyrön yläaste

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
22.05.2025 klo 1800 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
23.05.2025 klo 1200 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
23.05.2025 klo 1700 Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt Alvar-sali Varaa
23.05.2025 klo 1800 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
24.05.2025 klo 1100 Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt Alvar-sali Varaa
24.05.2025 klo 1300 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
24.05.2025 klo 1600 Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt Alvar-sali Varaa
25.05.2025 klo 1300 Peukalo-Liisa - Satumainen balettiesitys Alvar-sali Varaa
25.05.2025 klo 1700 Peukalo-Liisa - Satumainen balettiesitys Alvar-sali Varaa
04.06.2025 klo 1815 Vaimoni on toista maata, teosesittely ja avoin harjoitus Törnävän kesäteatteri Varaa

Katso aikataulut