Tiedotteet

Täti ja minä naurattaa rohkeasti

9.11.2011

Vanhusten yksinäisyys ja nuorten juurettomuus kohtaavat Elissa-studion hurjassa komediassa.

Vanha yksinäinen nainen saa joulun alla yllätysvieraakseen nuorehkon, hieman renttumaisen miehen. Mies kertoo tulleensa auttamaan tätiään ennen kuin aika tästä jättää. Hän ryhtyy järjestelemään hautajaisia, miettii elinsiirtomahdollisuuksia ja penää tädin tekemään testamenttia.

Miehen puhetulvasta alkaa vähin erin käydä ilmi, ettei hänen motiivinaan ole ollut vanhusten auttaminen. Ehkäpä hänellä on mielessään pikemminkin murha- ja ryöstösuunnitelma – vaiko sittenkin toive siitä, että joku, kuka tahansa,  pitäisi hänestä?

Täti ja minä pureutuu elämän suuriin peruskysymyksiin, mutta tekee sen virtuoottisen verbaalihuumorin ja mykkäelokuvien komiikan keinoin. Näytelmässä kohtaavat vanhusten yksinäisyys ja nuorten juurettomuus. Kahden yksinäisen merkillinen henkiinjäämiskamppailu alkaa jossain vaiheessa muistuttaa ystävyyttä, jopa rakkautta – kunnes kuolema heidät erottaa. Mutta sitä ennen on joulun ihme ehtinyt muuttua todeksi.

Näytelmän keskeisessä roolissa nähdään ihmisenkokoinen nukke, jota nukettaa näyttelijä Eija-Irmeli Lahti.
Miten tähän ratkaisuun päädyttiin?
– Tuntui luontevalta, että lähes mykkää roolia esittäisi nukke, joka esineenä itsekin on mykkä ja kuollut. Kuitenkin, näyttelijän puhaltaessa siihen hengen, nukke kuin ihmeen kautta muuttuu eläväksi – itkee katsojan kyyneleitä ja nauraa katsojien naurua, kertoo ohjaaja Vesa Tapio Valo.
Nukettaminen ei ole lainkaan helppoa.
– Nukella näytellessä on häivytettävä itsensä ja annettava itsensä toisen käyttöön. Oma ilmaisu on pudotettava niin kehosta kuin kasvoiltakin ja keskitettävä kaikki energia nukkeen, sanoo nuken valmistanut nukketeatteritaiteilija, näyttelijä Satu Paavola.

Kaksi roolia tekevän Eija-Irmeli Lahden rinnalla tarinassa nähdään Seinäjoen kaupunginteatterin uusi näyttelijä Jouko Enkelnotko (Dance of the Vampires -musikaalin Herbert). Näytelmässä on myös unijaksoja, joissa vuorotellen esiintyvät Aamos AnttilaLeo Arohonka ja Eino Hautaluoma.

Lavastus on Karmo Menden, pukusuunnittelu Riikka Aurasmaan, äänet Sami Silénin ja valot Jyrki Oksaharjun. Näytelmän on suomentanut Raila Leppäkoski.

Ensi-ilta 15. marraskuuta Elissa-studiossa.

Lisätietoja antaa teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo, puh. 044 554 1900.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
22.03.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
26.03.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1215 Piina Elissa-Studio Osta liput
27.03.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
28.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
28.03.2025 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut