Väliaika

Blogi

In memoriam: Tuula Nyman 1943–2014

30.9.2014

Hei Tuula, sinä kroolaat nyt pilvimeren halki kohti taivaan kartanoita. Toivotan hyvää matkaa klaneettien ja tiluliin soidessa! Sinun köyhällä likallasi ei ollut maailmassa helppoa, mutta nyt siivet kantavat ja pääset taivaalliseksi kuorotytöksi. Tämän laulun suomensin sinulle ja sinä lauloit sen Teatteri Jurkassa, Vantaalla, Kajaanissa, Tampereella, Raumalla… unohtumattomasti!

KUN OLEN KUALLU (Wenn ick mal tot bin)

Kun olen kuallu silkkikuteet valkeet saan
ja arkun pohjalle voin jäädä koisimaan.
Ei kouluun tarvi mun,
saan loman kaivatun,
kun loion polstereilla kirstun kruusatun.
Mua jengi tuijottaa kun olen kuallu.
Kun olen kuallu se on ihanaa!

Kun olen kuallu pappi avaa piplian
ja lukee sieltä värssyn kaikkein kauneimman:
”Ken teist´ on tahraton,
hän kiven nakatkoon.
Et osu Liisukkaan, hän enkeli jo on!”
Mut mua vaan naurattaa kun olen kuallu.
Kun olen kuallu koulu piut paut saa!

Kun olen kuallu mulle lava pykätään
ja arkun liki kynttilöitä lykätään.
Ne nenun hohtavan
paljastaa vainajan,
ja koko luokka alkaa karseen parkunan.
Vain köksä kiittää kun olen kuallu.
”Kun olet kuallu, ruoka riittää.”

Kun olen kuallu koko perintöni jaan.
En mukaanhan voi ottaa Molla-Maijaakaan.
On päätön kroppa sen,
hiuspinni ruosteinen,
vaan puvun knapissa on hohto helmien.
Sen sulle lahjoitan kun olen kuallu.
Kun olen kuallu muistat Liisukan.

Kun olen kuallu alan toden teolla
kroolata pilvimerta kohti taivasta.
Klaneetit ilakoi ja tilulii nyt soi,
kun enkelkuoro marssii kohti Liisukkaa.
Mä taakse jätän maan kun olen kuallu.
Kun olen kuallu vasta elää saan.

Friedrich Hollaender, Lieder eines armen Mädchens (1920—24)

VESA TAPIO VALO